Oxfordin Christ Church Collegen suuren salin seinältä opiskelijoita katselevat Englannin kuninkaalliset, filosofi John Locke ja muut yliopiston tuhatvuotisen historian merkkihenkilöt. Viime vuonna joukkoon nostettiin Venäjän maantieteen emeritaprofessorin Judith Pallotin muotokuva.
Komeasta läksiäislahjasta huolimatta Pallot jatkaa tutkimustyötään ainakin viisi vuotta, nyt Helsingin yliopistossa: marraskuun alussa hän käynnisti Aleksanteri-instituutissa tutkimushankkeen vankeinhoidosta Venäjällä. Euroopan tutkimusneuvosto on myöntänyt työhön lähes 2,5 miljoonan euron rahoituksen.
Tutkijan suhde Venäjään syntyi jo 1970-luvun taitteessa.
— Brittiopiskelijoilla oli tuohon aikaan kaksi tapaa juhlistaa alemman korkeakoulututkinnon suorittamista: toiset lähtivät Intiaan kokeilemaan jännittäviä aineita, toiset Yhdysvaltoihin, jossa he vuokrasivat auton ja ajoivat mantereen halki, Pallot kertoo.
Hän ei halunnut mennä massan mukana, vaan hakeutui jatko-opiskelijaksi Moskovaan. Siihen aikaan parhailla arvosanoilla bachelor-tutkintonsa suorittanut saattoi siirtyä suoraan väitöskirjatutkijaksi.
Vallankumous kiehtoi
Kylmän sodan vuosina Ison-Britannian hallituksella oli Neuvostoliiton kanssa vaihtosopimus, jonka nojalla 20 perustutkinnon suorittanutta saattoi lähteä vuosittain Moskovan, Leningradin tai Voronežin yliopistoon. Pallot oli opiskellut maantiedettä, antropologiaa ja Venäjän historiaa. Venäjä veti puoleensa.
— 1960-lukulaisena vallankumous kiehtoi minua. Mietin, voisivatko sosialismi ja marxismi johtaa johonkin hyvään.
Venäjällä ulkomaiselle tutkijalle ainoa mahdollisuus oli penkoa tsaarinajan arkistoja — neuvostojärjestelmä kun katsoi jo ratkaisseensa kaikki oman aikansa sosiaaliset ongelmat. Pallot valitsi aiheensa ajallisesti niin läheltä vallankumousta kuin suinkin ja päätyi tutkimaan vuoden 1906 maanjakoa.
Kauhea, kutsuva maa
Opiskelijaelämä oli Moskovassa kovaa parikymppiselle nuorelle naiselle. Sitä eivät helpottaneet kylmän sodan poliittiset jännitteet: vain viikko vaihto-opiskelijoiden saapumisen jälkeen Britannia karkotti 105 neuvostovakoojaa.
— Kun kirjoitin vanhemmilleni kirjeen, kesti kolme kuukautta ennen kuin se läpäisi sensuurin. Itse en kuullut vanhemmistani tuona aikana mitään.
Ulkomaanpuhelun pystyi tilaamaan vain yhdestä postitoimistosta Gorkin kadulta — ja puhelu voitiin katkaista kesken kaiken. Ruokaa sai lähinnä yliopiston kanttiinista.
Oleskelu maassa jakoi länsimaalaiset pian kahteen ryhmään: toiset oppivat vihaamaan Neuvostoliittoa, toiset kiinnostuivat maasta lisää. Pallot kuului jälkimmäiseen ryhmään. Hän päätyi vuosiksi tutkimaan Venäjän ja Neuvostoliiton maaseutuväestöä monitieteisen aluetutkimuksen metodein.
Päivälomalla metsässä
Perestroikan aikana 1980-luvun lopulla oli viimein mahdollista tehdä kenttätutkimusta sekä yhteistyötä venäläisten tutkijoiden kanssa. Viranomaislupa tosin tarvittiin edelleen, jos halusi matkustaa yli 30 kilometrin päähän yliopistolta.
Kun kommunismi romahti vuonna 1991, Pallot kiinnostui Venäjän syrjäseutujen väestön selviämisstrategioista siirtymätalouden ikeessä. Se johdatti häntä kohti nykyistä tutkimuskohdetta, Venäjän vankilajärjestelmää.
1990-luvun lopulla Pallot kulki venäläisen tutkijakollegan kanssa läpi Euroopan puoleisen Venäjän pohjoisesta etelään. Ural-vuorten kupeessa Permin alueen pohjoisosissa naiset liikkuivat kajakilla jokivartta kylästä toiseen.
— Selvisi, että kaikki seudulla haastattelemani ihmiset olivat joko entisiä vankeja tai vankileirien asukkaiden jälkeläisiä — jotkut olivat päivälomalle päässeitä vankeja, jotka keräsivät metsässä sieniä.
Etäisyyksien taakse
Judith Pallot huomasi olevansa keskellä 1930-luvulla perustettua vankileirien saaristoa. Monet rangaistuslaitoksista olivat edelleen täydessä käytössä yli 60 vuotta myöhemmin.
Aihepiiri oli kuitenkin 90-luvulla täysin tutkimaton. Länsimaissa huomio oli keskittynyt kylmän sodan vuosina Neuvostoliiton poliittisiin toisinajattelijoihin. Tavallisten vankien oloista ei tiedetty mitään.
Pelkästään Permin pohjoisosiin oli sijoitettu 15 000 vankia. Tsaarinajoista periytyneen tavan mukaan vangit oli lähetetty kauas kotiseudultaan, jotta rangaistus tuntuisi kovemmalta.
Se tepsi. Suunnattomat etäisyydet ja vankeuteen liittyvä häpeä ja pelko hajottivat perheitä. Naisvankien lapset otettiin huostaan tai annettiin sukulaisille. Harvalle vangille tuli vieraita, vaikka heillä olisi ollut neljästi vuodessa oikeus viettää kolme päivää ja yötä läheistensä kanssa erillisessä asunnossa.
Ilmaista työväkeä
Mistä tutkijan mielenkiinto aiheeseen kumpuaa?
— Minua kiehtoi kysymys siitä, mihin perustuu Venäjän pitkä perinne työntää sosiaalisesti poikkeavat, rikolliset ja poliittisesti erimieliset kauas periferiaan. Tutkimuskehys tuli Michel Foucault’ta: kurinpito nojautui sopeutumattomien sulkemiseen yhteisön ulkopuolelle.
Toisaalta vankileirit tarjosivat etenkin Stalinin kaudella pakkotyövoimaa metsätalouden, kaivosten ja rakennustyömaiden käyttöön.
Venäjä liittyi Euroopan neuvostoon vuonna 1996 ja lupasi uudistaa vankeinhoitonsa. Tie on osoittautunut kiviseksi. Sadattuhannet vangit kärsivät edelleen pitkiä rangaistuksia maansisäisessä karkotuksessa.
Etnisyyden merkitys?
Tavallisen turvallisuusluokituksen vankiloissa vangit elävät Venäjällä vähintään sadan hengen makuusaleissa. Parakkien järjestyksenpito on vartijoiden nimeämien johtajavankien vastuulla. Vankilajärjestelmä perustuu vankien keskinäiseen hierarkiaan, jota viranomaiset valvovat vain satunnaisesti. Korruptio on tavallista.
— Hierarkiaa määrittelevät fyysinen voima ja raha. Tutkimuksessa selvitämme, vaikuttavatko arvojärjestykseen myös vankien etninen ja uskonnollinen tausta, Pallot sanoo.
Hankkeeseen osallistuu eri vaiheissa viisi tai kuusi tutkijaa. Vertailevaa aineistoa on luvassa Georgian ja Romanian vankiloista.
Venäjälläkin on keskusteltu vankiloiden vaikutuksesta radikaalin islamin leviämiseen. Pallotin mukaan asia voidaan selvittää vasta kun tiedetään, miten vankilaolot ylipäätään vaikuttavat etniseen identiteettiin.
Maiden suhteet jäässä
Venäjän vankiloihin on vaikea päästä haastattelemaan. Pallotin ryhmä kerää kokemuksia entisiltä vangeilta: tataareilta, kaukasialaisilta, juutalaisilta, virolaisilta ja Siperian eri kansallisuuksilta. Tutkijat syventyvät myös historia-aineistoon Neuvostoliiton vankileireiltä.
Monet ovat kysyneet professorilta, miksi hän siirtyi Oxfordista Helsingin yliopistoon.
— Siihen on monta syytä. Aleksanteri-instituutti on Venäjään keskittyneistä monitieteisen aluetutkimuksen instituuteista Euroopan parhaita, ellei paras.
Helsingistä on lyhyt matka Venäjälle. Lisäksi taustalla väijyy brexitin uhka. Pallot ei halua ottaa sitä riskiä, että EU:n tutkimusrahoitus vaarantuisi Britannian EU-eron vuoksi.
Aivan kuten 1970-luvun vaihteessa, Britannian ja Venäjän suhteet ovat jälleen jäiset. Venäläiselle tutkijalle saa paljon helpommin viisumin Helsinkiin kuin Oxfordiin, Judith Pallot toteaa.
Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehden numerossa Y/10/18.