Hemoglobiini kertoo, oletko hyvässä hapessa

2.12.2019
Hemoglobiini antaa paljon tietoa elimistön kunnosta. Veren punasolut kuljettavat happea kudoksiin.

Anna ei jaksa nousta portaita. Hän hengästyy helposti ja kärsii joskus rintakivuista ja päänsäryistä. Toisinaan Anna potee selittämätöntä väsymystä.

Urholla jalka nousee. Se ei ole ihme, sillä hänellä on kaksi kertaa niin paljon verta kuin Annalla. Lisäksi Urhon punasoluissa on enemmän happea sitovaa rautapitoista proteiinia — toisin sanoen hänen hemoglobiininsa on hyvällä tolalla.

Mitä enemmän on verta, sitä enemmän on punasoluja, jotka kuljettavat kudoksiin happea. Ja happea solujen mitokondriot tarvitsevat valmistaessaan energiaa muun muassa lihaksille ja aivoille.

— On helppo liikkua, kun hemoglobiinia on paljon, toteaa tutkimusjohtaja Juha Peltonen Helsingin yliopiston liikuntalääketieteen yksiköstä.

Moni on Annan kohtalotoveri. Arviolta jopa kolmannes maailman väestöstä kärsii jostain anemiasta, joista tavallisin on raudanpuuteanemia. Kun rautaa puuttuu, punasolut jäävät pieniksi ja kalpeiksi ja niitä valmistuu liian vähän.

Raudanpuuteanemia on tavallisempaa naisilla kuin miehillä, koska kuukautiset ja raskaudet verottavat rautaa. Se on myös Annan väsymisen syy.

Säännölliset mittaukset?

Hemoglobiini on ehkä tavallisin aine, jota verikokeissa mitataan. Sen pystyy selvittämään helposti sormenpäästä otettavalla verinäytteellä.

— Hemoglobiini on hyvä elimistön tilan mittari, kertoo Hyksin hematologian ylilääkäri Ulla Wartiovaara-Kautto.

Normaaleina hemoglobiiniarvoina pidetään naisilla 117–155 grammaa litrassa ja miehillä 134–167 grammaa litrassa. Näitä viitearvoja alempi hemoglobiini kertoo anemiasta. Liian korkea hemoglobiinikaan ei ole hyväksi. Se tekee verestä paksua, mikä voi aiheuttaa tukoksia ja infarkteja.

Jos anemia kehittyy hitaasti, elimistö saattaa sopeutua ja tottua siihen. Anemia voi kuitenkin olla myös merkki vaarallisesta sairaudesta, esimerkiksi syövästä.

Pitäisikö hemoglobiinia sitten seurata rutiininomaisesti kaikilta? Lasta odottavat käyvät säännöllisissä verikokeissa. Wartiovaara-Kauton mukaan yleisissä seulonnoissa ei olisi mieltä, koska oireeton anemia on harvinainen.

— Jos oireita on, silloin hemoglobiini kannattaa toki mitata herkästi.

Rautaa ja vitamiinia

Annan äidiltä Annelilta puuttuu B-vitamiinia ja folaattia. Hänellä on megaloblastinen anemia, jossa punasolut ovat normaalia suurempia. Niissä on kuitenkin vähän hemoglobiinia ja siksi niiden hapenkuljetuskyky on heikko.

Suurisoluinen anemia on tavallinen yli 60-vuotiailla. Se voi aiheuttaa muistiongelmia ja vaikuttaa kävelykykyyn.

Kehitysmaissa raudanpuuteanemiaa aiheuttavat etenkin aliravitsemus ja loiset. Länsimaissa syinä ovat usein imeytymishäiriöt, kuten keliakia, tai ruoansulatuskanavan verenvuodot.

Rauta imeytyy kasviksista heikommin kuin lihasta. Siksi Wartiovaara-Kautto suosittelee kasvissyöjille rautalisää. Raudan imeytymistä haittaavat esimerkiksi kahvi ja maitotuotteet, mutta sitä edistää C-vitamiini.

Rautapillereillä korjataan myös Annan anemia. Anneli taas saa ruiskeina B12-vitamiinia. Sen myötä hänen punasolunsa kypsyvät ja tiivistyvät taas normaalisti. Anneli ei ollut havainnut mitään anemian oireita. Hän on iloinen, että vaiva paljastui ennen kuin mitään vakavampaa vahinkoa ehti syntyä.

Urheilijan happihyppy

Urho valmistautuu tärkeisiin urheilukisoihin ja haluaa tietää, miten voisi parantaa tulostaan. Juoksijana häntä kiinnostaa erityisesti hapenottokyky.

Solujen mitokondriot valmistavat hapen avulla yhdisteitä, jotka saavat lihassolut toimimaan ja antavat niille energiaa. Huonokuntoisilla ihmisillä on vähemmän mitokondrioita ja niissä vähemmän energiaa valmistavia entsyymejä, eivätkä he välttämättä pysty käyttämään hyväkseen kaikkea veren tuomaa happea.

Urheilijoilla tilanne on toinen. Suorituskykyä rajoittaa eniten lihassolujen hapensaanti.

— Urheilijan lihas on nukkuva jättiläinen. Herätäkseen se tarvitsee happea, sanoo liikuntafysiologi Peltonen.

Ennen kuin happi on Urhon soluissa, se on tuotava ulkoilmasta keuhkoihin, sieltä keuhkorakkuloihin ja keuhkohiussuoniin, valtimoihin, hiussuoniin ja lopulta kudoksiin. Valtaosa hapen matkasta kulkee punasolun kyydissä. Yksi punasolu pystyy kuljettamaan kerralla satoja happimolekyylejä.

Levossa solut kuluttavat vain noin 25 prosenttia saamastaan hapesta. Kovassa rasituksessa solut saattavat kuitenkin käyttää jopa 85 prosenttia niihin tuodusta hapesta.

Pari norttia häkää

Hemoglobiinia mitataan normaalisti tutkimalla, kuinka paljon sitä on desilitrassa tai litrassa verta. Se antaa kuvan terveydentilasta mutta ei kerro kovin hyvin siitä, miten paljon veri pystyy kuljettamaan happea.

— Urheilijan kannalta tärkeämpää on huomioida veren ja hemoglobiinin kokonaismäärä, Peltonen painottaa.

Hemoglobiinimassan selvittäminen on työläämpää kuin perinteinen mittaustapa. Liikuntalääketieteen yksikössä sitä tutkitaan niin, että koehenkilö hengittää puhdasta happea, johon sekoitetaan ”parin nortin verran” häkää, kuten Peltonen kuvailee.

Tämän jälkeen tutkitaan verinäytteestä, kuinka paljon hemoglobiinissa on häkää. Mitä suurempi on koehenkilön hemoglobiinimassa, sitä suurempaan määrään hemoglobiinia häkä sitoutuu ja sitä vähemmän sitä näkyy verinäytteessä.

Lisää liikunnalla

Kuten veren määrä, myös hemoglobiinin kokonaismassa vaihtelee ihmisten välillä paljon, kolmestasadasta grammasta kahteen kilogrammaan. Henkilön koon lisäksi määrään vaikuttavat sukupuoli, perinnölliset tekijät, harjoitustausta ja ympäristö, erityisesti asuinpaikka eli asuinkorkeus merenpinnasta katsottuna.

Tavallinen kuntoilijakin voi lisätä veren ja hemoglobiinin määräänsä liikunnalla. Siihen sopivat perinteiset kestävyyslajit, kuten juoksu, pyöräily ja hiihto. Ensin kasvaa plasman tilavuus. Myöhemmin perässä seuraa hemoglobiinin kokonaismassa.

Peltonen arvioi, että kuntoilija voi saada vuoden aikana noin 100 grammaa lisää hemoglobiinia. Näin hapenottokyky paranee ja juoksija on entistä nopeampi ja kestävämpi.

Minne uusi veri sitten mahtuu?

— Verisuonet ovat joustavia. Sitä paitsi kaikki veri mahtuisi yhteen jalkaan. Verenpaine levittää sen kehoon ja pitää huolta, että verta riittää kaikkialle, Peltonen vastaa.

Vuoriston voimaa

Urho pohtii, pitäisikö hänen kumminkin lähteä vuoristoon. Pitkään harjoitelleiden urheilijoiden on vaikeaa kasvattaa hemoglobiinimassaansa enää merenpinnan tasolla. Siksi monet kilpaurheilijat hakeutuvat vuoristoleireille. Kun ilmassa on niukasti happea, munuaiset lisäävät EPO-hormonin valmistustaan, joka stimuloi punasolujen tuotantoa.

Juha Peltosen mukaan hyvin suunniteltu ja toteutettu vuoristoharjoittelu voi kohentaa tuloksia yhtä tehokkaasti kuin laiton doping. Valtaosa maailman kestävyysurheilijoista harjoitteleekin säännöllisesti vuoristossa. Liikuntalääketieteen yksikkö auttaa maajoukkueen kestävyysurheilijoita vuoristoharjoitteluun valmistautumisessa.

— Kun hapenjakelu paranee, suorituskyky saattaa parantua muutamilla prosenteilla. Urheilussa se voi merkitä eroa ensimmäisen ja 12. sijan välillä, Juha Peltonen sanoo.

Vuoristossa on kuitenkin oltava tarkkana.

— Vuoristoharjoittelu ei ole helppo juttu. Siinä on suuria mahdollisuuksia, mutta myös mahdollisuus tyriä kokonaan kuukausien hyvä harjoittelu.

Se jos mikä olisi Urholle kauhistus.

Anna ei aio juosta vuoristossa, mutta saatuaan hemoglobiininsa paremmalle tolalle hän kaivaa suksensa kellarista ja etsii liikuntavaatteensa kaapin perukoilta. Jospa tänä talvena olisi taas pontta liikkua! 

Varastot vähissä

Ferritiinin eli varastoraudan puute aiheuttaa osalla ihmisistä anemian kaltaisia oireita, vaikka tila ei ole vielä edennyt anemiaksi asti. Tällöin vajeen syy kannattaa selvittää ja puutos korjata, ettei se aiheuta myöhemmin anemiaa. Puutetta hoidetaan rautapillereillä tai -tipoilla. Jos rauta imeytyy heikosti, yksi vaihtoehto on suoneen tiputettava rautalääke.

Elimistön rautavarastojen mittarina käytetään ferritiinin pitoisuutta plasmassa. Jos ferritiiniarvo on alle 30 mikrogrammaa litrassa, on syytä epäillä raudanpuutetta. Urheilijoilla arvon on hyvä olla yli 50 mikrogrammaa litrassa.

Raudanpuute on yleistä, mutta se ei aiheuta oireita kaikille. Punaisen Ristin Veripalvelu tutki verenluovuttajien rautavarastoja ja havaitsi, että monella tutkimukseen osallistuneista verenluovuttajista oli matalat rautavarastot, vaikka hemoglobiiniarvo oli riittävän korkea verenluovutukseen.

Terveys- ja elintapatietokyselyn perusteella nämä ihmiset tunsivat kuitenkin oman terveytensä yhtä hyväksi kuin muut verenluovuttajat.

Etninen anemia periytyy

Suomalaisille lääkäreille uusia tuttavuuksia ovat perinnölliset etniset anemiat, joita esiintyy maahanmuuttajataustaisen väestön keskuudessa. Ne tulkitaan usein väärin.

Esimerkiksi talassemiassa punasolut ovat pieniä, jolloin lääkäri määrää rautalisää luullen potilaan kärsivän raudanpuuteanemiasta. Tilanne voi kuitenkin olla päinvastainen: talassemiapotilaan elimistöön kertyy helposti liikaa rautaa.

Etnisten anemioiden hoito on nyt keskitetty HUSin HEMHARV-poliklinikkaan.

— Hoidamme perinnölliset verisairaudet perhekeskeisesti, koska sairaus on usein useammalla perheenjäsenellä. Teinien sitoutumista hoitoon parantaa se, etteivät he joudu siirtymään lasten osastolta aikuisten osastolle, ylilääkäri Ulla Wartiovaara-Kautto kertoo.

Geenivirheestä johtuvassa sirppisolutaudissa punasolut muuttuvat sirpin muotoisiksi ja hajoavat ennen aikojaan. Ne muodostavat suonitukoksia ja raapivat verisuonen seinämiä aiheuttaen kovaa kipua. Pahimmassa tapauksessa sirppisolutauti tappaa.

Sirppisolutautia voidaan hoitaa vaihtamalla potilaan verisolut kerran kuussa. On kuitenkin olemassa lääke, jonka avulla sirppisolutautia sairastavat voivat elää lähes normaalia elämää ilman verensiirtoja. Se vähentää punasolujen hajoamista ja lisää varahemoglobiinin tuotantoa.

Lääke ei ole Kelan erityiskorvattavien listalla, vaikka kaikkien muiden perinnöllisten sairauksien elintärkeät hoidot ovat.

— Lääke ei ole kallis, mutta pienituloiselle potilaalle kustannus voi olla ylivoimainen. Siitä säästäminen johtaa helposti tehohoito-osastolle, mikä maksaa yhteiskunnalle paljon enemmän, Wartiovaara-Kautto painottaa.

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 9/2019.