Työn itsenäisyys kaventuu Venäjällä

ALEKSANTERI INSIGHT 4/2018. Talouskasvun hidastuminen on merkinnyt 2000-luvun alkupuolen positiivisen kehityksen vaihtumista kasvavaan epävarmuuteen työn pysyvyydestä tai uranäkymistä, kirjoittaa Jouko Nikula.

Myrskyisän 1990-luvun jälkeen Venäjän yhteiskunnan ja talouden kehitys oli 2000-luvun alkupuolella monella tapaa suotuisaa. Työssäkäyvien palkat kohosivat ja elämästä tuli yleensä vakaampaa ja ennustettavampaa. Mutta kuinka venäläinen työelämä on muuttunut 1990-luvun lopulta tähän päivään?

Kapitalismiin siirtyminen muutti joitakin venäläisen työelämän piirteitä, vaikka perusrakenteiltaan se on säilynyt monilta osin ennallaan. Tästä kertoo laaja Social Distinctions in Modern Russia (SDMR) -kyselyaineistomme, jota on kerätty vuosina 1998, 2007 ja 2015 yhteistyössä Venäjän tiedeakatemian tutkijoiden kanssa. Työntekijöistä valtaosa työskentelee yksityisellä sektorilla, ja eniten on kasvanut yksityisellä palvelusektorilla työskentelevien osuus. Palvelut työllistävätkin nykyisin liki kaksi kolmannesta työvoimasta. Naisista melkein kolme neljästä työskentelee palveluissa, miehistä edelleen lähes puolet tuotannossa – teollisuudessa, kuljetuksessa ja rakentamisessa.

Miesten ja naisten palkkaerot ovat säilyneet ennallaan: naisen rupla on keskimäärin 80 kopeekkaa. Suurimmat palkkaerot miesten ja naisten välillä ovat kaivannaisteollisuudessa, kaupassa sekä tieteen ja tutkimuksen aloilla. Jo neuvostoaikana tyypilliset alhaiset tulot kunnallisissa palveluissa tai opetuksessa, sosiaalialalla ja terveydenhuollossa ovat edelleen alhaisia ja ovat jääneet selvästi muista aloista jälkeen, huolimatta kampanjasta kuroa kuilua umpeen. Viime vuosien palkkavoittajia ovat olleet kaivannaisteollisuudessa, rahoituksessa sekä puolustuksessa ja julkishallinnossa työskentelevät.

Kapitalismiin siirtyminen on madaltanut johtamisrakenteita työorganisaatioissa kun muodollisten johtajien määrää on vähennetty. Samalla johtajien valta on kasvanut. Kyselyaineistomme perusteella venäläinen työelämä on kiristynyt viime vuosien aikana. Tämä ilmenee siinä, että työntekijöiden mahdollisuudet vaikuttaa työtahtiinsa tai siihen mitä työssä tehdään, ovat supistuneet. Ennen kaikkea yksityisen sektorin monien keskiluokkaisten ammattiryhmien työntekijät ovat kokeneet työn itsenäisyyden kaventuneen, vaikka vapausasteet työn suhteen ovat vähentyneet myös julkisella sektorilla eikä julkisella sektorilla ole aiemminkaan ollut erityisen löysä työtahti tai työntekijöillä vapaa päätösvalta työstään. Työntekijöiden mahdollisuuksissa päättää työajoistaan tai työtehtävistään ei ole tapahtunut juuri mitään muutosta 1990-luvun lopun ja 2010-luvun välissä: asioista päättää lähinnä esimies.

Työttömyys on ollut pientä vaikka maa on kokenut kaksi talouslamaa – toisen vuonna 2009 ja toisen 2014

Venäläinen työelämä nojautuu edelleen osittain neuvostoaikaisiin käytäntöihin, joka näkyy siinä, että työkollektiivi on tiivis ja työelämä joustavaa niin yritysten kuin työntekijöidenkin osalta. Yritysten joustavuus näkyy yritysten haluttomuutena turvautua irtisanomisiin huonoinakaan aikoina ja toisaalta työntekijöiden valmiutena joustaa palkoillaan pitääkseen työpaikkansa. Työttömyys on ollut pientä vaikka maa on kokenut kaksi talouslamaa – toisen vuonna 2009 ja toisen 2014; jälkimmäisen aiheuttivat Krimin valtauksen jälkeiset taloussanktiot. Yritykset ovat pitäneet työntekijänsä palkkalistoilla ja vastineeksi työntekijät ovat joutuneet hyväksymään alemmat palkat, ylimääräiset palkattomat lomat, lyhennetyt työviikot ja alennetut tuotantotavoitteet.

Ammattiyhdistysliikkeen rooli Venäjällä on joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta pysynyt enimmäkseen yhteiskunnallisen vakauden takaajana. Näin on siitä huolimatta, että kyselyaineistomme perusteella työntekijät ovat järjestäytyneet aiempaa laajemmin ammattiliittoihin eivätkä suhtaudu niin epäilevästi ammattiyhdistyksiin kuin vielä 2000-luvun puolivälissä, jolloin talouskasvu paransi työllisyyttä ja työntekijöiden hyvinvointia.

Talouskasvun hidastuminen on merkinnyt 2000-luvun alkupuolen positiivisen kehityksen vaihtumista kasvavaan epävarmuuteen työn pysyvyydestä tai uranäkymistä. Siitä kertoo työntekijöiden liikkuvuuden lisääntyminen ja epävarmojen työsuhteiden lisääntyminen. Pysyvää on kuitenkin työelämän hierarkkisuus ja toisaalta sen joustavuus.

Jouko Nikula työskentelee vanhempana tutkijana Aleksanteri-instituutissa.