Aika, valo ja uni

Psykiatri Timo Partonen tuntee vuodenaikojen merkityksen ihmisen hyvinvoinnille.

Työhuone tulvii aurinkoa sälekaihtimista huolimatta. Pöydällä kieppuu ilmavirettä suova tuuletin. Kesä jatkuu vielä. Siitä tutkimusprofessori, psykiatri Timo Partonen nauttii aina ehtiessään mökillä Porvoon saaristossa.

Suvi on vuodenaika, jonka ehdoton enemmistö suomalaisista nimeää lempivuodenajakseen. Ihmiset voivat kesällä paremmin.

— Valo ja lämpö antavat toimintatarmoa. Kesällä ollaan sosiaalisesti ja fyysisesti aktiivisempia ja mielialakin on parempi, Partonen vahvistaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella työskentelevä psykiatri tuntee niin kevätvalon vaikutuksen rakastumiseen kuin kaamoksen synkistävän vaikutuksen. Partonen työtovereineen on perehtynyt myös keinoihin, joilla itsemurhien määrän saisi laskuun. Vaikka suomalaisissa tilastoissa on yhä kaunistamisen varaa, itsemurhat ovat 1990-luvusta lähtien vähentyneet vuosi vuodelta.

Partonen on johtanut vuodesta 2009 Mieliala, depressio ja itsetuhokäyttäytyminen -yksikköä.

Yhteys kotiyliopistoon on tiivis. Hän opettaa psykiatriaan erikoistuvia lääkäreitä seminaareissa ja pitää Hyksin klinikalla psykiatrian ”miitinkejä”. Myös suurelle yleisölle tarkoitetut tilaisuudet mahtuvat Partosen kalenteriin.

— Kuulijakunnan koolla ei ole väliä. Se voi olla yksi tai sata ihmistä.

Koenukkujana

Pian ilmaantuu taas syksyn ruska. Väriloisto on kaunis, mutta toisissa se herättää ilottomuuden ja epäluulon tunteita, jopa hylätyksi tulemisen pelkoa. Tämä ”ruskareaktioksi” nimetty ilmiö tallentui Oulun yliopiston psykiatrien papereihin vuonna 1971.

Varsinaisesti seasonal affective disorder, joka tunnetaan Pohjolassa kaamosmasennuksena, tarkentui tieteessä laajemmin vasta 1980-luvulla isoissa yhdysvaltalaistutkimuksissa.

— Yhdysvaltalaiset tutkijat olivat kuin Kolumbus, joka katsoi löytäneensä uuden maan. Mutta siellä oli jo aiemmin käyty, jopa oltu, Partonen naurahtaa.

Partonen laati väitöskirjansa kaamosmasennuksesta vuonna 1996. Kiinnostus aiheeseen heräsi 1980-luvun puolivälissä — syvässä unessa. Opiskelija osallistui Talin kuplahallissa pidettyyn lääketieteelliseen Pulssi-näyttelyyn. Partonen oli yksi uniosaston koenukkujista, joiden elintoimintoja mitattiin ja havainnollistettiin yleisölle. Samalla tuli tutuksi yöhormoni melatoniinin vaikutus vuodenaikaeroineen.

Kaamoskiitokset

Syksyllä 1987 Partonen oli jo suunnittelemassa kaamosmasentuneiden tutkimusta Miina Sillanpään säätiön vetämälle Ullanlinnan palvelukeskukselle. Pari vuotta myöhemmin hän pääsi testaamaan jotain uraauurtavaa: kirkasvalohoitoa kaamosoireisiin.

— Siihen maailmanaikaan tutkimuslaitteet olivat näin isoja, hän sanoo ja vetää huoneen nurkasta esiin monen loisteputken rivistöstä ja peilipinnoista koostuvan valopatteriston.

— Kuskasin näitä koehenkilöille kotiin.

Kirkkonummelaisen Valaisinpajan Kirkasvalotaulu 1:tä tilattiin 60 kappaletta. Laite patosi kansalaisten kaamosaamujen vireyttä madaltavaa melatoniinivirtaa. Yliopistomuseolle vinkiksi: Partosesta olisi kunnia, jos yksi laite päätyisi lääketieteen kokoelmiin.

Vuonna 2002 British Medical Association palkitsi Partosen kirjoittaman, Oxfordin yliopiston julkaiseman kaamosmasennusta käsittelevän kirjan parhaana mielenterveyden alan teoksena. Myös Suomen Akatemia on nostanut hänet merkittävimpien lääketieteen tutkijoiden kaartiin Tarinoita tieteestä -julkaisussaan vuonna 2012.

Kansainvälistä yhteistyötä Partonen tekee etenkin Tukholman Karoliinisen instituutin ja Wienin lääketieteellisen yliopiston kanssa. Kaamosmasennuksen arvostettu tutkijapioneeri Siegfried Kasper toimii juuri Wienissä.

Kirottu kiire

Tutkimusretkeilijät ja taiteilijat ja ennen kaikkea tavalliset ihmiset ovat tunteneet vuodenaikojen erityispiirteet iät ajat. Partonen siteeraa mielellään milloin naparetkeilijä Frederick Cookia, milloin runoilija Eino Leinoa tai Uuno Kailasta. Myös Mika Waltarin, Pentti Saarikosken ja Suomi-popin sanoitusten parhaat vuodenaikalainat irtoavat vaivatta.

Tieteen kansantajuistaminen on lähellä Partosen sydäntä. Oonhan suomalainen -kirja setvii suomalaisen kansanluonteen ominaispiirteitä ja elinympäristöä niiden selittäjänä.

”Suomalaiset ovat tunnollisia, he ovat ahkeria voimiensa mukaan ja pyrkivät tekemään aina parhaansa. Yhteiskunta ei heiltä tätä vaadi vaan ympärillä oleva luonto ja siihen sopeutumaan pakottavat olosuhteet. Ehdottomasti parhaimmillaan suomalaiset ovat yrittäessään mahdotonta”, Partonen kirjoittaa.

Mahdottoman yrittäminen ei ole silti terveellistä mitä tulee ajankäyttöön. ”Kiireen kirous” on pohdituttanut Partosta, mutta hän itse vaikuttaa levolliselta

— Täytyy suunnitella mitä tekee ja varata sille riittävästi aikaa. Toisaalta kaikkea, mitä haluaisi tehdä, ei ehdi eikä tarvitsekaan ehtiä tehdä. Jatkuva kiireen tunne kuluttaa voimavaroja.

Töitä ei kannata tuoda vapaa-ajalle, ellei työ ole niin mielenkiintoista, että sitä tahtoo tehdä itseään kehittääkseen.

Nuku, hyvä ihminen

Partosen tietokoneen näytönsäästäjänä pyörivät Audrey Tautoun kuvat Amélie-elokuvasta, psykiatrin suosikkileffasta. Kun Amélie antautuu tekemään pieniä hyviä asioita, ne tuntuvat luonnistavan omalla painollaan.

— Päivät, jolloin ei ole oikein mitään tekemistä, ovat kullanarvoisia. Rentona ajatus kulkee vapaasti ja voi saada parhaita oivalluksia.

Partonen patistelee kansaa petiin. Uni on terveyden kannalta yhtä merkityksellistä kuin ravinto ja liikunta. Jokaisen olisi syytä tunnistaa oma unentarpeensa ja noudattaa sitä.

— Monet ajattelevat, ettei uni ole tärkeää ja yrittävät pärjätä mahdollisimman vähällä unella. Liian vähäinen nukkuminen on kuitenkin rasitus sydämelle ja verisuonille.

Lisäksi kukkuminen häiritsee sisäisen kellon toimintaa ja altistaa ylipainoisuudelle. Tilastojen mukaan nukkumattia kartelleen terveydentila on heikompi kuin pää tyynyssä viihtyneen.

Aamu vai ilta?

Tosin moni valvoo vastoin tahtoaan unettomuuden kourissa. Tutkimus on löytänyt avuksi yhden aseen: villasukat.

— Raajojen ääreisverenkierron tehostuminen laskee ydinkehon lämpötilaa. Kun jalat ovat lämpimämmät kuin muu keho, nukahtaminen helpottuu, Partonen selittää.

Myös ihmisten kronotyypit eli aamu- ja iltaihmiset kiinnostavat tutkijaa. Laajan Finriski-aineiston mukaan kymmenen prosenttia aikuisväestöstä on selkeitä iltavirkkuja, aamuvirkkuja on 20 prosenttia ja loput 70 prosenttia on mukautuvaista välityyppiä.

Iltaihmisten terveysriskit näyttävät olevan kautta linjan koholla, eikä ilmiölle ole vielä selvää selitystä. Kronotyypistä jopa puolet selittyy geenivaikutuksella, joten yritys koulia itsestään ilta- tai aamuihmistä vastoin luontoaan menee helposti pinnistelyksi. Eikä pinnistely ole sekään kovin terveellistä.

— Jos iltaihminen voi noudattaa omaa rytmiään säännöllisesti ja nukkua riittävän pitkään aamuisin, hän voi pysyä ihan terveenä ja tyytyväisenä, Timo Partonen kuitenkin lohduttaa yökyöpeleitä.

ROMANTIIKKAA, SURUA | Kevät on se vuodenaika, joka hullaannuttaa ihmismielen ja altistaa ihastuksille. Taivaalta tulviva valo saa aivoissa välittäjäaine serotoniinin vuolaaseen ryöppyyn. Huomio kääntyy ulkomaailmaan, toisten kasvot alkavat viehättää, seurallisuus ja empatia lisääntyvät — ja hei, tuolla toinen suutelee jo toista!

— Kevään rakastuminen muuttuu kesän rakkaudeksi, Partonen luonnehtii.

Rakastumisen aivokemiasta häneltä ei ehkä kuitenkaan kannata kysyä, jos haluaa säilyttää ilmiön romanttisen hohdokkaana. Morfiinitokkuraa muistuttavasta tilapäisestä hormonihäiriöstä on kuitenkin kyse.

Kaunis, hehkeä kevät on vuodenajoista myös vaarallisin. Masentuneille talven loppu merkitsee usein oireiden pahenemista ja valo jopa fyysistä kipua. Itsemurhia tehdään eniten keväällä.

— Itsemurhia on tilastoitu meillä vuodesta 1751. Se on luonut ainutlaatuisen pitkät aikasarjat.

Elimistöä haastaa varsinkin kevättalvella sisäisen kellon epätahti. Valoa on valtavasti, mutta ulkoilman lämpötila silti matala. Tämä kiihdyttää ruskean rasvan toimintaa ja voi olla rasitus masentuneille.

Psykiatriaan erikoistumisensa aikana Partonen työskenteli useamman vuoden potilaiden parissa. Kevät osoittautui ruuhkaiseksi ajaksi hoitopaikoissa.

Kuin näky

Lapsuutensa Partonen vietti Helsingissä ja nykyisin Vantaana tunnetussa Helsingin maalaiskunnassa. Äiti tallensi lihayrityksen tietoja reikäkorteille ja teknikkoisä työskenteli Valmetin Vuosaaren telakan konttorissa. 

— Alle kouluikäisenä näin Kukanpäivänä ylioppilaiden piknikin Kumtähden kentällä. Olin kuin pikku Percival, joka oli nähnyt kedolla ihmeellisen näyn kuningas Arthurin ritareista. Halusin ensin oppikouluun, sitten lukioon ja lopulta yliopistoon.

Abikesänä poika osallistui psykologian, lääketieteen ja kemian valintakokeisiin. Hän läpäisi ne kaikki. Partonen opiskeli vuoden psykologiaa ennen kuin keskittyi kokonaan lääketieteeseen.

Psykiatria oli lopulta luonteva erikoistumisvalinta.

— Psykiatria kiinnosti, koska se yhdistää ihmistuntemuksen psykologisen ja biologisen puolen, Partonen tuumii.

Opiskelija oli mukana Eteläsuomalaisen osakunnan ja lääketieteen kandidaattiseuran toiminnassa. Hän myös kirjoitteli Medisiinari- ja Kuukautinen-lehtiin. Jälkimmäisen toimituksessa Partonen tutustui nuoreen lääkisläiseen naiseen, josta tuli sittemmin hänen puolisonsa. Vaimo erikoistui gynekologiaan.

Erämaan oppi

Toisinaan Timo Partonen on haaveillut romaanin kirjoittamisesta. Taannoin hän jo hahmotti sen sisällön. Tapahtumat sijoittuisivat Ruskeasuon ja Pikku-Huopalahden tienoille, työpaikan lähimaastoon siis, ja tarina kuvaisi noin vuorokauden ajanjaksoa.

— Romaani olisi James Joycen Odysseuksen ja Cervantesin Don Quijoten yhdistelmä. Päähenkilö olisi miespuolinen näyttelijä, joka tapaa erilaisia ihmisiä ja mietiskelee syntyjä syviä ja maailman menoa.

Tapahtumia saattaisi reunustaa kevät, Partosen mielivuodenaika. Kevät vallitsi silloinkin, kun hän lumoutui todenteolla valosta. Nuoret lääketieteen opiskelijat olivat 1980-luvulla viikon hiihtovaelluksella Saariselän pohjoispuolisissa erämaissa. Kurujen hiljaisuudessa puhui auringossa säihkyvien hankien suorastaan ekstaattinen valo, Partonen muistelee.

— Iltaa kaunistivat hämärän eri sävyt, johon vain tähdet toivat tuikkeensa.

Tutustu, ystävysty

Nostetaan vielä viimeinen kortti vuodenaikapakasta: talvi. Kylmyys on unenpuutteen tavoin rasite sydämelle ja verenkierrolle. Pohjolassa tunnetaan karu termi, lumilapiokuolema — infarkti pakkassäässä.

Ja vaikka ilmasto muuttuu, yksi pysyy: kaamos. 40 prosenttia suomalaisista tunnistaa kaamosrasituksen kiusan. Kun pimeys hyydyttää serotoniinin tuotannon, yöuni pyrkii pitenemään, mutta se ei virkistä. Napostelu tuo kiloja, mieli kääntyy sisäänpäin.

Varsinaista kaamosmasennusta esiintyy kuitenkin vain noin prosentilla väestöstä. Oireyhtymä tunnetaan myös ainakin Espanjassa, Italiassa ja Floridassa.

— Niissäkin on talvi, Partonen muistuttaa, vaikka talvella ja talvella on eroa.

Jopa keskikesällä pilvisää voi läikäyttää ihmismieliin melankoliaa siinä missä aurinkoisen päivän herättämä optimismi on havaittavissa pörssikursseistakin.

Koska emme pääse vuodenajoista eroon, niihin on paras tutustua ja niiden kanssa ystävystyä. Timo Partosen metodi on jo nuoresta pitäen ollut havainnoida samoja maisemia eri vuodenaikoina. Hän kulkee kotinurkillaan Tammisalossa kameran kanssa ja keskittyy puihin, polkuihin, kiviin, lumeen, veteen, lehvästöön.

— Katselen, miten valo vaihtelee ja osuu maisemaan. Valon sävyt ja kontrastit, niihin ei milloinkaan kyllästy.

Dosentti-haastattelu on julkaistu Yliopisto-lehden numerossa 6/14.

Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa ja rakastu tieteeseen.

Lue lisää aiheesta: Terveys