Mitä on köyhyys? Teologia.fi ja Teologinen Aikakauskirja vastaavat

Matalan elintason lisäksi köyhyys syrjäyttää, sairastuttaa, periytyy ja eriarvoistaa.

Köyhyys myös riistää yksilöltä jopa kyvyn uskoa, että hänellä on oikeus tavoitella jotakin parempaa, suomalaista yliopistoteologiaa esittelevän Teologia.fi:n ja Teologisen Aikakauskirjan syksyn 2015 yhteisnumerossa todetaan.

− Viimeaikaiset hallituksen kaavailemat leikkaukset ja säästöt, jotka kohdistuvat kaikkein pienituloisimpiin ja haavoittuvimpiin väestönosiin, ovat murtaneet käsitystä yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta. Huomattavilla kehitysyhteistyörahoitukseen kohdistetuilla leikkauksilla on kurjistava vaikutus myös satojen tuhansien köyhien elämään globaalilla tasolla, teemanumeron päätoimittaja, uskonnonfilosofian professori Virpi Mäkinen arvioi.

Teema-artikkeleissa köyhyyteen, syrjäytymiseen ja huono-osaisuuteen pureudutaan muun muassa köyhäinhoidon historian näkökulmasta sekä sosiokognitiivisesta tutkimuksesta käsin. Jälkimmäiseen liittyen esimerkiksi kysytään, miten lukijan konkreettinen sosioekonominen asema ja elämäntilanne vaikuttavat raamatuntulkintoihin.

Esille tuodaan myös maaginen ja intuitiivinen pelko köyhyyden tarttumisesta:

− Taloudellisen kasvun ja kehityksen ilmapiirissä ei ole mielellään katseltu haisevia ja rääsyisiä kerjäläisiä, joiden on pelätty levittävän sairauksia tai vaarantavan yhteiskuntarauhaa, numerossa kirjoitetaan.

Eri teologisten lähestymistapojen kautta köyhien ja syrjäytyneiden auttamista tarkastellaan kristillisen lähimmäisenrakkauden näkökulmasta sekä ortodoksisen yhteiskunnallisen opetuksen valossa. Lisäksi käsitellään, mitä islam opettaa pakollisesta ja vapaaehtoisesta almujen antamisesta.

Teologia.fi:ssä köyhyydestä, syrjäytymisestä ja huono-osaisuudesta kirjoittavat:

 

Syys-lokakuun vaihteessa ilmestyvästä Teologisesta Aikakauskirjasta löytyvät aihetta laajemmin taustoittavat tutkimusartikkelit.

Teologia.fi-palvelua ylläpitävät Helsingin yliopiston teologinen tiedekuntaFakulteten för humaniora, psykologi och teologi vid Åbo Akademi sekä Itä-Suomen yliopiston filosofisen tiedekunnan teologian osasto. Vuosittain sivustolla julkaistaan suomalaista teologista tutkimusta ja teologisia puheenaiheita esittelevää materiaalia kolmen eri teeman kautta.

Teologinen Aikakauskirja on Pohjoismaiden laajin teologinen tieteellinen julkaisu. Se on omalla alallaan Suomen johtava kaikki teologiset tieteenalat kattava aikakauskirja, jonka tutkimusartikkelit julkaistaan vertaisarvioinnin perusteella. Teologinen Aikakauskirja ei sitoudu mihinkään (kirkko)poliittiseen suuntaukseen, vaan on puolueeton ja avoin kaikille teologiaa ja sen lähitieteitä käsitteleville kirjoituksille. Lehti ilmestyy viisi kertaa vuodessa.

Lue lisää aiheesta: Talous & yhteiskunta