Monet meistä käyttävät askelmittareita, tarkkailevat unenlaatuaan rannekkeen avulla tai kannustavat kavereita liikuntasovelluksessa. Itsen tarkkailun menetelmissä viehättää teknologia ja yhteisöllisyys, sanoo yliopistotutkija Venla Oikkonen tutkijakollegiumista.

Itsensä tarkkaileminen on koko ajan suositumpaa, ja erilaisia ruumiintoimintoja mittaavia sovelluksia on helppo ladata puhelimeen.

– Itsen tarkkailu ja mittaaminen vaikuttaa perustavalla tavalla arkielämäämme, ja siinä on käynnissä muutos, sanoo yliopistotutkija Venla Oikkonen tutkijakollegiumista.

Ajatus itsen tarkkailusta ei kuitenkaan ole uusi. Se on sisäänkirjoitettu historian kuluessa erityisesti naisruumiiseen, jonka vastuulla lisääntymisen ja lasten hoivaamisen on nähty olevan. Itsen mittaamista voi lähestyä foucault’laisen ajattelun kautta. Sen mukaan sisäistetty vaatimus itsen tarkkailuun muovaa valtaa ja valtasuhteita.

– Uusliberalistisen ajatusmaailman myötä itsen tarkkailu ja mittaaminen on intensifioitunut ja alkanut arkipäiväistyä. Teknologian kehitys 2000-luvulla on mahdollistanut laadullisen muutoksen: aiemmin näkymättömiin jääneitä ruumiin sisäisiä prosesseja, kuten ovulaatiota, kyetään nyt tarkkailemaan.

Aiemmin näkymättömiin jääneitä ruumiin sisäisiä prosesseja, kuten ovulaatiota, kyetään nyt tarkkailemaan.

Nordic Network Gender Body Health -verkoston Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin kanssa yhteistyössä järjestämä symposium Monitoring the Self pureutuu ajankohtaisiin bioteknologisiin ilmiöihin sukupuolentutkimuksen sekä luokan ja rodun näkökulmasta.

Kuka tarkkailee tarkkailijaa?

Uudet teknologiat eivät ole eettisesti ongelmattomia.

– Kun meistä tuotetaan paljon terveysdataa, se myös tallentuu jonnekin. Tietoja ei hallinnoikaan julkinen terveydenhuolto vaan suuryritykset. Entä jos tietojaan ei myöhemmin enää haluakaan jakaa?

Yritysten tehtävä on markkinoida teknologioita ja saada ne kuulostamaan kiinnostavalta. Siinä piilee kuitenkin riski.

Uudet teknologiat eivät ole eettisesti ongelmattomia.

– Esimerkiksi jäljitettäessä y-kromosomia geenitestillä nähdään vain pieni osa perimästä. Välittyykö tämä tieto ja rajaus kuluttajalle riittävän hyvin? Mikä on palvelutuottajan vastuu? Omat juuret ovat paljon muutakin kuin geenit.

Tulevaisuudessa itsen mittaamisen teknologiat eivät katoa vaan ennemminkin lisääntyvät ja halventuessaan arkipäiväistyvät. Sen myötä lisääntyvät myös vastuukysymykset.

Vastuu pakenee

– Vastuu terveydestä on siirtymässä yhteiskunnalta yksilölle, Venla Oikkonen kuvaa.

Vastuukysymykset eivät kuitenkaan ole yksiselitteisiä.

– Miten vastuu vaikuttaa riskinottoon ja valtasuhteisiin? Entä asettaako sosioekonominen asema ihmiset eriarvoiseen asemaan, Oikkonen kysyy.

Suomessa työnantaja voi tarjota liikuntaseteleitä, mutta angloamerikkalaisessa maailmassa on nähtävissä suorempaakin kannustusta terveelliseen elämään. Taustalta löytyy tehokkuuden vaatimus: itsensä ja aikansa hallitseva työntekijä tekee enemmän tulosta.

Kenen on silloin vastuu eriarvoistumisesta? Ja onko se oikeudenmukaista?

Rahaa terveysteknologioihin, terveelliseen ruokaan, kuntosalikorttiin tai lasten harrastuksiin ei kuitenkaan välttämättä ole. Kaikissa lokaaleissa ja globaaleissa konteksteissa teknologiat eivät edes näyttäydy mielekkäinä. Kenen on silloin vastuu eriarvoistumisesta? Ja onko se oikeudenmukaista? Tästä Oikkonen peräänkuuluttaa lisää eettistä keskustelua.

Naisruumiin syyllisyys

Itsen tarkkailun teknologioilla pyritään tuloksiin: laihtumiseen, raskaaksi tulemiseen, kunnon kohoamiseen. Mutta aina tavoitteita ei saavuteta, ja siitä voi seurata syyllisyyttä.

– Jos tietyt teknologiat kuten ovulaatiota mittaavat sovellukset ovat lähtökohtaisesti sukupuolittuneita, millaisena epäonnistuminen näyttäytyy? Tuottaako tällainen teknologia tällöin erityisesti naisoletettuihin kohdistuvia riskejä?

Myös hoivan käsite on sukupuolittunut. Yleensä naiset nähdään hoivaajina. Kun julkisen terveydenhuollon vastuu liukuu enenevässä määrin yksilölle, hoivavastuu kasautuu lähipiirin, usein nimenomaan naisten harteille.

– Lopulta terveyspoliittinen hoivakysymys laajenee ja hoivaan kuuluu myös ennaltaehkäisy, Oikkonen huomauttaa.

Teknologia ei ole hyvä tai paha

Genetiikkaa ja Mitokondrio-Eevaa käsittelevä artikkeli toi Oikkoselle vuonna 2015 Catharine Stimpson -palkinnon. Tuore teos Population Genetics and Belonging käsittelee tapoja luoda yhteyttä ja eroja genetiikan keinoin. Yhteisöllisyys on itsetarkkailuteknologioiden voimavara: vertaistukea voidaan antaa ja saada vaikkapa laihduttajien tai lapsettomuudesta kärsivien kesken. Yhteisöllisyyteen liittyy kuitenkin aina myös rajojen vetäminen: joku kuuluu sisälle, joku jää ulos.

– Afroamerikkalaisille geenitesti voi olla tapa löytää omat juurensa orjuuden historian takaa, kun paperijälkiä ei ole. Toisaalta äärioikeistolaiset ovat käyttäneet geenitestejä todistamaan omaa valkoista alkuperäänsä.

"Teknologioilla on monenlaisia seurauksia yhtä aikaa."

Tämä ambivalenssi on Oikkosen mukaan itsen mittaamisen menetelmille tyypillinen. Testit vastaavat henkilökohtaisen kiinnostuksen ohella monenlaisiin tarpeisiin. Niistä käsin voi tehdä politiikkaa, korostaa eroja tai luoda uusia avauksia.

– Teknologioilla on monenlaisia seurauksia yhtä aikaa. Ne sekä vapauttavat että eriarvoistavat, Oikkonen muistuttaa.