Sukupuolisuuden ja seksuaalisuuden merkitys lainsäädännössä on tunnistettava paremman yhteiskunnan rakentamiseksi

Oikeustieteessä näyttäytyy valta ja normit, mutta näkyykö sukupuolen moninaisuus lainsäädännössä? Ja onko sen tarpeen näkyäkään? Juuri viime vuosina on käyty runsaasti yhteiskunnallista keskustelua ihmisoikeuksista ja niiden merkityksestä lainsäädännössä. Kun tarkastellaan sitä, millainen henkilö tunnistetaan ja tunnustetaan oikeussubjektiksi, jolla on oikeuksia ja velvollisuuksia, huomataan että seksuaalisuudella ja siihen liittyvillä käsityksillämme onkin merkitystä.

Sukupuoli on meille identiteetti, mutta se on myös yksilöiden välinen valtasuhde ja tapa jäsentää yhteiskunta. Ja tietysti se myös liittyy lisääntymiseen ja ruumiillisuuteen. – Myös oikeustieteessä on tultu sen eteen, että voidaan ja pitää kyseenalaistaa ahdas binäärinen jaottelu, kertoo Marjo Rantala, joka tekee väitöstyötä Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa.

Sukupuoli, seksuaalisuus ja oikeus kietoutuvat toisiinsa

Oikeustiedettä perinteisesti tutkitaan ja opetetaan oikeusalakohtaisesti. On jako yksityis- ja julkisoikeuteen, mitkä taas jaetaan osa-alueisiin, kuten valtiosääntöoikeus, työoikeus, rikosoikeus ja niin edelleen.

Perinteisesti on näillä eri oikeuden aloilla ajateltu, että oikeus on automaattisesti ja lähtökohtaisesti kaikille samanlaista, yhdenvertaista. Lainsäädännössä ei mainita mitään eroja.

On havahduttu siihen, että sekä sukupuolella että ihmis- ja perusoikeuksilla on merkitystä

Eri oikeuden aloilla on nyt kuitenkin havahduttu siihen, että sekä sukupuolella että ihmis- ja perusoikeuksilla on merkitystä. Tasa-arvolaissa on kielletty syrjintä sukupuolen perusteella ja yhdenvertaisuuslaissa syrjintä on kielletty muilla perusteilla, muun muassa seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Nämä lait ovat kehittyneet aikojen saatossa määrittelemään, miten erotellaan, mitä sallitaan ja mitä kielletään ja sen monesti katsotaan riittävän.

– Olisi kuitenkin tärkeää tunnistaa oikeustieteissä kokonaisvaltaisesti, miten sukupuoli ja seksuaalisuus kietoutuvat toisiinsa, Marjo Rantala korostaa.

– Aina törmään tutkimuksissani siihen, että heteroseksuaalinen halu on se normi, se on se lisääntymisen, perheen ja yhteiskunnan perusta, Rantala sanoo. Tämän osoittaa esimerkiksi se, että tasa-arvoista avioliittolakia ei käsitelty lainkaan perustuslakivaliokunnassa, ainoastaan lakivaliokunnassa.

– Emme tunnista edes kysymystä sukupuolisuudesta ja seksuaalisuudesta, sanoo Rantala.

Toisaalta avioliitto instituutiona ja varallisoikeudellisena sopimussuhteenakin sekä perheen vanhemmuuden sääntely ja tunnistaminen ovat meidän yhteiskunnan perustana olevia oikeudelliseen järjestelmään nojaavia käytäntöjä.

Oikeustieteilijä vaikuttaa yhdenvertaisen yhteiskunnan toteutumiseen

Hyvässä oikeustieteellisessä tutkimuksessa on ajateltu, ettei pidä ottaa sukupuolisuutta esiin, sillä jos niin tehdään, se vaarantaa oikeustieteellisen näkemyksen ja sen sijaan tulkinta olisi yhteiskuntatieteellisesti värittynyttä.

Oikeustieteilijä on hyvin läheisessä suhteessa lainsäätäjään esimerkiksi kirjoittamassa uutta lainsäädäntöä ja asiantuntijana eduskunnassa. Näin siis oikeustieteen heikkoudet näkyvät lainsäädännön heikkoudessa, oikeussuojan saatavuudessa ja tuomioistuinkäytännössä.

Oikeustieteen heikkoudet näkyvät lainsäädännön heikkoudessa, oikeussuojan saatavuudessa ja tuomioistuinkäytännössä.

– Ammatinharjoittajana oikeustieteilijällä on pääsy valtaan ja siksi tämä vallankäyttö pitäisi tunnistaa itsessään, Marjo Rantala huomauttaa. Vaikka oleellisen tärkeää on mahdollisimman neutraali ja objektiivinen oikeustieteellinen tutkimus, pitää myös tunnistaa sukupuolisuuden ja seksuaalisuuden merkityksiä, jotta yhteiskunta olisi oikeudenmukaisempi.

Kriittinen asenne opettaa kyseenalaistamaan järjestelmää

Oikeustieteen ala on edelleen konservatiivinen. Ajatellaan, että juristi on statusammatti: ensin opiskellaan tietyt asiat ja sitten päädytään hyviin, arvostettuihin töihin.

– Pitää opiskella hirveä määrä normiaineistoa, ilman että kukaan kannustaa kyseenalaistamaan tai miettimään syitä, miksi lainsäädäntö on sellaista kuin on, Rantala selventää. Monesti juristilla ei ole varaa kyseenalaistaa oikeuden perusteita töissä ollessaan, koska pitää toimia päämiehen tai asiakkaan etujen mukaan.

Kriittisyys ja kyseenalaistamisen oppiminen olisi kuitenkin tärkeää. – Opiskelijoilta tuleekin nykyään palautetta taustoihin ja kontekstiin syventyvästä opetuksesta: tuntuu fiksulta, kun voi suhtautua kriittisesti asioihin, Rantala iloitsee.

Käsitys oikeustieteestä on muuttumassa

Modernin oikeustieteen käsitystä ollaan haastamassa: oikeustiede ei olekaan suljettu autonominen, puhdas järjestelmä, jonka suljetussa maailmassa ollaan neutraaleja, vaan tutkimusta tehdään vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa. Oikeustiede heijastaa ja tuottaa hierarkioita, mutta se voi myös purkaa niitä.

Oikeustiede heijastaa ja tuottaa hierarkioita, mutta se voi myös purkaa niitä.

Oikeuspoliittinen ja oikeusteoreettinen tutkimus ovat auttaneet ymmärtämään myös kontekstisidonnaisuutta. Akateeminen institutionaalinen tila on silti hyvin ahdas. – Yksin saa tehdä tutkimusta jos on kiinnostunut sukupuolesta tai seksuaalisuudesta, Rantala sanoo.

– Toivon, että tilaa tulee ja esimerkiksi opiskelijat voivat tehdä graduja yhä laajemmista aiheista ja jopa jatkaa opintoja ja tehdä väitöskirjoja, Rantala jatkaa.

Avoimuus ja tieteiden välinen keskustelu olisi tärkeää ja pitäisi ottaa tosissaan. – Ei pitäisi suhtautua halveksivasti, jos on tehnyt esimerkiksi maisterintyön joltain muulta tieteenalalta, mutta haluaisi tehdä väitöstutkimusta oikeustieteessä, Rantala toivoo.

Aivot muuttuvat ja muokkautuvat

Kun esimerkiksi luonnontieteellisessä aivotutkimuksessa on huomattu, että aivot muokkautuvat ja muuttuvat, eikä kaikki ole kiveen hakattua, pitäisi muuttuvaisuuden ja monimuotoisuuden olla mahdollisia myös yhteiskunta- ja oikeustieteissä.

Pitäisi olla tilaa sukupuolten kerroksellisuuteen: yksilön ei tarvitse päättää, että otan tämän tietyn kategorian itselleni ja olen siinä lopun elämäni, koska saan sillä parhaimmat oikeudet itselleni tai minua syrjitään vähiten.

– Olemassaolo ei ole kiinni siitä, minkä yhden identiteetin tai toimijuuden valitsee itselleen kerran elämässä ja pysyy siinä – muutos on mahdollista, Rantala sanoo.

Lue lisää aiheesta: Talous & yhteiskunta