Vahvaan kansallistunteeseen pohjautuva kansalaiskasvatus elää uutta nousukautta Venäjällä. Tutkija Anna Sanina esittää kolme syytä ilmiön taustalla.

Perusta isänmaalliselle kasvatukselle Venäjällä luotiin Neuvostoliiton aikaisessa koulujärjestelmässä.

− Tuolloin kommunistinen ideologia määritti selkeät rajat. Nykypäivän virallinen ideologia ei ole yhtenäistä, apulaisprofessori Anna Sanina (National Research University Higher School of Economics, Pietari) sanoo.

Sanina vieraili esittelemässä tutkimustuloksiaan lokakuun lopulla Helsingin yliopistolla järjestetyssä Aleksanteri-konferenssissa. Hänen uusin kirjansa Patriotic Education in Contemporary Russia käsittelee isänmaallista kasvatusta sosiologisista näkökulmista käsin.

− On liian yksinkertaistavaa pelkistää isänmaallinen kasvatus ainoastaan Venäjän hallinnon valtapyrkimyksiä pönkittäväksi projektiksi, Sanina toteaa.

− Venäläisessä yhteiskunnassa on paljon sosiaalisia tarpeita ja kysyntää sellaisten poliittisten rakenteiden muodostamiseen, jotka täyttävät virallisen ideologian tyhjiötä. Isänmaallisen kasvatuksen uusi nousu on esimerkki tällaisesta, hän jatkaa.

Opettajat avainasemassa – itsesensuuri määrittää rajat

Isänmaallisen kasvatuksen avainhahmoja ovat opettajat, koulujen johtajat sekä paikallisviranomaiset. Osittain heidän intresseissään on saada lisää ammatillista arvostusta sekä sisällöllisiä suuntalinjoja omalle alipalkatulle ja aliresursoidulle työlle.

Kasvatusta toteutetaan kouluissa melko vapaasti, mutta Venäjä-keskeisesti. Muista maista ei puhuta juurikaan.

− Opettajat valikoivat menneisyydestä ristiriidattomia tapahtumia, jotka täyttävät kansallisen sankarillisuuden kriteerit. Pääteemana on tyypillisesti suuri isänmaallinen sota ja Neuvostoliiton rooli toisessa maailmansodassa. Päänäyttämöinä toimivat sodasta muistuttavat koulumuseot, Sanina sanoo.

Osittain heidän intresseissään on saada lisää ammatillista arvostusta sekä sisällöllisiä suuntalinjoja omalle alipalkatulle ja aliresursoidulle työlle.

Opettajasta itsestään − hänen iästään, asuinpaikastaan, poliittisesta asemoitumisestaan sekä informaationlähteistään riippuu paljon se, mitä ja miten hän asiat esittää.

Tänä päivänä julkisissa kouluissa ollaan hyvin riippuvaisia keskushallinnosta, eikä liian liberaaleja näkemyksiä haluta tuoda esille.

− Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että opettajat suhtautuisivat varauksettoman myötämielisesti Kremlin hallintoon, Sanina huomauttaa.

Kansalliset muistopäivät ja muistomerkit eivät ole menettäneet merkitystään

Neuvostomenneisyydestä muistuttaa kasvatuksessa eniten nuorisojärjestötoiminta. Uusia elementtejä ovat isänmaallisuuden opettaminen jo esikouluissa ja lastentarhoissa sekä tiivis yhteistyö Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa.

− Erityisen tärkeä ajankohta on toukokuun 9. eli voitonpäivä. Muita tärkeitä juhlia ovat Venäjän kansallispäivä 12.6. sekä kansallisen yhtenäisyyden päivä 4.11., Sanina toteaa.

Juhlinnassa esiintyy paljon perinteistä venäläistä kuvastoa sekä kansanlauluja, pukuja ja tansseja. Neuvostoajan symbolit puolestaan muistuttavat yhteisestä jaetusta perinnöstä ja ”veljeskansojen” yhtenäisyydestä.

− 1990-luvulla Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ei olisi voinut kuvitellakaan tällaisen patriotismin palaavan takaisin suosioon, mutta nyt se on taas hyvin näkyvää, Sanina sanoo.

Tuttua ja turvallista?

Selitykseksi kansallistunteen uuteen nousuun tutkija tarjoaa napakan vastauksen.

− Kriisiaikoina ihmiset näyttäisivät tukeutuvan heille tutuimpiin arvoihin, jotka vaikuttavat toimivan paremmin kuin uudet ja tuntemattomammat ajattelutavat.

Saninan mukaan tuoreita ajattelutapoja, jotka ovat ilmiselviä liberaalille älymystölle, ei kyetä välittämään muille yhteiskuntaryhmille.

− Venäjällä on maan sisäisten ryhmien välisen kommunikaation ongelma. Liberaalin median ja tutkijoiden ajatukset eivät tavoita venäläisen yhteiskunnan keskiluokkaa, kuten opettajia, hän sanoo.