Valtiotieteellisen dekaaniksi Hannu Nieminen

Professori FT Hannu Nieminen, 65, on nimitetty valtiotieteellisen tiedekunnan dekaaniksi.

Hannu Nieminen toimii nykyisin Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan dekaanina ja on vuodesta 2006 alkaen toiminut viestinnän professorina. Niemisen jatkokausi dekaanina kestää 29.2.2020 asti.

Nieminen on valmistunut maisteriksi Tampereen yliopistosta vuonna 1984 ja lisensiaatiksi 1992. Tohtorin tutkinnon hän suoritti Lontoossa 1996.

Dekaani johtaa tiedekunnan toimintaa ja vastaa tiedekunnan tehtävien tuloksellisesta, taloudellisesta ja tehokkaasta hoitamisesta. Dekaanille kuuluu kokonaisvastuu tiedekunnan henkilöstöasioista ja taloudesta sekä omaisuudesta.

Dekaani vastaa tiedekunnan yleisestä toiminnasta sekä päättää tiedekunnan sisäisistä asioista. Dekaani valmistelee tiedekunnan tavoiteohjelman ja hyväksyy laitoksen toimintasuunnitelman ja budjetin.

Hallitus ottaa dekaanin rehtorin esityksestä enintään viiden vuoden määräajaksi.

Dekaaniksi valittavalta vaaditaan, että hän on suorittanut tohtorin tutkinnon ja että hänellä on dekaanin tehtävien hoitamiseksi tarvittava kyky ja ammattitaito sekä käytännössä osoitettu hyvä johtamistaito. Dekaanilla tulee olla yliopistomaailman tuntemusta sekä kokemusta tiedekunnan piiriin kuuluvan tieteenalan johtamisesta.

Helsingin yliopiston hallitus nimitti tiedekuntien dekaanit 18. lokakuuta.

https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/helsingin-yliopiston-dekaanit-nimitettiin