Helsinki Think Company levittäytyy Meilahden kampukselle

Think Companyt ovat vakiinnuttaneet paikkansa uudenlaisina yrittämisen, kokeilukulttuurin ja yhteiskehittämisen tiloina. Tänään aukeaa uusin toimipiste Meilahteen, lääketieteen kampukselle.

Helsingin Think Companyt (@HelsinkiThinkCo) kannustavat maailman muuttamisesta innostuneita ihmisiä viemään akateemisen osaamisensa käytäntöön. 

– Kun ideat törmäävät yhteen jo alkuvaiheessa ja niitä yhteiskehitetään monitieteisesti, syntyy uudenlaisia ja odottamattomia, yhteiskunnallisesti vaikuttavia ratkaisuja, tietää Helsinki Think Companyn toimintaa luotsaava Mattipetteri Pöntiö.

Tänään keskiviikkona avautuu uusin, järjestyksessään kolmas, Think Company Meilahden kampukselle. Meilahdessa toiminta keskittyy elämäntieteisiin (life sciences) ja terveysteknologiaan. Uusi toimipiste on ainakin alkuvaiheessa auki siellä järjestettävien tapahtumien aikana.

Kaksi muuta, keskustan ja Viikin kampusten, Think Companyt ovat vakiinnuttaneet paikkansa uudenlaisina yrittämisen, kokeilukulttuurin ja yhteiskehittämisen tiloina.

– Se, mikä toimipisteitä erottaa, ovat ihmiset ja heidän osaamisensa. Viikissä kohtaavat metsä-, bio- ja ympäristötieteiden asiantuntijat. Keskustassa painottuvat yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen keskittyvät teemat. Meilahdessa taas korostunee lääketieteellinen näkökulma, Pöntiö selittää.

Monitieteinen yhteiskehittäminen ainutlaatuista

Muista yrittäjyysyhteisöistä Think Companyt erottaa niiden monitieteisyys. Helsingin yliopiston ja Helsingin kaupungin yhdessä ylläpitämissä yhteistyöskentelytiloissa tapaavat toisensa niin opiskelijat, tutkijat, alumnit kuin heidän yhteistyökumppaninsa.

Pöntiön mukaan ensimmäisinä vuosinaan Think Companyt ovat pyrkineet avartamaan perinteistä mielikuvaa yrittäjyydestä, jotta yhä useampi opiskelija ja tutkija näkisi sen yhtenä mahdollisuutena muiden joukossa.

kaikille on hyötyä yrittäjämäisistä taidoista

– Yrittäjyys ja yrittäjämäinen toimintatapa kiinnostavat aina vain enemmän. Kaikista ei tarvitse tulla yrittäjiä, mutta kaikille on hyötyä yrittäjämäisistä taidoista, sanoo Pöntiö.

Yhteiskehittelytiloja ja ratkaisutyöpajoja

Think Companyt järjestävät ratkaisu- ja ideointityöpajoja, avaavat rahoituksen hankinnan kiemuroita, saattavat yhteen eri alojen osaajia ja tarjoavat ilmaiseksi yhteistyöskentelytiloja.

Innostavia esimerkkejä toiminnasta ovat vaikkapa 4UNI-ratkaisukilpailu, Academic Action bootcamp ja Mini Challenge. Niissä monialaiset tiimit ratkoivat yhteistyökumppaneiden antamia haasteita.

Kaikkiaan Think Company on sparrannut toimintansa aikana yli viittäkymmentä tiimiä, joista on syntynyt useita yrityksiä. Ne ovat ponnistaneet eri tieteenaloilta. Yrittäjissä on sekä opiskelijoita että yliopiston henkilökuntaa. Esimerkkeinä Pöntiö nostaa esiin Kaskas Median, Vyyhti Helsingin, ajatushautomo Avanto Helsingon, Oppimon, Miilsin, Bookndon ja Diplan.

– Yrittäjyys näyttääkin innostavan aina vain enemmän ja enemmän. Tapahtumiemme kävijämäärät ja tilojemme käyttöaste ovat molemmat kasvaneet. Kiinnostus on nyt herätetty. Tulevaisuudessa keskitymme yhä enemmän avittamaan yliopistolaisia yritysideoiden jatkokehittelyssä, Pöntio suunnittelee.

Meilahden Think Company avaa ovensa 2.3.2016 Biomedicum I:n Basaarissa, osoitteessa Haartmaninkatu 8.

Lisätietoa Think Companyn verkkosivuilta

Lue lisää aiheesta: Talous & yhteiskunta