Lemmikkien rauhoitus ja nukutus muuttuu entistä turvallisemmaksi

Alkuvuodesta 2017 Helsingin yliopistollisessa pieneläinsairaalassa tehtiin kliininen lääketutkimus uudella tutkimusvalmisteella, joka lisää rauhoituksissa ja nukutuksissa käytettyjen aineiden turvallisuutta vakauttamalla koirapotilaan verenkiertoelimistön toimintaa. Lääke on ideoitu ja kehitetty professori Outi Vainion johtamassa tutkimusryhmässä Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa.

Alustavien tulosten perusteella uusi lääkemolekyyli lievittää rauhoitusaineiden vaikutuksia sydän- ja verenkiertoelimistöön. Mitään haittavaikutuksia tai vakavia sivuvaikutuksia ei tutkimuksessa havaittu, ja mukana olleet koirapotilaat toipuivat nopeasti tutkimuksesta.

– On todella ollut palkitsevaa olla mukana kehittämässä uutta lääkettä, jonka avulla voidaan lisätä potilaiden hyvinvointia ja anestesiaturvallisuutta, toteaa tohtorikoulutettava Heta Turunen.

Tutkimukseen osallistui yhteensä 57 vapaaehtoista koirapotilasta, joista noin puolet sai uutta tutkimusvalmistetta ja puolet vertailuhoidon. Potilaat olivat koiria, jotka tulivat röntgentutkimuksiin Yliopistolliseen pieneläinsairaalaan.

– Tutkimus eteni sujuvasti. Sekä osallistuvien koirapotilaiden omistajat että Pieneläinsairaalan henkilökunta suhtautuivat erittäin myönteisesti tutkimukseen. Loppujen lopuksi tutkimukseen vapaaehtoisia oli niin paljon, etteivät kaikkia voitu ottaa mukaan tutkimukseen, kertoo tutkimuksesta vastuussa ollut eläinlääkäri Ira Kallio-Kujala.

Alfa-tutkimustiimi ei lepää kesälläkään - suunnitteilla on jo seuraava kliininen tutkimus, jossa on tarkoitus tutkia lääkemolekyylia leikkauspotilailla.
 

Lisätietoja

Professori Outi Vainio, puh. 050-4155251, outi.vainio@helsinki.fi
Tohtorikoulutettava Ira Kallio-Kujala, puh. 050-4489451 ira.kallio-kujala@helsinki.fi