Ihminen voi olla sellaisessa jamassa, että hänet käännytetään terveyskeskuksesta jo ovelta. Tai sosiaaliset tilanteet uuvuttavat niin, etteivät voimat riitä luukulta luukulle kulkemiseen edes parhaana päivänä.
Todella matalan kynnyksen avulle ja yhden luukun palveluille onkin ehdoton tarve, sosiaali- ja yhteiskuntapolitiikan väitöstutkimusta kirjoittava Tuomo Laihiala sanoo.
Voimat eivät riitä luukulta luukulle kulkemiseen edes parhaana päivänä.
Laihiala osallistui poliitikkojen ja tutkijoiden yhteiselle kierrokselle, jolla tutustuttiin heikoimmassa asemassa oleville ihmisille tarjottaviin palveluihin. Tämä ”luokkaretki laitakaupungille” päätti yliopiston Hyvä yhteisunta 2100 -tapahtumasarjan, ja sen järjesti Diakonissalaitos.
Retkikohteina oli Munkkisaaren korvaushoitopotilaiden yhteisö, matalan kynnyksen Stoori & Salli -keskus Puotilan vanhalla ostarilla, nuorten Vamos-palvelukeskus Herttoniemessä sekä erityisesti romanikerjäläisiä palveleva päiväkeskus Hirundo.
Ensiavusta elämän rakentamiseen
Munkkisaaressa hiv-potilaille ja pitkän linjan narkomaaneille tarjotaan korvaushoitoa, avokuntoutusta ja huumekatkohoitoa mahdollisimman yhteisöllisesti. Tässä työssä on tärkeää, että laastaria haavoihin -pika-avun sijaan ihmisiä ehditään kohdata rauhassa, pidempään, sanoo vihreiden Maria Ohisalo.
‒ Hyvin kiinnostava yhdistelmä julkisia ja muita palveluja, keskustan Jirka Hakala kiitti.
Esimerkiksi hiv-positiivisten narkomaanien palvelut Diakonissalaitos tuottaa yhdessä sosiaaliviraston ja HUS:n infektiosairauksien klinikan kanssa.
Toimintakyky syntyy yhteisössä
Omaan kohtaloon vaikuttamisen tunne on ihmiselle ratkaisevan tärkeä, yliopiston sosiaalityön käytäntötutkimuksen professori Mirja Satka sanoo. Elämänhallinnan kokemuksen vahvistaminen on keskeinen osa hyvinvointipalveluja etenkin yhteiskunnan äärimmäiseen marginaaliin joutuneille.
— Se kokemus on yhtä tärkeä kuin perustarpeiden tyydyttäminen. Mahdollisuus vaikuttaa omaan ympäristöön rakentaa olennaisesti ihmisen itseymmärrystä. Toimintakyky ja valintojen tekemisen taito opitaan vain yhteisössä, Satka sanoo.
— Tässä meillä on palveluissamme paljon kehittämistä.
”Kokemusasiantuntijan” ajatusta korostamalla ja asiakkaiden toiveiden mukaan palveluja kehittämällä on professorin mukaan saatu rohkaisevia tuloksia — juuri siellä missä ihmiset ovat tottuneet kokemaan itsensä kakkosluokan kansalaisiksi.
Näkymättömiä ihmisiä
Marginaaleissa elävien ihmisten tavat, ympäristöt ja maailmankuva eivät ole vieraita vain päättäjille ja yläluokalle, Diakonissalaitoksen kehitysjohtaja Liisa Björklund sanoo. Matalan kynnyksen palveluita kipeimmin kaipaavat eivät vastaa kansallisiin hyvinvointikyselyihin tai näy monessakaan rekisteriaineistossa. Jopa yliopistoista ja auttajilta itseltään puuttuu tietoa pahimmin syrjään työnnetyistä.
Opiskelijamme tutkivat asunnottomia, päihteiden väärinkäyttäjiä ja lapsensa huoltajuuden menettäneitä.
Helsingin yliopiston ja pääkaupunkiseudun kuntien yhteinen Heikki Waris -instituutti täyttää osaltaan tätä aukkoa, Mirja Satka sanoo.
— Ohjaan joka viikko opiskelijoita, jotka tutkivat esimerkiksi asunnottomia, päihteiden väärinkäyttäjiä, lapsensa huoltajuuden menettäneitä tai haavoittuvissa oloissa eläviä lapsia. Meillä on toimiva työelämäyhteistyömalli, jonka kautta olemme monella tavalla läsnä palveluissa.