Vaikka vanha dekaani jatkaa, se ei tarkoita että tiedekunta jäisi junnaamaan paikoillaan. Paljon uutta on tulossa, ja varadekaanien kautta tulee myös uutta näkökulmaa asioihin. Näin toteaa Risto Renkonen, jonka kolmas kausi lääketieteellisen tiedekunnan dekaanina alkaa ensi vuoden alussa.
Risto Renkonen, dekaani

Professori Risto Renkonen valittiin lääketieteellisen tiedekunnan dekaaniksi ensimmäisen kerran kahdeksan vuotta sitten. Nämä vuodet eivät ole olleet yliopiston ja tiedekunnan historian tyvenintä aikaa eikä tulevalle kaudellekaan ole luvassa pelkkää lenseää lounatuulta.

Pakko kysyä: Miksi ihmeessä haluat jatkaa dekaanina?

– Jaa... Mitä tuohon nyt sanoisin? Renkonen tuumii. – Tiedekuntamme on erinomainen ja olemme edistyneet hienosti, mutta edessä on yhä isoja haasteita. Uskon, että kahdeksan vuoden kokemuksestani on hyötyä, kun lähdemme vastaamaan näihin haasteisiin.

Yhdeksi tärkeäksi tulevan dekaanikauden teemaksi Renkonen nostaa yritysyhteistyön kehittämisen ja tutkimustulosten kaupallistamisen. Viimeisten kahden vuoden aikana tiedekunta ja HUS ovat solmineet useiden yritysten kanssa yhteistyötä koskevia raamisopimuksia, ja nyt on aika saada nämä sopimukset toimimaan myös käytännön tasolla.

– Meillä on aina tehty hyödyllistä tutkimusta, mutta sen tuloksia ei ole hyödynnetty taloudellisesti parhaalla mahdollisella tavalla. Nyt olemme tekemässä kaupallistamisesta systemaattista toimintaa, joka hyödyttää kaikkia osapuolia ja koko yhteiskuntaa.

– Nykymaailmassa on täysin mahdoton ajatus, ettei yliopisto tekisi yhteistyötä yritysten kanssa. Yhteistyön täytyy vain olla läpinäkyvää ja siinä on oltava selvät säännöt ja periaatteet.

Sattumia sote-sopassa

Toinen iso haaste tuleville vuosille on sote-uudistus. Kyllä vain, myös siinä sopassa on tiedekunnan dekaanilla roolinsa:

 – Olemme HUSin tutkimusjohtajan, professori Anne Pitkärannan sekä professori Minna Kailan kanssa opetusta ja tutkimusta suunnittelevan Uudenmaan maakuntahallinnon johtoryhmän edustajina mukana valmistelussa, Renkonen kertoo.

– Iso kysymys on, meneekö koulutuskin maakuntahallinnon vastuulle ja jos menee, miten sen rahoitus järjestetään. Näiden kuvioiden on pakko selkiytyä ensi vuoden aikana, ja on erittäin tärkeää, että olemme mukana vaikuttamassa näihin asioihin. Siinä riittää kyllä haastetta.

 Tukea nuorille tutkijoille

Opetus ja tutkimus ovat aina olleet ja tulevat aina olemaan tiedekunnan perustehtävät. Niiden kehittämiseen on aina pystyttävä panostamaan, Renkonen sanoo.

– Tiukasta taloudesta huolimatta olemme viime vuosina pystyneet panostamaan tutkimukseen kohtuullisen hyvin, mistä kuuluu kiitos myös onnistuneelle varainhankinnalle ja lahjoittajille – meillä on pystytty perustamaan useita eritasoisia tutkijan tehtäviä lahjoitusvarojen turvin.

– Yksi menestykseksi osoittautuneista tutkimuspanostuksista on myös HUSin ja tiedekunnan yhteiset kliinisen tutkijan paikat. Nyt olemme kehittämässä kannustimia, joilla nuoria tutkijoita – lääkäritutkijoita erityisesti – innostettaisiin lähtemään postdoc-tutkijoiksi ulkomaille ja myös palaamaan sieltä takaisin.

Tiedekunta aikoo tehostaa myös kansainvälisen tutkimusrahoituksen hakemista. Potentiaalisille hakijoille tarjotaan tukea ja käytännön apua hakemusten laatimiseen.

Virtuaalitodellisuus tulee?

Ltdk, opiskelua

Opiskelijoita virtuaalisen anatomiapöydän ääressä. Kuva: Linda Tammisto

– Mitä opetukseen tulee, niin meillähän tehtiin digiloikka jo ennen kuin siitä yliopistotasolla oli alettu puhuakaan, Renkonen sanoo. Viisi vuotta sitten käyttöön otetut iPadit ovat olleet menestys, ja nyt pohditaan, millaisia mahdollisuuksia virtuaalitodellisuus tarjoaa.  

Pelkästään digittämisestä opetuksen kehittämisessä ei sentään ole kysymys. Perusopetuksessa on otettu käyttöön uusittu curriculum, ja erikoistumiskoulutuksessa on käynnistymässä suuri muutos, kun aikaperusteisesta arvioinnista siirrytään osaamisperusteiseen.

Psykologian ja logopedian liittyminen osaksi lääketieteellistä tiedekuntaa vaatii myös erityishuomiota jatkossakin, Renkonen muistuttaa.

– Integroituminen vie oman aikansa. Tutkimuksen puolella meillä on jo ennestään paljon yhteistä, mutta opetuksen osalta on enemmän opeteltavaa puolin ja toisin, että saadaan kaikki toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla.

Opintopalveluidenkin puolella Renkonen näkee kehittämistarpeita.

– Yliopistopalveluiden työntekijät eivät nyt ole enää tiedekunnan johdon alaisuudessa, mutta yritämme silti toimia aktiivisesti palveluiden parantamiseksi. Toivon, että voisimme identifioida tiedekuntamme opiskelijan koko opintopolun opintojen aloittamisesta valmistumiseen saakka, ja siten selvittää, mitä palveluita oikeasti tarvitaan. Pystyisimme virtaviivaistamaan koko prosessin, karsimaan pois kaiken turhan ja tekemään hyvin sen, mikä on tarpeen. Tämä olisi kaikkien, niin opiskelijoiden, opettajien kuin opintohallinnonkin etu. Tällaisista Lean-prosesseista on jo erinomaisia kokemuksia HUSin puolelta, ja haluaisin tuoda niitä myös yliopistolle.

Vammoja tuli, mutta henki säästyi

Viimeiset pari vuotta ovat olleet raskaita yliopistolaisille: rahoitusleikkaukset, YT-neuvottelut, irtisanomiset, hallinnon uudistus.

– Kyllä tämä on ollut tuskallinen prosessi, Renkonen myöntää. – Kaikille mukana olleille siitä jäi vamma sieluun.

Renkonen uskoo kuitenkin, että Meilahdessa selvittiin myräkästä paremmin kuin yliopistolla keskimäärin.

– En tunnista meillä sellaista kriisiytymistä, mistä esimerkiksi Sue Scottin raportissa puhutaan ja mikä ilmeisesti on tilanne joissakin tiedekunnissa. Meillä tilannetta ehkä helpotti se, että tiedekunta oli muuttunut laitoksettomaksi jo ennen näitä tapahtumia, ja päätökset pystyttiin tekemään tiedekuntatasolla.

Toisaalta Renkonen tietää hyvin, ettei yliopistolla ja tiedekunnassa tapahtunut vallan keskittäminen ole ollut kaikille mieleen.

– On totta, että laitosten lakkauttaminen lisäsi huomattavasti dekaanin valtaa. Olemme kuitenkin pyrkineet pitämään huolta siitä, että asioista keskustellaan jo valmisteluvaiheessa laajasti. On järjestetty koko tiedekunnan infotilaisuuksia, ja esimerkiksi professorien aamukahvit on osoittautunut hyväksi keskustelukanavaksi. Opettajien aamukahveista toivottavasti kehittyy myös hyvä keskustelufoorumi.

Renkonen toteaa, että yliopistolaisten keskuudessa on selvästi nähtävissä halua purkaa liian tiukaksi koettua vallan keskittämistä.

– Esimerkiksi tiedekuntaneuvostoille toivotaan suurempaa roolia dekaanin valinnassa, ja tämä on minusta ihan hyvä. Mutta emme me siihenkään voi mennä, että tuhat ihmistä on päättämässä jokaisesta asiasta tiedekunnassa – ei siitä yksinkertaisesti tulisi mitään.

Tuntuma perustyöhön on säilynyt

Ensimmäisen dekaanikautensa alussa lähes kahdeksan vuotta sitten Renkonen vakuutti, ettei uudesta pestistä huolimatta luovu opetuksesta ja tutkimuksesta.

Miten on mahtanut käydä?

– Kyllä minä olen pitänyt lupaukseni. Opetan edelleen melkoisen paljon, pidän esimerkiksi kaikki bakteriologian luennot toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoille ja osallistun myös ryhmäopetukseen. Ja mitä tutkimukseen tulee – labra pyörii, minulla on muutamia väitöskirjaoppilaita ja julkaisuja tulee muutama vuodessa.

Tietenkin dekaanin työ on näinä vuosina ollut päätehtävä, ja opetuksen ja tutkimuksen sovittaminen kuvioon vaatii välillä aikamoista kalenteripalapeliä, Renkonen myöntää.  

– Minulle on kuitenkin ollut hyvin tärkeää säilyttää tuntuma perustyöhön.

 

Lue lisää aiheesta: Terveys