20 tiimiä kisaa 375 000 euron palkinnosta

Helsinki Challenge -loppukilpailussa on mukana laaja valikoima huipputiedettä genetiikasta onnellisuuden tutkimukseen. Jaossa on 375 000 euron palkintosumma parhaille ideoille.

Kirmo Wartiovaara vastaa Skype-puheluun Kalifornian auringosta. Helsingin yliopiston kantasolubiologian dosentti ja HUSin kliinisen genetiikan erikoistuva lääkäri johtaa suomalais-yhdysvaltalaista tiimiä, joka etsii parannuskeinoa perinnölliseen hemoglobiinisairauteen. Ratkaisu on lähellä: apu näyttää löytyvän potilaan geenien uudelleenkoodauksesta. Tuloksista saattaa olla apua muidenkin perinnöllisten sairauksien parantamisessa.

Edessä on silti vielä paljon hommaa. Tiimi tarvitsee monenlaista apua kehitystyöhön, joten ryhmä haki ja pääsi mukaan Helsinki Challenge -ideakiihdyttämöön.

– Yliopistossa on harvemmin mahdollisuuksia yhdistää voimia muiden alojen asiantuntijoiden ja yritysmaailman kanssa. Nyt siihen on tilaisuus, Wartiovaara sanoo.

Helsingin yliopiston ensimmäistä kertaa järjestämä Helsinki Challenge on tiedepohjainen ideakiihdyttämö ja kilpailu, johon valitut joukkueet etsivät ratkaisuja sekä globaaleihin ongelmiin että suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden haasteisiin.

Ohjelmaan haki mukaan 144 poikkitieteellistä ehdotusta, joista tuomaristo valitsi 20. Valinnat julkistettiin tänään maanantaina. Mukana on valtava kirjo ideoita lääketieteen innovaatioista robotiikkaan, luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen, onnellisuustutkimukseen, nuorten univaikeuksien helpottamiseen, parempaan kaupunkisuunnitteluun, ilmastonmuutoksen ymmärtämiseen ja oman energiankulutuksen seuraamiseen.

Viisi teemaa, isoja ideoita

Teoreettisen filosofian yliopistonlehtori Paavo Pylkkänen innostui Helsinki Challengesta heti. Pylkkäsen vetämän Upstream Solutions -tiimin idea on päivittää ja muotoilla uusi tieteellinen maailmankuva, joka ponnistaa luonnontieteiden ja filosofian parhaista aineksista. Tieto siitä, ettei maapallo olekaan litteä mullisti aikanaan koko ihmiskunnan peruskäsityksen maailmasta. Nyt on Pylkkäsen mukaan aika artikuloida selkeä tiedepohjainen maailmankuva, jonka päälle seuraavat läpimurrot voivat rakentua.

–Olen suunnitellut tällaista kunnianhimoista projektia jo pitkään. Helsinki Challenge tuntui siltä, että vihdoin joku kysyy minulta suoraan, Pylkkänen sanoo.

Ehdotukset liittyvät johonkin kilpailun viidestä teemasta, jotka ovat ympäristö, terveys ja hyvinvointi, tulevaisuuden oppiminen, globaali Helsinki ja uusi maailmankatsomus. Tammikuussa käynnistyy Helsinki Challengen kiihdyttämö, jossa tiimejä autetaan ideoiden kehittämisessä. Tiimit työstävät ideoitaan koko vuoden, ja ohjelma huipentuu marraskuussa järjestettävään juhlaseminaariin ja gaalaan, jossa jaossa on 375 000 euron palkintosumma parhaille ideoille.

Helsinki Challenge

Helsinki Challenge Twitterissä

Jatkoon päässeet tiimit ja niiden vetäjät:

Citizen Mindscapes – Kansakunnan mielentila, Krista Lagus

Climate Whirl – Ilmastopyörre, Eija Juurola

Co-creating the Finnish Children’s Hospital Education Concept – Oppiva ja hyvinvoiva lastensairaala, Kristiina Kumpulainen

Generation Green – Vihreä sukupolvi, Tiina Sikanen

Genetic correction of inherited hemoglobin disease – Terveeksi pahasta perimästä, Kirmo Wartiovaara

Ground and Growth – Maasta kasvu. Innovaatio-ohjelma kestävyyden kasvattamiseksi Suomen maataloudessa, Kristina Lindström

Engaging Future Workplace – Intouttavat työn tilat, Kirsti Lonka

Improving laboratories in Africa – Mikrobiologisten laboratorioiden kehittäminen Afrikassa, Christina Lyra

Moralities of Intelligent machines – Älykkäät koneet ja niiden moraalinen vastuu, Michael Laakasuo

Aivorieha: Minimum Viable Organizational Structure of the Future, Veikko Eranti

Natural emotionality in digital interaction – Aidot tunteet digitaalisessa vuorovaikutuksessa, Katri Saarikivi

Offsetting losses of biodiversity and ecosystem services. Seis monimuotoisuuden ja ekosysteemipalvelujen heikkenemiselle – kompensaatiot käyttöön! Markku Ollikainen

Sleep Factory – Unitehdas, Anu-Katriina Pesonen

Sustainability tracker – kestävän elämän mobiilisovellus, Kaisa Korhonen-Kurki

SafePreg – Health into the next generation / Hyvinvointi ohjelmoituu jo sikiöaikana, Katri Räikkönen

Tell-Us – Asukkaiden ääni, Maria Niemi

The Happiness Project – Onnellisuusprojekti, Laura Visapää

Unbounded pedagogy! University teachers without boundaries – Esteetön pedagogiikka! Yliopisto-opettajat ilman rajoja, Katalin Miklóssy

Upstream Solutions – Tieteellistä maailmankuvaa edistämässä, Paavo Pylkkänen

Urban Academy – Kaupunkiakatemia, Jari Niemelä

Lisätietoa tiimeistä (pdf)

Lue lisää aiheesta: Terveys