Potilas, jonka kanssa ei voi keskustella ja joka ei osaa kertoa voinnistaan millään tapaa. Potilas, jota ei voi koskettaa tai edes nähdä.
Kuulostaa televisiosarjaa varten keksityltä mysteeriltä, mutta sikiölääketieteen professori Juha Räsäselle tällaiset potilaat ovat olleet rutiinia jo yli 30 vuotta.
— Siksi minua sikiölääketiede aikanaan alkoikin kiinnostaa. Kohdussa olevan sikiön tarkkailu on kuin salapoliisityötä. Voimme tutkia potilasta vain epäsuorasti, erilaisilla apuvälineillä
Yksi keskeisimmistä välineistä on ultraääni. Räsänen on pyrkinyt selvittämään, kuinka sen avulla voitaisiin seurata sikiön muodon ja liikkeiden lisäksi esimerkiksi sikiön verenkierron kehitystä.
— Sikiönkehityksessä kaikki tapahtuu verenkierron ympärillä, Räsänen selittää.
— Jos veri ei kierrä kriittisiin paikkoihin, sikiö on vaarassa.
Tyypillinen esimerkki tästä on tilanne, jossa sikiön ja äidin yhdistävä istukka ei toimi kunnolla. Sikiö saa liian vähän verta ja sen myötä happea ja ravinteita.
Tällöin ainoa vaihtoehto on ennenaikainen synnytys, usein hyvin varhain. Räsänen pyrkii selvittämään, kuinka synnytystä voitaisiin viivyttää turvallisesti mahdollisimman pitkään. Sikiön selviytymisen kannalta muutamalla viikolla voi olla ratkaiseva merkitys.
— Tällaisissa tilanteissa tulisi selvittää, voitaisiinko istukasta tulevaa verta ohjata sopivalla lääkityksellä niin, että se kulkeutuisi sikiön kannalta tärkeimpiin paikkoihin.
Sikiön kehitystä ymmärtääkseen Räsänen on tehnyt 1990-luvulta alkaen tutkimuksia lampailla, joiden raskaus muistuttaa pitkälti ihmisen raskautta. Lampaan synnytys ei myöskään käynnisty herkästi, vaikka kohtua manipuloitaisiin.
— Lampaat ovat minun parhaita opettajiani, Räsänen toteaa.
— Niiden avulla olen oppinut tulkitsemaan ultraääntä tarkemmin ja selvittänyt tapoja vaikuttaa sikiön verenkiertoon.
Räsänen korostaa, että lampaita käytetään kokeissa harkiten. Niiden avulla voi kuitenkin saada tietoa, jonka kerääminen voisi muuten olla mahdotonta.
Sikiölääketieteessä onnistumisen palkinto on suuri:
— Jos onnistumme hoitamaan potilaan, hänellä voi hyvinkin olla edessään 70–80 tervettä elinvuotta. Missä muualla lääketieteessä onnistumisesta seuraa yhtä suuri hyöty?