Väitös: Venäläistaustaiset lapsiperheet tarvitsevat tilannekohtaista tukea

Helsingin yliopiston väitöstutkimus osoittaa, että Venäjältä Suomeen muuttaneiden lapsiperheiden sosiaalinen hyvinvointi rakentuu perheiden monimuotoisissa suhteissa, joissa keskeisesti vaikuttavat rakkaus, vastavuoroisuus ja vuorovaikutus. Sosiaalityön tulisikin kiinnittää erityistä huomiota näiden tekijöiden tukemiseen sekä siihen, että integraation eri vaiheissa perheiden tukitarpeet ovat erilaisia.

Valtiotieteellisessä tiedekunnassa perjantaina 4. marraskuuta tarkastettavan väitöskirjan mukaan keskeistä on se, että kotoutumisen tuen tulisi olla perheiden oman toiminnan tukemista heidän tarvitsemallaan tavalla. Perheen ulkopuolelta ei pitäisi määritellä sosiaalisen tuen tarpeita ja toimenpiteitä.

Maahan muuttaneen perheen integroitumisessa on tutkimuksen mukaan useita eri vaiheita. Vaiheet voivat olla hyvin erilaisia eri perheillä ja niiden välillä voidaan liikkua. Perheiden tavoitteena on useimmiten kokemus kotona olemisesta, mutta sitä edeltävät sopeutumisen ja kotoutumisen vaiheet.

- Sopeutumisvaiheessa perheet tarkkailevat uutta yhteiskuntaa, kieltä ja käyttäytymisen malleja. Kotoutumisvaihe on aktiivista toimintaa uuden opettelemiseksi. Kotona olemisen vaiheessa ”maahanmuuttajuus” lakkaa ja perhe kokee tulleensa osaksi suomalaista yhteiskuntaa, kertoo VTL Minna Veistilä.  

Väitöskirjassa sosiaalista hyvinvointia tutkittiin Venäjältä Suomeen muuttaneiden lapsiperheiden tarinoiden ja puheen avulla. Veistilä haastatteli 25 Kaakkois-Suomessa asuvaa perhettä ja uusintahaastatteli yhdeksää. Lisäksi lasten hyvinvointia tarkasteltiin sadutuksen kautta.

VTL Minna Veistilä väittelee 4.11.2016 kello 12 Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Muutosta hyvinvointiin - Tutkimus venäläistaustaisten lapsiperheiden sosiaalisen hyvinvoinnin rakentamisesta integraatioprosesseissa". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Päärakennus, pieni juhlasali, Fabianinkatu 33, 4. krs.

Vastaväittäjänä on professori Anneli Pohjola Lapin yliopistosta ja kustoksena professori Maritta Törrönen.

Väitöskirja julkaistaan Kymenlaakson ammattikorkeakoulun sarjassa A. Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.

 

Lisätiedot:

Minna Veistilä
Puh. 050 431 5528
minna.veistila@sysma.fi