Geneettisestä riskipisteytyksestä ei ole vielä työkaluksi sydänosastolle

26.1.2017
Geneettisestä riskipisteytyksestä ei käytännön potilastyössä vielä ole hyötyä sydäninfarktin uusiutumisriskin arvioinnissa, sillä se ei merkittävästi paranna pelkästään kliinisten muuttujien perusteella tehtävää ennustetta, osoittaa väitöstutkimus.

Sepelvaltimotauti on tavallisimpia kuolinsyitä kehittyneissä maissa. Tunnetut riskitekijät tupakointi, verenpainetauti, korkea kolesteroli ja diabetes altistavat sepelvaltimotaudille, mutta myös perintötekijät vaikuttavat taudin kehittymiseen. Tietämys sepelvaltimotaudin genetiikasta on viime vuosina nopeasti lisääntynyt.

LL Satu Vaara tutki väitöstyössään Corogene-aineiston potilaita, joille oli tehty sepelvaltimoiden varjoainekuvaus HUS:ssa vuosina 2006-2008. Tutkimuksessa arvioitiin kliinisten riskitekijöiden ja geneettisen riskipisteytyksen merkitystä sepelvaltimotautikohtauksen uusiutumisen ennustamisessa. Lisäksi väitöstutkimuksessa tarkasteltiin geneettisiä eroavaisuuksia ST-noususydäninfarktin ja ei-ST-noususydäninfarktin sairastaneiden potilaiden välillä.

Yleisin sepelvaltimoiden varjoainekuvauksen aihe tutkituilla potilailla oli akuutti sepelvaltimotautikohtaus. Puolella kuvatuista potilaista sepelvaltimot olivat niin ahtautuneet, että he tarvitsivat joko pallolaajennushoitoa tai sepelvaltimoiden ohitusleikkauksen. Neljäsosalla kuvatuista potilaista ei ollut sepelvaltimoissaan merkittäviä ahtaumia, vaan heidän oireensa selittyivät muilla syillä.

Geneettinen riskipisteytys muodostettiin 47 tunnetusta sepelvaltimotaudin riskivariantista, ja sen todettiin ennustavan uutta sepelvaltimotautikohtausta riippumatta kliinisistä muuttujista. Tupakointi ja ST-noususydäninfarkti korreloivat geneettisen riskipisteytyksen arvoon käänteisesti.

– Tässä tutkimuksessa käytetty riskipisteytys sisältää toistaiseksi suurimman määrän tunnettuja riskivariantteja ja kattaa siten suuremman osan sepelvaltimotaudin perimästä kuin aiemmat nimenomaan sydäninfarktin uusiutumista arvioivat tutkimukset.  Riskipisteytys ei kuitenkaan merkittävästi parantanut pelkästään kliinisten muuttujien perusteella arvioidun uusiutumisennusteen tarkkuutta, joten geneettisestä riskipisteytyksestä ei vielä ole hyötyä käytännön potilastyössä, Vaara toteaa.

Tutkimuksessa selvitettiin sekä kliinisiä että geneettisiä eroavaisuuksia ST-noususydäninfarktin ja ei-ST-noususydäninfarktin sairastaneiden potilaiden välillä. Koko genomin laajuisessa assosiaatiotutkimuksessa kromosomista 1 löytyi geenivariantteja, jotka liittyivät ainoastaan ei-ST-noususydäninfarktiin. Löydös voitiin osoittaa myös erillisessä tapaus-verrokki -aineistossa, mutta FINRISK-väestöaineistossa sitä ei havaittu.

– On mahdollista, että ST-nousu- ja ei-ST-nousu -sydäninfarktin etiologiat osittain eroavat toisistaan. Tähän viittaavat käänteinen korrelaatio ST-noususydäninfarktin ja geneettisen riskipisteytyksen välillä, ainoastaan ei-ST-noususydäninfarktiin liittyvä riskivariantti sekä eroavaisuudet kliinisissä piirteissä, Vaara arvioi.

 

LL Satu Vaara väittelee 27.1.2017 kello 12 Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Clinical and genetic risk factors in acute coronary syndromes". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Meilahden sairaala, luentosali 3, Haartmaninkatu 4, Helsinki. Vastaväittäjänä on dosentti Heikki Ukkonen, Turun yliopisto, ja kustoksena on professori Juha Sinisalo. Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa https://helda.helsinki.fi/handle/10138/173097

 

Lue lisää aiheesta: Terveys