Suon, kuokan ja Jussin tiedämme kyllä, mutta olihan Jussin pojanpojissakin puhtia. Hiki höyrysi ja keuhkoissa rohisi, kun nuorukaiset tulivat metsätöistä kotiin huilaamaan ja syömään. Ties mitä Vilho, Eero ja Voitto olisivat saaneet aikaan ilman Mainilan laukauksia.
Metsä-Suomi elää Väinö Linnan ja Kalle Päätalon kirjoissa, ikäihmisten kertomuksissa, valokuvissa ja elokuvissa, mutta raa’an fyysisen työn määrä on vähentynyt samaan tahtiin kuin tehtaanpillin töihin kutsumat prosessiteollisuuden duunarit.
Metsäkoneet hoitavat homman, eikä Äänekosken upouudella sellutehtaalla — tai paremminkin: uuden sukupolven biotuotetehtaalla — ole kuin 170 työntekijää. Sellun ohella Äänekosken tehdas tuottaa sähköä, lämpöä, mäntyöljyä, tärpättiä ja rikkihappoa. Suunnitelmissa on myös tekstiilikuitujen ja komposiittimateriaalien tuotanto.
Uusia, entistä raikkaampia tuulia puhaltaa myös Lappeenrannan UPM:n tehdasalueella. Toinen paperikone pysähtyi, mutta toivoa tuo vuoden 2015 alussa käynnistetty biodieseltuotanto. Polttoainetta valmistetaan sellunteon sivutuotteena syntyvästä mäntyöljystä. Uudesta bisneksestä tuli kannattavaa vuodessa.
60 vuoden nousu
Jos ei vuosisatojen tervanvientiä ja vesistöjen ääreen perustettuja pieniä sahoja lasketa, metsien hyödyntäminen isossa mitassa alkoi 1800-luvun loppupuolella. Tuolloin niin paperikoneet kuin sahatkin tuottivat jo voittoa omistajilleen, mutta myös levenevän leivän työläisille.
Ei ollut paperipaikkakuntaa ilman urheilukenttiä ja tehtaan asuntoja, ei sellutehtaan piippuja ilman terveydenhoitoa ja kansakoulua. Tosin tämä ihantola saavutettiin vasta 1900-luvulla ja vasta kovien kokemusten jälkeen. Vankileireillä 1918 kuoli aliravitsemukseen ja tauteihin myös metsien miehiä ja naisia, tehdaslaisia ja savotalla raataneita. Ja tiukassa oli leipä jatkosodankin aikaan, jolloin varsinkin kaupunkilaiset kärsivät aliravitsemuksesta.
Toden teolla metsäteollisuuden menestys alkoi näkyä maassa vasta 60 vuotta sitten. Hyvinvointivaltion vankistuminen limittyy metsäteollisuuden kukoistukseen.
— Suomea ei voi ajatella ilman metsää, sen taloudellista ja henkistä merkitystä, Suomen ja Pohjoismaiden historian professori Markku Kuisma Helsingin yliopistosta toteaa.
Metsän menekki heijastui muuhunkin teollisuuteen kuten metallialaan jo 1800-luvulla. Metsäteollisuus tarvitsi metalli- ja konepajateollisuuden valmistamia koneita, laivoja ja sulkuportteja, muun muassa.
— Kasvavien tehdaskaupunkien asukkaat puolestaan tarvitsivat elintarvikkeita ja vaatteita, kun eivät voineet enää itse tuottaa niitä, kuten maatalous-Suomessa tehtiin.
Keskiluokka korvesta
Kansan vauraus ei olisi karttunut ilman poliittisia päätöksiä, Suomen taloutta ja teollista historiaa tutkinut Kuisma muistuttaa.
— Hyvinvointivaltio rakennettiin politiikalla, ei se itsestään tullut. Metsä toi tuloja, joilla sitten myös köyhien perheiden vesoja koulutettiin. Henkinen ja aineellinen yhdistyivät.
1950–60-luvulla teollinen Suomi monipuolistui. Ammattitaitoisten työntekijöiden arvostus ja palkat nousivat. Tupo-Suomen politiikan, elinkeinoelämän ja ammattiyhdistysliikkeen vahva kolmiyhteys on ollut uutiskuvista ja palkkapusseista tuttu 2000-luvulle asti.
Mauno Koiviston ponnistus satamamiehestä valtion johtoon on omassa sarjassaan. Mutta työväenluokasta ja korpitiloilta kertyi myös koko joukko kelpo insinöörejä, metsänhoitajia, konemestareita, sairaanhoitajia ja opettajia, kun sota-ajan lapset pääsivät opintielle.
— Uusi keskiluokka, samoin kuin talouden ja kulttuurin eliitti, nousi esiin työväenluokkaisesta ja agraarista taustasta. Tässä suhteessa sotienjälkeiset vuosikymmenet olivat Suomessa todella mullistavia.
Metsä katveeseen?
Vielä 1980-luvulla suomalaiset markkinat olivat tiukasti säädellyt, Suomen Pankki valvoi omiaan. Sitten kaatui Neuvostoliitto, tuli Euroopan unioni ja avoimet markkinat.
2000-luvulla paperin menekki supistui voimakkaasti, ja maailmanlaajuinen taantuma vähensi myös sahatavaran kysyntää. Puhuttiin metsäteollisuuden kadosta, jopa lopusta.
Kun vuonna 1985 Suomessa toimi vielä parikymmentä suurta metsäteollisuusyritystä, nyt yrityksiä on jäljellä kolme. Tosin ne ovat kansainvälisiä jättiläisiä, joiden kapasiteetista valtaosa sijaitsee muualla maailmassa.
Kaatuuko metsäsektori? Ei siltä vaikuta. Ala tuo yhä yli 20 prosenttia Suomen vientituloista, mikä on hieman suurempi osuus kuin koneiden tai kemianteollisuuden viennillä. UPM, Metsä Group ja Stora Enso kuuluvat maailman kymmenen suurimman alan yrityksen joukkoon. Suomessa metsäteollisuus työllistää 42 000 ihmistä, ja Kuopioon nousee näillä näkymin maailman suurin havusellutehdas.
Pahvilaatikon voittokulku
Kansainvälisyys on aina ollut osa teollisuuden historiaa. Metsäteollisuuden tuotteita matkasi Englantiin ja Venäjälle jo 1800-luvulla, ja nyt sellu myy kuin häkä Kiinassa. Iso-Britannia perinteisenä kauppakumppanina on edelleen tärkeä.
— Metsäteollisuuden suhteellinen osuus Suomen viennistä on pienentynyt 1930-luvun 80 prosentista nykyiseen reiluun 20 prosenttiin, mutta tuotanto moninkertaistunut. Työpaikat ovat vähentyneet, mutta yhä edelleen metsä työllistää, Markku Kuisma tiivistää.
Selluloosa on pitänyt pintansa paperia paremmin 2010-luvulla. Vienti vetää, ja hienopaperin sijaan suuri nousija on kartonki. Se on suoranainen kärkituote, Kuisma huomauttaa.
— Digihölinästä piittaamatta elämme aineellisten tuotteiden keskellä enemmän kuin koskaan ennen.
Materiaalinen maailma edellyttää pakkauksia ja suojakuoria. Metalliset ja muoviset vimpaimet täytyy pakata, ennen kuin niitä voi rahdata maailman toiselta laidalta toiselle.
— Pahvilaatikko on yksi tämän ihmiskunnan säälittävän amok-juoksun voittajista.
Ideat pulpahtelevat
Kun on menty puoli vuosisataa paperi edellä maailmalle, voi olla hieman työlästä etsiä korvaavia innovaatioita taantuneen alan tilalle. Biotalous ei kuitenkaan ole silmänlumetta eikä pelkkää poliittista puhetta.
— Yrityksillä on aina luontainen intressi etsiä uutta, mikäli se on kannattavaa liiketoimintaa. En epäile, etteikö firmojen tuotekehittely- ja tutkimuspuolella tapahdu koko ajan mielenkiintoisia asioita.
Kun paperiteollisuuden rooli pienenee, mutta metsien rooli pysyy, vastaus voi olla biopolttoaineen ohella vaikkapa muovia korvaavissa uusissa pakkausmateriaaleissa, puukuitupohjaisissa kankaissa tai lääkkeissä.
— Uusien ideoiden potentiaali on osin lunastamatta. Toisaalta: sahateollisuuden kehitys läpimurtoon otti vuosisatoja ja selluteknologian 50 vuotta.
Tuotteiden ja menetelmien syntyprosessit ovat hitaita ja osin arvaamattomia.
— Vaikka innovaatiot eivät tule käskystä, reitti eteenpäin löytyy, kun on puskettu seinää päin jonkin aikaa. Yliopistot tekevät oman osansa, varsinkin jos niille annetaan työrauha.
Puusta ihovoidetta, välipaloja ja muovin korvaajia
Voide näyttää ja tuntuu tavalliselta, miellyttävän pehmeältä kosmeettiselta tuotteelta. Ihan heti ei hoksaisi, että voide tulee puusta. Kosteusvoiteen emulgoiva eli vettä ja rasvaa sitova ainesosa, hemiselluloosa, on nimittäin metsäteollisuuden sivutuote.
Hemiselluloosa on kasvin soluseinän polysakkaridi eli hiilihydraatti, jonka roolina on vastata puun joustavuudesta. Kun tuulenpuuska iskee, puu ei rapsahda poikki vaan joustaa, huojuu. Selluloosa tuo puuhun puolestaan lujuutta.
— Hemiselluloosa on merkittävä kotimainen raaka-aine, jolla voi olla hyvin monia sovelluskohteita elintarvikkeista kosmetiikkaan ja lääkkeisiin, toteaa elintarviketieteiden apulaisprofessori, akatemiatutkija Kirsi Mikkonen Helsingin yliopiston Viikin kampukselta.
Ihovoiteen ohella hemiselluloosaa on kokeiltu välipalajuomaan, suojakalvoihin sekä höyhenenkeveisiin, huokoisiin aerogeelikuutioihin, joita voisi hyödyntää pakkausmateriaalina tai biokuljettimina, jotka veisivät lääkkeet entistä paremmin toivottuun kohteeseen elimistössä.
Mikään näistä kokeilueristä ei ole vielä teollisessa tuotannossa, mutta tutkija pitää näkymiä hyvin lupaavina. Yhdysvalloissa kehitetään emulsioita maissin hemiselluloosasta, puun hemiselluloosan tutkimus on sen sijaan suomalainen erikoisuus.
— Hemiselluloosa on läpimurron kynnyksellä. Tätä ei tehdä muualla maailmassa, joten meillä ja yhteistyökumppaneillamme Åbo Akademilla ja Lukella on nyt mielenkiintoiset ajat edessämme. Tärkeää on ollut kehittää sekä eristysmenetelmiä että sovelluksia. Tämä on yhdistelmä perustutkimusta ja innovaatioiden kehittämistä.
Hemiselluloosan etuna on kotimaisuuden ohella hinta: sitä saa sivutuotteena sieltä, missä metsää muutenkin hyödynnetään, siis lähes kaikkialta puunjalostuksen alalta. Se on kasviperäistä ja sitä voidaan uuttaa puusta pelkän veden avulla, joten tutkimuksella on ekologinen ulottuvuutensa. Myös hemiselluloosaa sisältävien elintarvikkeiden mahdolliset terveysvaikutukset kiinnostavat.
Puun hyödyntäminen uusilla tavoilla on nyt kuuma aihe, Mikkonen tuumii.
— Tieteellinen haaveeni on ymmärtää entistä paremmin, miten eristäminen biomassasta tapahtuu ja kuinka eristysmenetelmä vaikuttaa molekyylien rakenteeseen ja toiminnallisuuteen. Samalla toivon, että saamme kauppoihin mahdollisimman pian tuotteita, jotka sisältävät kotimaista, ympäristöystävällistä hemiselluloosaa.
Hemiselluloosasta valmistetulle ainesosalle on jo hyvä, arabikumin sukuinen nimi valmiina: kuusikumi.
Vuonna 2077
Entä 60 vuotta tästä eteenpäin, vieläkö metsä pitää meitä pystyssä? Tajuammeko itse jättää metsää pystyyn?
Hyvin koulutettu metsäkansa pärjää edelleen, ei samalla viivalla halvan työvoiman maiden kanssa, mutta omalla osaamisellaan ja vakaan yhteiskuntansa ansiosta — ellei näitä turmella väärällä politiikalla, Kuisma toteaa.
— Kone Oy:n Hyvinkään tehtaalla työskentelee parisataa duunaria ja tuhat insinööriä. Se voisi olla pohjoismaisen mallin mukainen suhde.
Kuisma uskoo, että puukuitu hyödynnetään jatkossa viimeistä tikkua myöten. Metsien suojeluohjelmia ei vesitetä, päinvastoin. Tuotanto tehostuu ja virtaviivaistuu, ja ilmastosyistä luonnonvaraisen metsän arvo nousee. On muutakin arvoa kuin jälleenmyyntiarvo, ja se on vahvistuva, jopa elintärkeä puoli metsäkuvaa. Tehtaanpiippu näkyy tuolla, mutta mielenrauha löytyy ehkä täältä, metsästä.
— Erämatkailun suosio kasvaa, siinä on yksi palvelusektorin nousija jatkossa. Ilmastonmuutos ajaa ahtaalle, mutta pohjoisessa voi kenties vielä hengittää, Kuisma tuumii.
— Metsän menestystarina jatkuu, muttei yksipuolisena eikä ainoana vaihtoehtona. Tulee läpimurtoja, joista emme vielä tiedä mitään.
Professori Markku Kuisma: Julkaisut, projektit, aktiviteetit.
Akatemiatutkija Kirsi Mikkonen: Julkaisut, projektit, aktviteetit.
Dosentti Ritva Toivonen: Julkaisut, projektit, aktiviteetit.
Tuleeko puurakentamisesta Suomen uusi vienti-ihme?
Suomalaiseen kaupunkikuvaan ei ole jäänyt paljoakaan vanhaa: tulipalot ovat tuhonneet perinnekeskustat Porvoon ja Rauman tapaisia viehättäviä poikkeuksia lukuun ottamatta. Mökkirannoilla ja pientaloalueilla puu on valtavirtaa, mutta keskustoihin se on tehnyt uutta tulemistaan vasta 2000-luvulla.
— Sahatavara on huomattava suomalainen vientituote, mutta puurakentamisen osaaminen kokonaisvaltaisena vientituotteena on vasta kehittymässä, toteaa metsäekonomian dosentti Ritva Toivonen Helsingin yliopiston metsätieteen laitokselta.
Ilmastokysymys kannustaa tutkimaan puurakentamista, sillä puu keventää rakentamisen muuten korkeaa hiilijalanjälkeä. Helsingin yliopiston metsätieteilijät yhdessä seitsemän yrityksen kanssa etsivät KÄPY-tutkimuksessa uusia keinoja teollisen puurakentamisen kilpailukyvyn kehittämiseksi. Tähtäin on sekä Suomen kaupunkien rakennushankkeissa että kansainvälisillä markkinoilla.
— Suomessa puukerrostalojen rakentamista kaupungeissa ovat jarruttaneet tiukat säädökset, joita on muutettu vasta viimeisen 20 vuoden aikana, Tekes-tutkimusta koordinoiva Toivonen kertoo.
Tutkimuksessa selvitetään asukkaiden toiveita puutaloasumisesta sekä hiotaan yritysten toimintatapoja ja luodataan kuntien näkemyksiä kestävästä asumisesta. Puurakentamista ja käyttäjien tarpeita vertaillaan Suomen, Ruotsin, Kanadan ja Itävallan välillä.
— Veikkaukseni on, että hyvään urbaaniin elämään kuuluu jatkossa entistä enemmän ekologinen asumismuoto, uusien energiaratkaisujen toteuttaminen ja kaupunkiviljely. Puu on kestävä, kotimainen ja uusiutuva materiaali, jonka rooli kasvaa kaupunkien biotaloudessa.
Yhtenä esimerkkikohteena tutkimuksessa on Espooseen suunniteltu 12-kerroksinen puurakenteinen opiskelija-asuntola, jonka rakennuttaja on HOAS.
Metsän tulevaisuudesta keskustellaan 7.11. klo 16.30 yliopiston uudessa Tiedekulmassa (Yliopistonkatu 4).
Viikin kampukselle on istutettu Tulevaisuuden kuusi. Se on Helsingin yliopiston kunnianosoitus satavuotiaalle Suomelle.
Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehden numerossa Y/07/17.
Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa ja rakastu tieteeseen.