Kotia vailla

ARTIKKELI (5/14) | Asunnottomuus ei ole vain yksilön, vaan koko yhteisön ja yhteiskunnan ongelma.

Asunnottomia ovat ulkona, erilaisissa tilapäissuojissa ja yömajoissa elävät sekä laitoksissa asunnon puutteen vuoksi asuvat. Myös asunnotta vapautuvat vangit luetaan asunnottomiksi. Asunnottomista kolme neljästä asuu tuttavien ja sukulaisten luona tai kiertää paikasta toiseen.

Pitkäaikaisasunnottomia ovat ne, joiden asunnottomuus on kestänyt jo vuoden tai joiden asunnottomuus on ollut toistuvaa kolmen viimeisen vuoden aikana. Suomessa oli viime vuoden lopulla 7 500 asunnotonta, joista 2 500 pitkäaikaisasunnottomia. Luvut käyvät ilmi Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen tilastoista.

Sosiaalityön dosentti Riitta Granfelt on tutkinut asunnottomuutta 1980-luvulta lähtien.

— Asunnottomista 55 prosenttia elää pääkaupunkiseudulla, jossa tärkeimmät asunnottomuuden syyt ovat asuntopula ja kor­keat vuokrat. Tällainen asunnottomuus olisi helppo poistaa, Granfelt huomauttaa.

Tilastot auttavat ongelman hahmottamisessa. Tilasto ei kuitenkaan kerro, kuka asunnoton on.

— Yhdistävä tekijä on asunnon puute. Asunnottomat eivät myöskään ole erityisen varakkaita. Monien kohdalla pelkkä asunnon saaminen ohjaa elämän uomiinsa.

REALISMIA | Tilapäinen tovereiden nurkissa asustelukin saattaa ajan oloon syöstä kriiseihin.

— Jos voisi puhua tyypillisestä pitkäaikaisasunnottomasta, niin tässä ryhmässä monelle on kehittynyt jo päihde- ja mielenterveysongelmia.

Eikä Granfelt tarkoita päihdeongelmilla rappioalkoholismia. Etenkään nuorten kohdalla ongelmien ei tarvitse olla edes vakavia.

— Puhun kuulumattomuuden tunteesta: siitä ettei elämällä ole merkityksellistä sisältöä, eikä ihminen tunne olevansa yhteiskunnassa mitenkään osallinen.

Kasaantuvat ongelmat saavat ihmiset tippumaan läpi kaikista turvaverkoista.

— On hyvin sairaita ihmisiä, joille ei voida antaa päihdeongelmien vuoksi riittävää psykiatrista hoitoa. Samalla he ovat liian sairaita saadakseen apua päihteidenkäyttöönsä. On hyväksyttävä, että joskus avuntarve on koko elämän mittainen.

Sekä asunnottomuus että pitkäaikaisasunnottomuus ovat olleet laskussa aina 80-luvun lopun huippuvuosista. Jotakin tehdään oikein.

— Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämiseen tähtäävät PAAVO-ohjelmat ja valtakunnallinen Asunto ensin -malli tuottavat kyllä hyviä tuloksia, Granfelt sanoo.

Uudenlainen ajattelu on Granfeltin mukaan osoittautunut toimivaksi.

— Emme enää edellytä elämäntavan muutosta, vaan aivan ensin ihmiselle hankitaan seinät ja ovi. Sen jälkeen ratkotaan muita ongelmia. Päihteettömyys ei välttämättä ole tarpeellinen tavoite: riittää kun osaa asua muita häiritsemättä ja niin, että oma elämä pysyy jotakuinkin hallinnassa.

PERHEITÄ JA NUORIA | Tilastot paljastavat myös katvealueita. Maahanmuuttajien asunnottomuus ja pitkäaikaisasunnottomuus kasvoivat vuodesta 2012 yli 25 prosentilla.

Yksityisillä markkinoilla ulkomaalaisuus saattaa olla este asunnon saannille, huomauttaa aihetta Diakonia-ammattikorkeassa tutkiva Marja Katisko.

— Asunnottomissa ulkomaalaistaustaisissa on ihmisiä monelta suunnalta. On Suomessa syntyneitä ja turvapaikanhakijoita, on työn tai avioliiton perässä tulleita tai kierteleviä köyhiä, jopa Suomeen adoptoituja, Katisko sanoo.

Maahanmuuttajien asunnottomuus on uudenlaista, ja siinä on erityisen huolestuttavia piirteitä.

— Perinteisesti asunnottomuus on yksinäisten aikuisten miesten ongelma. Asunnottomissa maahanmuuttajissa on paljon nuoria ja perheitä.

Jopa 60 prosenttia asunnottomista perheistä on maahanmuuttajia. Valtaosa asunnottomista maahanmuuttajistakin asuu sukulaisten ja tuttaviensa luona.

Katuasunnottomuus voi johtaa rikollisuuteen. Maahanmuuttajien tapauksessa tämä voi lisätä rasismia, joka entisestään hankaloittaa ulkomaalaisten asemaa asuntomarkkinoilla.

TOISTEN AVULLA | Ilkka Taipale kirjoitti asunnottomuutta käsitelleessä väitöskirjassaan yli kolme vuosikymmentä sitten, että ”asunnoista on pulaa, mutta kotia ikävöidään”.

— Eräs vanki sanoi, että mitäs sitten kun on se kämppä, että miten sen kanssa sitten ollaan. Ihmisen pitää saada apua, niin asunto tulee kodiksi, Granfelt sanoo.

Jo oven käyttökin vaatii opettelemista. Kaikkia ei ole pakko päästää sisään.

— Jos vankilan tai päihdekierteen jälkeen ei ole rahkeita pitää ovea suljettuna, häiriö­ilmoitukset ja häädöt odottavat. Pitkäaikaisasunnottomille naisille voi olla erityinen vaara, jos he eivät kykene pitämään menneiden tuhoisien suhteidensa kumppaneita pois elämästään, Granfelt summaa.
Niille, joille yksiö ei koskaan sopisi, tarjotaan asuntolapalveluita. Mallia on kritisoitu muusta yhteiskunnasta eristäväksi. Granfelt myöntää varjopuolen.

— Toisaalta asuntolat tekevät erittäin vaikeasti ongelmaisten ihmisten turvallisen asumisen mahdolliseksi.

Tutkijat eivät näe asunnottomuutta yksilön ongelmana. Asunnottomuus on monimutkainen ilmiö, jossa yksilöiden todellisuus, köyhyyteen liittyvät rakenteet ja politiikan linjaukset kietoutuvat yhteen.

— Yhteiskunnassa painotetaan nykyään hirveän paljon itsekseen pärjäämisen merkitystä. Elämä tuo eteen tilanteita, joista kaikki eivät selviä ilman toisten apua, Granfelt muistuttaa.

Asumisesta keskustellaan myös Porin Suomi-Areena-tapahtumassa 18.7. ja Helsingin yliopiston Tiede­kulmassa elokuussa.

Lue lisää aiheesta: Terveys