Itäisestä Euroopasta suomen kielellä ja ilman vastakkainasetteluja

Mikä on demokratian nykytila itäisessä Euroopassa? Miten EU-jäsenyys on hyödyttänyt nuoria demokratioita, ja mitä ongelmia se toisaalta on tuonut mukanaan? Harvinainen suomenkielinen artikkelikokoelma kuvaa talouden, politiikan ja yhteiskunnan viimeaikaista kehitystä itäisen Keski-Euroopan, Kaakkois-Euroopan ja Baltian maissa.

Itäinen Eurooppa on alue, joka ulottuu Mustaltamereltä aina Suomenlahden eteläpuolelle asti rajautuen idässä Venäjään ja lännessä saksankielisiin maihin. Se kattaa sellaiset maat kuin Puola, Unkari ja Tsekki, jotka ovat uutisissa lähinnä populistipuolueiden hurjan nousun takia. Toisaalta siihen lasketaan kuuluviksi myös meille läheisemmät Viro, Latvia ja Liettua, Itämeren maat, jotka mielletään melkeinpä osaksi pohjoismaita. Väliin jäävät Slovakia, Slovenia, Kroatia, Romania ja Bulgaria, joista harvemmin kuulemme mitään. 

Itäinen Eurooppa on eri asia kuin Itä-Eurooppa. Sen rajat eivät lankea yksiin kylmän sodan aikaisen itäblokin kanssa, mutteivät myöskään tuoreemman Väli-Euroopaksi kuvatun alueen kanssa. Väli-Eurooppaan kuuluu muuten myös Suomi. Nimityksillä on merkitystä, ja usein ne pohjautuvat johonkin tiettyyn ideologiseen tai poliittiseen katsantoon.

— "Itä" on poliittisesti latautunut, mielikuvituksellinen, lännessä keksitty termi, jonka tarkoituksena on ollut osoittaa alueen kehityksen ja arvomaailman erilaisuus ja vähäpätöisyys länteen verrattuna, kirjoittaa toinen kirjan toimittajista Katalin Miklóssy lokakuussa ilmestyneen artikkelikokoelman johdannossa.

Kommunistisen järjestelmän romahdettua yleistyi puhe keskisestä Itä-Euroopaasta, itäisestä Keski-Euroopasta tai yksinkertaisesti Keski-Euroopasta. Termeillä viestittiin, että siirtymäkausi oli edennyt länttä miellyttävällä tavalla. Viime vuosina "Itä-Eurooppa" on kuitenkin tehnyt paluun keskusteluihin. Nimitystä käytetään korostamaan monissa alueen maissa käynnissä olevan autoritaarisen käänteen huolestuttavuutta.  Nimillä on siis väliä, ja uunituore Demokratian karikot -teos käsittelee nimenomaan itäistä Eurooppaa.

Demokratiakriittisyys ei pysähdy rajoille

Monen EU:n itäisen jäsenmaan kehitystä määrittää muutoksen ja jatkumon vuorovaikutus. Nuorten demokratioiden yhdistäviä piirteitä kaikkialla maailmassa ovat heikot instituutiot. Toisaalta itäisen Euroopan maiden poliittisessa, taloudellisessa ja yhteiskunnallisessa kehityksessä on paljon sellaisia piirteitä, jotka oikeuttavat niiden tarkastelun erityisenä alueellisena kokonaisuutena. Ne nousevat niin jaetusta historiasta kuin maantieteestäkin. Kirjan artikkeleissa tarkastellaan mm. yhteiskunnallista eriarvoisuutta, yrittäjyyttä, sukupuolten tasa-arvoa, ympäristöpolitiikkaa sekä korruptiota. 

Eräs itäisen Euroopan maita yhdistävä piirre on kuitenkin ylitse muiden: kasvava pettymys ja epäusko demokratiaan ja ns. eurooppalaisiin arvoihin. Monelle maalle tuli yllätyksenä, etteivät EU:n vaatimukset päättyneetkään jäsenyysneuvotteluihin, vaan jäsenmailta odotettiin yhä vahvempaa sitoutumista. Samaan aikaan kävi selväksi, että demokratian, vapaan liikkuvuuden ja markkinatalouden seuraukset eivät olleet yksiselitteisen positiivisia: minimaalinen hyvinvointivaltiomalli tuotti eriarvoisuutta, korruptio osoittautui hankalaksi kitkeä ja elintasokuilu läntisiin naapureihin näyttäytyi yhä räikeämpänä. (Itse asiassa kuilu on hiukan kaventunut, mutta samalla tullut näkyvämmäksi.)

Väliinputoajiksi itsensä kokevien joukko on suuri. Sen tukeen voivat luottaa ns. kansallismieliset poliitikot ja ne, jotka kyseenalaistavat EU:n ja muiden kansainvälisten yhteisöjen arvopohjan. Katseet kiinnittyvät vahvoihin kansallisiin johtajiin, jotka osaavat puhutella "meikäläisiä". Kilpailuhenkisen individualismin sijaan kaivataan yhteisöllisyyttä, mutta yhteisön rajat piirretään raa'asti: suhtautuminen esimerkiksi romanivähemmistöön ja vuonna 2015 Euroopasta turvaa hakeneisiin pakolaisiin on jyrkintä niiden parissa, jotka tuntevat jääneensä osattomiksi kasvavasta hyvinvoinnista. Solidaarisuus on valikoivaa, ja yhteisöllisyyttä koetaan vain pienen viiteryhmän kanssa. EU:n nähdään ajavan jonkun muun asiaa tai olevan pelkkä byrokratiakoneisto. 

Euroopan Unioni on tienhaarassa

Demokratian Karikot

Kirjan päätösluvussa Katalin Miklóssy ja Jouko Nikula kirjoittavat, että on ironista, miten samankaltaisia eri maiden nationalistiset ryhmät ovat keskenään. 

— Niin kauan kuin EU edustaa yhteistä vihollista, nationalistiset voimat löytävät kansalliset rajat ylittäviä yhteisiä intressejä.

Tämä voidaan itse asiassa yleistää koskemaan koko Eurooppaa. Ilmeinen esimerkki EU:n heikentyneesä kannatuksesta on tietenkin Brexit, mutta myös vaalitulokset esimerkiksi Saksassa, Hollannissa ja Ranskassa ovat osoittaneet, että nationalismin suosio kasvaa Euroopan unionin kustannuksella. Niin kauan kuin Euroopan unioni nähdään byrokraattisena instituutiona, jossa kansalaisilla ei ole aitoa mahdollisuutta vaikuttaa, ja jota ohjaa tavallisen kansan todellisuudesta erkaantunut poliittinen eliitti, ei ole ihme, että usko demokratiaan on heikkoa. EU on tienhaarassa, kirjoittavat Miklóssy ja Nikula:

— Kansalaisten äänen kuulumista tulevaisuuden kannalta tärkeissä ratkaisuissa ovat vaatineet monet tahot, esimerkiksi kansalaisjärjestöt. Jos näitä vaatimuksia ei oteta huomioon, EU:n asema ylikansallisena yhteisönä on vaarassa.