Ihminen on itsenäinen

Eutanasia kuuluu eettisistä ongelmista vaikeimpiin. "Armokuolema" vihjaa, että sietämättömiä kärsimyksiä kokevan yksilön kohtalo on toisten armeliaisuuden varassa.

ESSEE / Y/08/15 // Suomen ihmisoikeusliitto ei kommentoi eutanasiaa, koska aihe on liian haastava.

Eutanasiaa ei voikaan perustellusti vastustaa tai kannattaa yleisesti, ilman tietoa yksilön maailmankatsomuksesta, kokemuksesta ja tahdosta. ”Armon” etymologinen uskonnollisuus ei koske läheskään meitä kaikkia, mutta kaikkia koskaan eläneitä ja eläviä ihmisiä yhdistää satunnainen syntymämme — ja väistämätön kuolema.

Runoilijaystäväni John Kliphan (1933–2012) kärsi hitaasti edenneestä dementiasta, jota vauhdittivat elämäntavat, kaulavaltimotukkeuma sekä lukuisat tapaturmat viimeisinä elinvuosina. John karkasi aina sairaalasta, vaikka Pariisin poliisi oli jo aiemmin löytänyt hänet alasti vieraan rakennuksen aulasta nukkumasta. Jo vuosia sitä ennen hän oli ”täysissä järjissään” järjestänyt oman tuhkaamisensa Père-Lachaisen hautausmaalla.

Kun John sitten löytyi viimeisen kerran St. Antoine -sairaalan saattohoito-osastolta, häntä ei hoitohenkilökunnan mukaan enää — lukuisten leikkausten jälkeen — yritettäisi elvyttää. Vaikka John oli morfiinin ja aivojen happivajeen takia tietääkseni tiedoton, todistimme ystävien kanssa avuttomina, kuinka hänen pulssinsa laski nollaan ruudussa.

I hate hospitals jäi Johnin viimeiseksi runoksi. Pitkän ystävyyssuhteemme ansiosta tiesin hänet eksistentialistiksi ja uskonnottomaksi. Uskon, että hän mieluummin kuoli kuin olisi jäänyt letkujen varaan roikkumaan. En silti saa koskaan tietää, pystyikö John aistimaan meidän ystävien läsnäolon ainutkertaisen kuolemansa viimeisillä hetkillä.

John ei tarvinnut eutanasiaa, mitä monet syöpä- ja muiden sairauksien terminaalivaiheen potilaat eniten haluavat. Suomessa kuolevalla potilaalla on oikeutensa, mutta ei oikeutta valita elämänsä loppua. Suomen lainsäädännöstä ei löydy eutanasiaa, joten elämään väistämättä kuuluvan kuoleman arviointi jää lääketieteen ammattilaisten vastuulle. Jos he päättävät potilaansa elämän ja kärsimykset tämän toiveesta, tekoa tutkitaan nykyään rikoslain piirissä.

Lääkärit saavat ohjeistuksensa Lääkäriliitolta, joka virallisesti vastustaa eutanasiaa Maailman lääkäriliiton linjausta noudattaen. Lääkärivalassa luvataan kunnioittaa ja suojella elämää. ”Lääkärin velvollisuudesta kunnioittaa ihmisarvoa tai lievittää kärsimystä ei seuraa, että lääkäreillä olisi velvoite auttaa ihmistä kuolemaan”, todetaan Suomen Lääkäriliiton kannanotossa. ”Maailman lääkäriliitto on ottanut toistetusti kategorisen kannan sekä eutanasiaa että avustettua itsemurhaa vastaan. Sen mukaan ne ovat ristiriidassa lääketieteen eettisten periaatteiden kanssa ja lääkärien tulisi pidättäytyä niistä, vaikka maan laki ne sallisivatkin.”

Suomen lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälven mukaan kuoleman lähestymiseen liittyy aina jonkinlaista kärsimystä, mutta lääkärien osallistuminen avustettuun itsemurhaan ei kuitenkaan ole ammattikunnan arvojen mukaista.

”Tulisi ymmärtää kuoleman prosessi ja se, että optimaalisen hyvä saattohoito voi poistaa koko eutanasiadebatin. Henkistä kärsimystä on mahdoton mitata eutanasiaan riittäväksi, ja se liittyy kuolevan lisäksi aina myös omaisiin”, Pälve toteaa. Lääkäriliitto ei kuitenkaan vastusta ”avustettua itsemurhaa”, koska sen kriminalisointi voisi johtaa ongelmallisiin tulkintatilanteisiin ja riskeihin esimerkiksi itsemurhan tehneen läheisten kannalta.

Hollannissa ja Belgiassa laillinen eutanasia ei ole kuitenkaan osoittanut ristiriitaa hyvän saattohoidon ja eutanasian välillä, vaikka Belgiassa laki on lisännyt armokuolemien määrää. Molempia voidaan kehittää samalla.

Lisää tapauksia tulee, koska ihmisen sisäistettyä vapauden ja oman ihmisarvonsa synnyinoikeuksinaan hän ymmärtää paeta kestämätöntä kärsimystä. Jotka haluavat elää, heille suoja. Jotka tahtovat kuolla, mitä vain.

Lääkärien sosiaalinen vastuu -yhdistyksen puheenjohtaja Kati Juva on Lääkäriliiton eettisen neuvottelukunnan jäsen, ja viran puolesta eutanasian sallivan lain vastustaja. Juva pitää kuitenkin todennäköisenä, että Suomeen tulee ennen pitkää eutanasian salliva lainsäädäntö. ”Näen tämän ongelmallisena lääkärikunnan kannalta. Pelkään myös, että lainmuutoksen myötä saattohoidon kehittäminen voisi vaikeutua”, Juva toteaa.

Palliatiivisen lääketieteen professori Juho Lehto Tampereen yliopistosta painottaa parhaan mahdollisen saattohoidon kehittämistä ja vastustaa eutanasian laillistamista. Hänkin tosin arvelee, että saattaa muuttaa kantaansa kymmenen vuoden sisällä. Vaikeaa kärsimystä kokevalle kuolema on kaivattu tapahtuma, eikä Lehto sitä kiistä. Hän pitää kuitenkin eutanasiaa medikalisaation huippuna:
”Siinä elämän lisäksi kuolemaa yritetään kontrolloida lääkekemiallisesti. Todellisuudessa lääkärit joutuvat turvautumaan todennäköisyyksiin. Vaikka parantumattoman sairauden ennuste voitaisiinkin määritellä, niin kuinka lyhyt sen tulee olla, jotta se oikeuttaa eutanasian? Lisäksi niin sanotun sietämättömän kärsimyksen määritelmä on ongelmallinen.”

Entä, jos eutanasiasta tulee ”säästötoimi”, tapa hankkiutua eroon tuottamattomista? ”Pitää erottaa yksilön kokema sietämätön kipu ja yhteiskunnallinen vallankäyttö. Jos eutanasia laillistetaan, se antaa valtuuden tehdä peruuttamaton teko kuitenkin suhteellisilla perusteilla”, Lehto muistuttaa.

Terhokodin pitkäaikainen johtaja, ylilääkäri Juha Hänninen näkee asian hieman toisin. Tilanteessa, jossa kuolemaan johtavaa tautia sairastavalle ihmiselle ei voida taata sietämättömän kärsimyksen lievitystä ja hän haluaa itse kuolla, ei ole mitään perustetta olla suomatta hänelle tätä mahdollisuutta. ”Ensisijaista on aina tarjota lievitystä kärsimyksiin, olivat ne minkälaisia tahansa.”

Hänninen on pitkän saattohoitouransa perusteella muuttanut mieltään sekä eettisesti että kliinisesti eutanasiavastaisuudesta armokuoleman puolustamiseen. Hänninen ei näe loogista perustetta, miksi eutanasian salliminen yhdeksi mahdollisuudeksi hidastaisi saattohoidon kehitystä. Kummassakin kun pyritään samaan: kärsimyksettömään elämän loppuvaiheeseen. ”Oleellisinta on, ettei hyväksytä tarpeetonta kärsimystä kuolemassakaan olevilta ihmisiltä. Kinastelu eutanasian asemasta ei ole kärsimyksen vähentämisen kannalta oleellinen”, Hänninen toteaa.

Suuret ikäluokat elävät tavalla tai toisella yhä pidempään, huomauttaisi ehkä talous- tai tilastotieteilijä. Vastauksia kannattaa sittenkin eutanasiavastustajien pelkäämän kustannustehokkuuden sijasta ajatella filosofisesti. Ihmisyyttä tutkinut nobelkirjailija Albert Camus (1913–1960), joka kuoli auto-onnettomuudessa matkustajana, asetti vapaaehtoisen kuoleman myös terveiden ihmisten ensisijaiseksi ja tärkeimmäksi filosofiseksi kysymykseksi: onko ihmiselämä kärsimyksineen kokemisen arvoinen? Pitäisikö yksilön tappaa itsensä, kun ei syntymäänsäkään saanut koskaan itse valita?

Kysymykset Camus osoitti meille, jotka vielä olemme kyllin terveitä pohtiaksemme.

Kysymykset ajavat elämää eteenpäin. Vaikeimmat kysymykset nimettäköön paremman puutteessa ihmisyydeksi. Ei ole olemassa korkeampaa normien asettajaa omalle elämällemme ja kuolemallemme kuin me kuolevaiset itse.

Kirjoittaja on vuosikymmenen Pariisissa elänyt journalisti ja viestinnän filosofian jatko-opiskelija Helsingin yliopistossa.

Lue lisää aiheesta: Terveys