Ruoan ympärillä kihisee: ruokablogeja, teemakuukausia, ravintolapäivä, kaupunkiin perustetetut lähiruokapellot, luomuinnostus. Yliopiston ruokakulttuuriprofessori Johanna Mäkelän huoli on, että puuhat eivät tue toinen toistaan. Samoja asioita tehdään päällekkäin eri puolilla.
Tämä näkyy myös ruoan vientiponnistuksissa, arveltiin Viikissä viime viikolla järjestetyillä Maataloustieteen päivillä.
– Suomessa ei osata erikoistua eikä standardisoida tuotteita niin, että niitä olisi helppo ostaa. Eikä osata arvostaa sitä, että meillä on paljon mahtavia raaka-aineita, joita kannattaisi viedä ulkomaille tosissaan, kokki Hans Välimäki arvioi.
– Uusi peruna on hyvä esimerkki. Miten se eroaa parsasta, joka on suuri sesonkituote? Ei tämä vaadi ruudinkeksimistä, vaan tehokasta brändäämistä.
– Esimerkiksi suomalainen voi on aivan huippulaadukasta, mikä tiedetään maailman ravintoloissa, Välimäki luetteli.
Johanna Mäkelä hätistääkin ihmisiä turhasta vaatimattomuudesta terveeseen ylpeyteen. Jalostetummissakin tuotteissa on jo menestystarinoita, esimerkiksi funktionaalisten elintarvikkeiden joukossa. Markkinoida voisi rinta rottingilla.
– Vakuuttavaa brändäämistä on sekin, kun sanoo suoraan sydämestä, että meistä tämä on parasta, Mäkelä pohti.
Yllätyksiä maatilalla
Maanviljelijä Aarne Schildt kertoi, että hänen työssään luomupihvilihan tuottajana ja tilaravintolan pitäjänä näkee hyvin, kuinka etääntyneitä ihmiset ovat ruuantuotannosta.
– Monet maatilan arkiasiat ovat asiakkaille mahtavia elämyksiä, Schildt sanoo.
– Nuorille pitäisi näyttää, mistä ruoka tulee, antaa ruoalle kasvot. Lapset vaan kesäleirille maatilalle ja kännykät pois, Välimäki visioi.
– Ei vaan jätetään kännykät. Voivat sitten raportoida someen, Mäkelä jatkoi.