Oikeus pitää Maata hengissä

Ympäristöjuristilla ei ole tylsää. Soiden ja lohijokien kohtalo, ilmastonmuutoksen vastaiset taistot, kaivossotkut. Kuohua riittää.

Lapin yliopistosta Helsingin yliopistoon vasta rekrytoidulla ympäristöoikeuden professorilla on kaksi isoa luontoon ja tulevaisuuteen liittyvää huolta. Planeetan laajuinen huoli koskee sitä, kuinka lepsua ilmastonmuutoksen vastainen työ on. Toinen on paikallisempi: ympäristönsuojelu Suomessa. Puhtaan teknologian mahdollisuudet kannattaisi ottaa tosissaan, mutta vanhaan ripustaudutaan sitkeästi.

Ydinvoimalla on myönteisiäkin ilmastovaikutuksia, mutta se uhkaa kilpailla uusiutuvan energian ulos kotimarkkinoilta, Kai Kokko arvioi.

— Lisäydinvoima vie helposti siihen suuntaan, että uusiutuville energiamuodoille, cleantechille tai energiaa säästäville keksinnöille ei jää riittävästi kysyntää.

Jos kotimarkkinoita ei synny, viennin eteen tehty työ jää ontoksi.

— Vientiyritysten pitäisi pystyä sanomaan, että meillä on tästä jo hyvää kokemusta.

Ydinvoimassa on sekin hankaluus, että paljon energiaa käyttävät osakkaat ostavat voimalalta omakustannushintaista sähköä, olipa tuotantotapa tuotannon vauhtiin päästessään miten vanhentunut ja kallis hyvänsä, Kokko sanoo. Näin määrää niin kutsuttu Mankala-periaate, jota noudatetaan, kun useampi yhtiö perustaa uuden, voittoa tuottamattoman yhtiön, Fennovoiman ja Teollisuuden voiman tyyliin.

— Lisäksi ydinlaitoksen haltijan vastuuta sivulliselle mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta on lailla rajoitettu ja Fennovoimalta on loppusijoitusongelmakin ratkaisematta.

Halvan hiilen polttaminen taas on ilmastonmuutoksen näkökulmasta kestämätöntä.

— EU:n päästökauppa pitäisi saada kuntoon ja päästöoikeuden hinta korkeammaksi.

Kokon mielestä olisi älykkäiden sähköverkkojen ja hajautetun tuotannon aika.

PÄÄSTÖKURI

Professorin kaksi huolta siis itse asiassa kietoutuvat yhteen.

— Energiantuotanto ei ole vain energiantuotantoa. Se heijastuu monelle yhteiskunnan alalle.

Vihreän teknologian kehittelijät tarvitsisivat varmuuden, ettei heidän ponnisteluiltaan viedä pohjaa. Yksi vastaus on ilmastolaki, joka on määrä hyväksyä tällä hallituskaudella.

— Toivottavasti näin käy.

Valmisteilla oleva laki on puitelaki, mikä tarkoittaa, että sen voima on suunnitelmallisuuden parantamisessa. Lakiin kirjataan Suomen pitkän aikavälin päästövähennystavoite, mutta sakkojen tapaisia toimeenpanokeinoja siitä ei löydy.

— Uskon kyllä, että lain suunnitelmat luovat poliittista painetta. Laki ohjaa ministeriöiden työtä ja vaatii valtioneuvostoa raportoimaan säännöllisesti eduskunnalle. Valtioneuvoston on hyvin vaikea todeta, että emme me nyt ryhdy mihinkään.

EUROOPPA EDELLÄ

Kokko on osallistunut lain valmisteluun Suomen ilmastopaneelin edustajana. Paneeli laati hänen johdollaan selvityksen lainvalmistelijoiden avuksi. Professori on ollut asiantuntijana myös prosessin muissa vaiheissa.

Kansallinen ilmastopaneeli on 14 ilmastokysymyksiin paneutuneen tutkijan monitieteinen ryhmä, joka on ministeriöiden toivomuksesta selvittänyt muun muassa liikenteen ja noen ilmastovaikutuksia. Paneeli tuottaa tiedekatsauksia myös itse. Viimeisimpiin töihin kuuluu raportti hiilineutraaliuden käsitteestä ja toteutumisen mahdollisuuksista.

— Selvityksistä on hyötyä Suomelle myös kansainvälisissä neuvotteluissa. Uusi kansainvälinen sopimus ihmisten aiheuttamien kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamisesta olisi viimein saatava aikaan.

Työtä tosin riittää kotonakin. Suomella ei ole varaa edelläkävijän rehvakkuuteen monessakaan ympäristökysymyksessä.

— EU on tuonut paljon hyvää ympäristöpolitiikan saralla. Moni tärkeä ympäristönsuojelusäädös olisi jäänyt tekemättä, jos se olisi ollut vain suomalaisesta politiikasta kiinni, Kokko huomauttaa.

PAKOT

Syksyn soidensuojelukeskusteluissa professoria mietityttää poliittisten pisteiden kalastelu.

— Kataisen ja Stubbin hallitusohjelmissa on selvästi sitouduttu luonnon monimuotoisuuden suojeluun, ja lisäsuojelua on valmisteltu hyvässä hengessä, ekologisista lähtökohdista. Eri intressien yhteensovittaminen näyttää olleen hyvin mielessä alusta asti. Jos tämän jälkeen nyt aletaan rakentaa konfliktia ja korostetaan pakkolunastuksia, niin kyllä se yllättää.

Suojelu toteutetaan nykyisin ensisijaisesti ja pääsääntöisesti vapaaehtoisesti, Kokko muistuttaa.

— Lunastus on viimeinen keino, joka on kuitenkin ekologisilta arvoiltaan erityisissä yksittäistapauksissa tärkeä. Silloin yleinen luonnonsuojeluetu on erityisen painava ja maanomistajalle maksetaan täysi korvaus.

Vastaavaa yleiseen etuun perustuvaa harkintaa tapahtuu myös vaikkapa silloin, kun tie- ja kaivosalueita lunastetaan, Kokko vertaa — joskin luonnon kannalta päinvastaisin seurauksin.

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehden numerossa Y/09/14.

Lue lisää aiheesta: Talous & yhteiskunta