KIRJAESSEE (9/2014) | Tiede sanoo, että ilmasto muuttuu. Muuttuuko samalla kaikki?

Ilmastopaneeli IPCC:n viides arviointiraportti sisältää synteeseineen 5651 sivua koeteltua tiedettä. Viesti on, että jos jatkamme kasvihuonekaasujen tupruttamista ilmakehään, kaikki muuttuu pian.

Ysäriaktivismin kummitäti, toimittaja Naomi Klein ei kirjoita uusimmassa kirjassaan IPCC-raporttia uudestaan. This Changes Everything. Capitalism vs. the Climate on kuvaus ilmastonmuutoksen törmäyksestä talousjärjestelmämme kanssa.

Ajatus ei ole uusi: kiihtyvään kasvuun hirttynyt globaali talous käy sotaa planeetan kanssa, ja kumpikin häviää.

Klein väittää, että nykykapitalismin ja ilmastonmuutoksen torjunnan törmäyskurssi tajuttiin ensimmäisenä Yhdysvaltain oikean laidan ajatuspajoissa. Alun perin keynesläisyyttä ja muita harhaoppeja vastustamaan syntyneet Heartland, Heritage, Cato ja kumppanit kiihdyttivät pseudotieteellistä ilmastoskeptisismiä, koska jos ilmastonmuutos on totta, se muuttaa kaiken.

Jotta ilmastonmuutokselle voitaisiin tehdä jotakin, kaiken on jo muututtava. Hienosäätöjen ja keskisuurten muutosten mahdollisuus meni vuosikymmeniä sitten.

Kirja ei tarjoa teoriaa tai käsiteanalyysia — kaikille tarkoitettu kirja ei voi kaikilla tavoin miellyttää. Toisaalta näkökulmien runsaus ja esimerkkien vuo antavat ajattelulle aiheita. Teksti soljuu, taustat ovat tukevia. Viiteosio ja indeksoinnit ansaitsevat kehut.

Klein ei väitä, että ilmastonmuutoksen torjunta olisi ristiriidassa talouskasvun kanssa. Hän kyllä sanoo, että rajallisen planeetan ja rajattoman kasvun riitasointu on ilmeinen. Eikä pyhä toivo rahallisesta hyödystä voi toimia ohjaavana motiivina. Ja että nykytalouden arvomaailma ei mahdollista ilmastonmuutoksen hillintää.

Margaret Thatcher julisti jo 1980-luvulla, ettei vapaan markkinatalouden ylivoimalle ole vaihtoehtoja. Taloudesta onkin tullut objektiivinen mittari kaikelle. Vain talouden avulla voidaan eritellä maailman osaset toisistaan riippumattomiksi palasiksi ja tarkastella niitä rauhassa. Paitsi ettei voida, eikä edes pitäisi.

”Markkinat hoitavat" -mantra ei enää tunnu uskottavalta. Valitettavasti planeetan pelastaminen ei ole yhtä huikea bisnesmahdollisuus kuin sen tuhoaminen.
Ilmastonmuutos aiheuttaa jo nyt nälänhätää, kuivuutta, myrskyjä, tulvia, ja pahin on edessä. Ainakin pitäisi lopettaa ympäristönsuojelun rampauttaminen etukäteen. Tulee mieleen rujo sanontatapa aamiaiskulhosta ja rakon vapauttamisesta.

Finanssikriisin mainingeissa Ontarion provinssi Kanadassa laati menestyksekkään ohjelman, jolla tuettiin paikallista uusiutuvan energian käyttöä. Niin menestyksekkään, että Euroopan unioni riensi Japanin kanssa riitauttamaan Ontarion toimet vapaakaupan vastaisina.

Vapaakaupaksi kutsuttu sääntely on ollut tuhoisaa ympäristölle. Paikallistalouksien tukeminen olisi usein ekologisesti perusteltua. Tuotannon siirtyminen halpoihin maihin on merkinnyt halpaa kivihiiltä. Yhä taajempaan saastuttajat turvautuvat sopimusten investointisuojaan, kun valtio uhkaa estää ympäristötuhot alueellaan.

Kleinin mukaan vapaakauppasopimukset merkitsevät vallansiirtoa demokraattisilta elimiltä yrityksille. Toisaalta ne osoittavat markkinafundamentalismin syvyyden: hallitukset solmivat sopimuksia riemumielin, eivätkä taistele verisesti ihmisten etujen puolesta silloin kuin sen aika olisi.

Epämuodikkaasti Klein ottaa myös vahvan kannan julkisen sektorin puolesta. Ilmastonmuutoksen torjunta edellyttää yritysten sääntelyä, verotuksen korottamista, saastuttajien sanktiointia, yksityistämisten purkua ja yhä kasvavaa julkista kulutusta, Klein näkee.

Niin. Ei pidä peitellä sitä, että ilmastonmuutoksen torjunta tulee maksamaan paljon, sotatilatalous lienee todempi analogia kuin toivoisi. Kasvusta ja kulutuksesta on tingittävä. Haaste on suuri, koska voitokkaat sosiaalisen oikeudenmukaisuuden liikkeet eivät ole nauttineet suurvoittojaan talouden kentällä. Kleinin mukaan nyt olisi pakko.

Välillä tarinat suuren rahan kyykyttämästä ympäristöstä alkavat turruttaa, mutta kokonaisuus jää silti sätkivän eläväksi. Lopulta This changes everything on kirja henkisten ja materiaalisten esteiden purusta. Se kertoo ympäristöliikkeen katastrofaalisista epäonnistumisista ja uusista mielikuvituksista ja voitoista. Tekniikkaa on ja aikaakin vielä hetken. Jos kaikki muuttuu, siitä voi seurata jotain varsin hyvää: elinkelpoinen planeetta lapsillekin.

Olisiko vielä aikaa tehdä mahdottomia? Tik, tak.