Äidin raskausajan terveys vaikuttaa lapsen syöpäriskiin

Odottavan äidin diabetes tai kilpirauhasen vajaatoiminta voivat suurentaa jälkeläisen riskiä saada syöpä lapsuudessa tai nuoruudessa. Myös keskosena syntyminen suurentaa syöpäriskiä lapsuus- ja nuoruusiässä. Nämä löydökset tulisi huomioida raskauksien sekä ennenaikaisina syntyneiden lasten seurannassa.

Helsingin yliopistossa tarkistettavassa väitöstutkimuksessa selvitettiin jälkeläisen syöpäriskiä äidin raskausaikaiseen diabetekseen, sidekudostautiin, tulehdukselliseen suolistosairauteen, kilpirauhassairauteen tai näiden lääkitykseen liittyen.

Aihetta ei ole tässä laajuudessa aiemmin tutkittu. Tutkimuksessa selvisi, että erityisesti äidin raskausdiabetes oli yhteydessä lapsen riskiin sairastua akuuttiin lymfaattiseen leukemiaan.

– Äidin diabeteslääkityksellä sen sijaan saattaa olla riskiä pienentävä vaikutus, kertoo HUSissa lastentauteihin erikoistuva lääkäri, LL, Laura Seppälä väitöstutkimuksensa löydöksistä.

Äidin kilpirauhasen vajaatoiminta oli tutkimuksen mukaan yhteydessä jälkeläisen suurentuneeseen riskiin sairastua lapsuus- ja nuoruusiän lymfoomaan. Muissa äidin kroonisissa autoimmuunisairauksissa tai niiden lääkityksissä ei havaittu olevan yhteyttä suurentuneeseen syöpäriskiin.

Äidin raskaudenaikaisten ja ennen raskautta lääkitysten vaikutuksista jälkeläisen syöpäriskiin tarvitaan Seppälän mukaan kuitenkin lisää tutkimustietoa.

– Tulosten perusteella kohdunsisäiset altisteet ovat yhteydessä lapsuusiän syöpään. Aihetta kannattaa tutkia lisää, koska mitä paremmin ymmärrämme syövän kehittymiseen liittyviä tekijöitä, sitä paremmin voimme ehkäistä syövän syntymistä tai havaita sen hyvin varhaisessa vaiheessa, hän tähdentää.

Ennenaikaisena syntyneen lapsen terveyttä tulee seurata

Ennenaikainen syntymä on lapselle terveysriski myös tämän tutkimuksen valossa.

– Ennenaikaisena, erityisesti ennen 32. raskausviikkoa syntyminen, on tulosten perusteella yhteydessä suurentuneeseen syöpäriskiin lapsuus- ja nuoruusiässä, Seppälä vahvistaa.

Myös vastasyntyneen hoitojen, kuten hengityskonehoidon, vastasyntyneen elvytyksen ja antibioottihoitojen todettiin olevan yhteydessä suurentuneeseen syöpäriskiin. Lisäksi hapenpuute raskauden tai synnytyksen aikana suurensi riskiä sairastua syöpään lapsuudessa myös täysiaikaisilla vastasyntyneillä.

– Nämä tekijät pitäisi huomioida ennenaikaisena syntyneiden tai vastasyntyneenä tehohoitoa saaneiden lasten jatkoseurannassa, Seppälä toteaa.

– Äidin raskausajan terveyden seuranta ja ennenaikaisena syntyneen lapsen terveyden seuranta on ylipäänsä tärkeää, jotta mahdolliset ongelmat havaittaisiin mahdollisimman varhain ja niihin pystyttäisiin vaikuttamaan. Näin lasten terveys ja elämänlaatu olisi parempaa ja pitkäaikaiset terveysongelmat vähenisivät. Myös perheiden kuormitus olisi vähäisempää, Seppälä muistuttaa.

Lisätietoja

LL Laura Seppälä
laura.k.seppala@fimnet.fi

LL Laura Seppälä väittelee 21.1.2022 kello 12 Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Maternal morbidity, perinatal factors and childhood cancer in the offspring".

Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa Heldassa.

Väitöstä voi seurata etänä. Lisätietoja väitöstilaisuudesta ja linkki verkkolähetykseen Helsingin yliopiston tapahtumakalenterissa.