Helsingin Yliopistokiinteistöt Helsingin yliopiston omistukseen

Helsingin yliopisto on 17.12.2015 tehdyllä kaupalla ostanut Taideyliopistolta sen omistamat Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy:n osakkeet ja yhtiö on nyt kokonaan Helsingin yliopiston omistuksessa.

Elokuussa Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy osti omat osakkeensa, jotka valtio omisti Senaatti-kiinteistöjen kautta. Valtion osuus yhtiön osakkeista oli 33 prosenttia. Syyskuussa Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy myi Svenska handelshögskolan Hankenille kaksi kiinteistöä. Samalla Hankenin omistus yhtiössä päättyi ja osakkeet siirtyivät Helsingin yliopiston omistukseen.

Toteutuneiden kauppojen myötä Helsingin yliopisto saavuttaa pitkäaikaisen tavoitteensa eli omistaa käytössään olevat kiinteistöt itse. Tämä antaa yliopistolle taloudellista turvaa pitkällä aikavälillä ja joustoa järjestellä tilojaan.

Ennen osakekauppaa Taideyliopisto omisti Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy:stä 5,1 %. Taideyliopisto jää yhtiön vuokralaiseksi nykyisiin tiloihinsa.

Lisätietoja antavat
Marjo Berglund, Helsingin yliopisto, kvestori, marjo.berglund@helsinki.fi, p. 0400 812 538
Teppo Salmikivi, Helsingin yliopisto, kiinteistöjohtaja, teppo.salmikivi@helsinki.fi , p. 050 5664398
 

Lue lisää aiheesta: Talous & yhteiskunta