Dosentti Tarja Stenbergille Euroopan unitutkijoiden tiedepalkinto

13.6.2018
Tutkimusryhmän johtaja ja yliopistonlehtori, dosentti Tarja Stenberg Helsingin yliopistosta on saanut Euroopan unitutkijoiden yhdistyksen myöntämän Pisa Sleep Award -tiedepalkinnon.

Pisa Sleep Award -tiedepalkinto myönnetään kahden vuoden välein poikkeuksellisen ansioituneelle unen fysiologian ja unihäiriöiden tutkijalle. Edellytyksen on, että palkitun tutkijan työn tuloksena unitutkimuksessa tai unilääketieteessä on saavutettu merkittäviä edistysaskeleita.

Palkinnon myöntää Euroopan unitutkijoiden yhdistys, European Sleep Research Society,

Dosentti Tarja Stenberg on ensimmäinen suomalainen ja toinen pohjoismaalainen tutkija, jolle Pisa Sleep Award on myönnetty. Palkintoa on jaettu vuodesta 1994 lähtien.

Stenberg johtaa Helsingin yliopiston Meilahden kampuksella Helsinki Sleep Team -tutkimusryhmää. Stenbergin ryhmässä tutkitaan muun muassa riittämättömän ja huonolaatuisen unen vaikutuksia ihmisen terveyteen, unen ja masennuksen yhteyksiä sekä unen biologisia säätelymekanismeja.

– Uni on meille elintärkeää. Emme voi täysin ymmärtää aivojen toimintaa ennen kuin ymmärrämme unen merkityksen aivoille. Parin viime vuoden aikana neurotutkijat ovat alkaneet toden teolla kiinnostua aivojen unenaikaisesta tiedonkäsittelyssä ja sen eroista valveaikaiseen prosessointiin verrattuna, Stenberg toteaa.

– Aivomme eivät toimi kunnolla, elleivät ne saa riittävästi unta, ja unenpuute vaikuttaa myös yleisterveyteemme. Unettomuus ja unihäiriöt ovat iso ongelma, eivät ainoastaan yksittäisten ihmisten vaan myös koko yhteiskunnan kannalta – unenpuute on merkittävä turvallisuusriski esimerkiksi liikenteessä.

Palkintoseremonia järjestetään 15.6. Pisassa. Juhlan yhteydessä Stenberg pitää palkintoluennon aiheesta ”Sleep homeostasis: adenosine revisited”.

Yhteystiedot:

Dosentti Tarja Stenberg
Puh. 050 448 2147
Sähköposti: tarja.stenberg@helsinki.fi

Lue lisää aiheesta: Terveys