Sisällissodan tekijät

KANSI (4/2015) | Sisällissodissa aseet ovat vain yksi väline muiden joukossa. Siviilien osa sekavien rintamien välissä on tukala. Mutta sisällissodastakin voi päästä eteenpäin, kuten Balkanilla on nähty. Ja Suomessa.

Uutisissa puhutaan Syyrian sisällissodasta, mutta tyhmempi voisi kysyä, mitä sisäistä siinä on. Osapuolina on presidentti al-Assadin hallinnon, Isiksen, kurdien ja lukuisten eri oppositioryhmien lisäksi toistakymmentä muuta valtiota Yhdysvalloista ja Venäjästä Jordaniaan ja Turkkiin. Lisäksi alueelle virtaa eri puolilta maailmaa uskonsotureita, seikkailijoita, avustustyöntekijöitä, palkkasotilaita, asekauppiaita ja toimittajia.

Sodankäyntiin on aina liittynyt kaaos, mutta yleensä se on vallinnut rintamalla. Syyriassa — kuten myös Ukrainassa — on epäselvää, kuka ylipäänsä sotii ketäkin vastaan.

— Sodan luonne on muuttunut niin paljon, että taistelutilassa pyörii monenkirjavaa väkeä eri intressiryhmistä. Ei ole enää selkeitä sodan osapuolia, sotahistorian sekä Suomen ja Skandinavian historian dosentti Lasse Laaksonen toteaa.

— Jatkuva epävarmuus on varmin asia. Tämän päivän vihollinen voi olla huomenna ystävä.

SORRON YÖSSÄ | Kaikissa sodissa on kyse vallasta. Sisällissotien syntyyn vaikuttaa usein se, että valta on jakautunut epätasaisesti. Jossain vaiheessa alakynnessä olleet ryhmät saavat tarpeekseen ja yrittävät kumota vanhan vallan tai irtautua emovaltiosta. Näin on käynyt Syyriassa, Libyassa, Ukrainassa, Ruandassa ja vuoden 1918 Suomessa.

Kun yhden valtion kansalaiset jakautuvat sortajiin ja sorrettuihin, vihollisella on kasvot — esimerkiksi oman naapurin.

— Kun lähdetään taistelemaan sortajaa vastaan, sota saa yleensä poikkeuksellisen raakoja muotoja, Laaksonen toteaa.

Afrikassa monet sisällissodat saivat siemenensä, kun eurooppalaisten siirtomaavalta 1950–60-luvuilla päättyi. Eurooppalaiset olivat piirrelleet rajoja omavaltaisesti, eikä paikallishallintoa ollut valmisteltu vallanvaihtoon.

— Kun eurooppalaisista sortajista vapauduttiin, uudet johtajat asettuivat siirtomaaherrojen palatseihin ja alkoivat terrorisoida omaa väestöä. Klaanikulttuuri on johtanut monin paikoin sisällissotien kierteeseen.

SUURVALTAPELIÄ | Toisen maailmansodan jälkeen sisällissodat ovat yleistyneet ja pitkittyneet. Yleistyminen johtuu pitkälti siirtomaavaltojen purkautumisesta ja itsenäisten valtioiden määrän kasvusta. Osa etnisistä ja poliittisista konflikteista on noussut pintaan vasta itsenäistymisprosessin jälkeen, kuten Suomessa vuonna 1918.

Konfliktien pitkittyminen on uusi ilmiö. Yhdysvaltalaisen sosiologin Ann Hironakan mukaan sisällissotien keskimääräinen kesto on kolminkertaistunut vuoden 1945 jälkeen. Hänen mukaansa suurin syypää ovat asiaan sekaantuvat, eri tahoja rahoittavat ulkovallat.

Kylmän sodan aikaan Yhdysvallat ja Neuvostoliitto aseistivat surutta liittolaisiaan, joiden sisäisiä ongelmia aseapu ei varsinaisesti ratkaissut. Kun sota sitten puhkesi, aseita oli enemmän kuin riittävästi. Ulkovallat ovat aina puuttuneet hanakasti myös käynnissä oleviin konflikteihin.

Hämärtyneet rintamat ja sotia ruokkivat ulkovallat ovat johtaneet siihen, että sisällissotia ei välttämättä ratkaista taistelukentällä. Enää ei synny ankaria, lopullisia ratkaisutaisteluja, kuten Tampereella 1918, kun punaiset saarrettiin talo talolta, tai Yhdysvaltain Gettysburgissa 1863, kun pohjoisvaltioiden unioni sai etelän joukot perääntymään.

— Pelkästään perinteisin keinoin voittoa ei enää voi saavuttaa, ellei ydinasetta lasketa mukaan, Laaksonen pohtii.

SOTA VAI RAUHA? | Nykyajan sisällissotien avainkäsite on hybridisodankäynti. Se tarkoittaa sotaa, jossa aseet ovat vain yksi keino muiden joukossa. Yhä tärkeämmäksi käyvät tietoverkoissa tapahtuvat iskut ja viestintä, kuten Venäjän johto hyvin tietää. Ukrainan sota on ollut paljolti viestintä- ja propagandasotaa.

Syyriaan Isiksen riveihin lähtevillä vierastaistelijoilla ei välttämättä ole taistelukentällä merkittävää roolia, mutta länsimediassa he ovat saaneet valtavan näkyvyyden. Internetin kautta sotatoimialuetta on koko maailma. Tällainen propaganda sopinee Isikselle hyvin.

Kun strategista ratkaisua ei saavuteta taistelurintamalla, konfliktit rajautuvat matalan intensiteetin sodiksi. Puhutaan myös jäätyneistä konflikteista,  jonkinlaisesta harmaasta alueesta.

— Sodan ja rauhan raja hämärtyy. Matalan intensiteetin sisällissodat eivät jaksa kansainvälistä mediaa kauaa kiinnostaa, ellei niitä käydä geopoliittisesti tärkeillä alueilla. Syrjäisempien alueiden sisällissotia, esimerkiksi Afrikassa, ei jakseta enää seurata alkuinnostuksen hiivuttua.

Vaikka uutiset eivät tunnu ajatusta tukevan, elämme sotahistorioitsijan mukaan nyt kuitenkin hyvin rauhallista aikaa maailmanhistorian valossa.

— Suurimmassa osassa maapalloa vallitsee tällä hetkellä rauha, Lasse Laaksonen toteaa. TUOMO TAMMINEN

Ammatiltaan sotilas

Nykyajan sodissa juoksee monenlaista toimijaa, mutta yksi ryhmä on vain varjo siitä, mitä se joskus oli. Vielä 1700-luvulla palkkasotilaat ratkaisivat kokonaisia sotia.

— Kun Ruotsi lähti 30-vuotiseen sotaan vuonna 1630, puolet joukoista oli erilaisin kutsuntojen kautta värvättyjä suomalaisia ja ruotsalaisia, loput palkkasotilaita etenkin Ranskasta. Samanlainen jako oli vastapuolella keisarin joukoissa, kertoo Suomen ja Skandinavian historian dosentti Seppo Aalto.

Kokeneet palkkasotilaat olivat usein ylivoimaisia taistelijoita verrattuna vastentahtoisiin talonpoikiin. Toisaalta maksetut miekat olivat myös häilyväisiä. Vuonna 1574 ruotsalaisten riveissä venäläisiä vastaan taistelleet skotlantilaiset ja saksalaiset palkkasotilaat alkoivat taistella keskenään, kun Rakveren linnan piiritys ei sujunut.

Suurin osa skoteista kuoli, ja hengissä säilyneet loikkasivat venäläisten puolelle. Sitä ennen skotit olivat piirittäneet Ruotsin hallussa ollutta Tallinnaa, kun palkanmaksu tökki.

Game of Thrones -kirjat kuvaavat hyvin sitä, miten palkkasoturit toimivat, Aalto vinkkaa.

Palkkasotureiden merkitys hiipui, kun kansalaisarmeijoita alkoi syntyä 1700-luvun lopulla. 1900- ja 2000-luvuilla armeijoiden sijaan on voitu puhua lähinnä muutamien kymmenten tai satojen miesten palkkasoturijoukoista. Tällaisia on toiminut etenkin Afrikassa.

Suurta strategista merkitystä palkkasotilailla ei enää ole, sanoo dosentti Lasse Laaksonen.

— Nykysodankäynnissä tarvitaan insinööritaitoja, ja niistä varmasti maksetaan. Kybersodankäynnissä hakkerit voivat muodostaa tulevaisuuden palkka-armeijoita, Laaksonen uskoo. TUOMO TAMMINEN

Seikkailijoita ja fanaatikkoja

Syyrian sota on tuonut uutisotsikoihin termin vierastaistelija. Sillä tarkoitetaan ulkomailta vapaaehtoisesti rintamalle lähteneitä taistelijoita. Länsimaissa asia kiinnostaa etenkin siksi, että vierastaistelijoiden pelätään palaavan lähtömaihinsa ja aiheuttavan siellä hankaluuksia.

Vaikka termi lienee ollut useimmille aiemmin vieras, ilmiö sen takana on satoja tai tuhansia vuosia vanha: seikkailijoita on ollut aina. Tiedonvälityksen ja liikenneyhteyksien parantuminen 1800–1900-luvuilla on kuitenkin tehnyt siitä aiempaa yleisempää ja helpompaa.

Suomestakin on lähdetty sotimaan. 1800-luvulla mainetta keräsivät esimerkiksi Giuseppe Garibaldin joukoissa Italiassa toiminut Herman Liikanen ja niin Euroopassa, Egyptissä kuin Meksikossakin taistellut Waldemar Becker. He olivat ennen kaikkea seikkailijoita, mutta Espanjan sisällissodassa tasavaltalaisten puolella taisteli yli 200 suomalaista, ainakin osittain ideologiselta pohjalta, työväenaatteen puolesta.

1980-luvulta alkaen vierastaistelijoiksi on lähtenyt ennen kaikkea sunnimuslimeita, kertoo tutkija Juha Saarinen Finnish Middle East Consulting Groupista.

— Tämä johtuu etenkin globaalin jihadismin muodostumisesta ja pan-islamismista.

Osa Syyriaan lähtevistä vierastaistelijoista on fanaattisia ääri-islamisteja, joiden paluusta kannattaa Saarisenkin mukaan olla huolissaan. Jihadistien joukossa on kuitenkin myös melko tavallisia seikkailunhaluisia nuoria, jotka haluavat lähinnä päästä ampumaan Kalašnikovilla ja ottamaan siitä valokuvia.

— Heitä kutsutaan jihad-turisteiksi. He olivat hyvin yleisiä Afganistanissa 1980-luvulla. Syyriassakin ilmiö oli yleinen ennen vuoden 2013 loppua. Sitten alkoivat jihadistien keskinäiset konfliktit, ja turvallisuustilanne heikkeni olennaisesti. Sen jälkeen monen halu lähteä sotaan on hiipunut. TUOMO TAMMINEN

Jugoslavian jälkeen

Jugoslavian hajoamissodissa 1991–99 kuoli noin 300 000 ihmistä ja kaksi miljoonaa joutui jättämään kotinsa, osa pysyvästi. Nyt Balkanilla eletään kohtalaisessa sovussa.

— Oikeastaan Balkanin mailla on enemmän pyrkimystä neuvotella Euroopan unionin tai muiden yhteistyökumppa-nien kanssa kuin keskenään. EU:n pitäisi voimakkaammin edistää jäsenprosessiin kuuluvaa vaatimusta maiden keskinäisestä yhteistyöstä, toteaa tutkija Emma Hakala Aleksanteri-instituutista.

Länsi-Balkanin ympäristöturvallisuutta tutkinut Hakala kertoo Kroatian ja Slovenian olleen myönteisimpiä yhteistyön tekijöitä, vaikkei niitäkään ehkä innokkaiksi voi kutsua.

— Kroatian ja Slovenian elintaso on korkeampi kuin muiden Balkanin maiden, ja ne ovat jo osa Euroopan unionia. Serbian painolastina on Kosovon kysymys: Serbia ei ole tunnustanut Kosovon itsenäisyyttä.

Hakala pitää Bosniaa unohdettuna maana, joka on jäänyt oman onnensa ja huonon, korruptoituneen hallinnon varaan. Etniset raja-aidat ovat yhä olemassa, ja maassa tunnetaan suurta epäluuloa kansainvälisiä tahoja kohtaan. Kosovosta puhutaan enemmän, ja avoimen konfliktin vuoksi sinne on myös suunnattu kansainvälistä, pitkäkestoista kehitysrahoitusta.

— Bosnian sisäiset jännitteet ovat pahempia kuin Balkanin valtioiden väliset. EU on haluton puuttumaan Daytonin rauhansopimukseen, koska Bosnian perustuslaki menisi uusiksi. Mutta kannattaisi tarttua härkää sarvista. Bosniassa kytee, Hakala huomauttaa.

Nuorille ja koulutetuille balkanilaisille sota alkaa olla kaukainen asia. Belgradin nuoret saattavat heittää kroatialaisvitsejä, mutta vihamielisiä tunteita naapureita kohtaan ei juuri ole.

— Uudella sukupolvella ei ole välttämättä mitään kontaktia sotaan eikä siten revanssihenkeä. Katse kohdistuu Eurooppaan ja maailmaan. ARJA TUUSVUORI

 

 

Lue lisää aiheesta: Talous & yhteiskunta