Globalisaatio ja huoli hyvinvointivaltiosta saivat ”maahanmuuttokriittisen” populismin nousuun

2000-luvun alussa huoli hyvinvointivaltion tulevaisuudesta globalisoituvassa maailmassa nousi poliittisen keskustelun keskiöön. Politisoimalla maahanmuuttokysymystä entisestään populistit mobilisoivat poikkeuksellisen hajanaisen äänestäjäkunnan Perussuomalaisten taakse, jolloin entisestä pienpuolueesta tuli äkkiä yksi neljästä suuresta eduskuntapuolueesta, toteaa Niko Pyrhönen Helsingin yliopistossa 16.10. tarkastettavassa väitöksessään. ”Maahanmuuttokriittinen” populismi vakiintui elinvoimaiseksi kollektiiviseksi identiteetiksi.

Räätälöimällä monenlaisia tarinoita erilaisille julkisen keskustelun areenoille ruohonjuuritason populistit ja eturivin poliitikot onnistuivat hankkimaan huomattavan kannatuksen niin työväenluokan, keskiluokan kuin nuorempien äänestäjien parista. Keskeistä heidän kyvyssään vedota laajaan joukkoon erilaisia äänestäjiä oli valtavirtajulkisuudessa pysyminen ”maahanmuuttokriittisillä” avauksilla, mutta myös poliittisen agendansa esittäminen osana arkipäiväistä, hyvinvointivaltion turvaamiseen tähtäävää sosiaalipoliittista keskustelua.

Pyrhönen tarkastelee ”maahanmuuttokriittisen” populismin vakiintumista elinvoimaiseksi kollektiiviseksi identiteetiksi käyttämällä teoreettisena viitekehyksenään kriittistä nationalismin tutkimusta. Hän käyttää sosiologiaa, politiikantutkimusta ja mediatutkimusta ”linsseinään” ja pureutuu niiden avulla erilaisiin kertomuksiin, joilla populistiset toimijat onnistuivat hyödyntämään poliittisesta järjestelmästä ja mediasta nousevat mahdollisuudet tehokkaaseen poliittiseen mobilisaatioon.

Lukuisilta julkisen keskustelun areenoilta kerätyn tutkimusaineiston analyysiä jäsentää populistisen mobilisaation historiallinen rekonstruktio kolmen kriittisen käännekohdan ympärille, jotka sijoittuvat Perussuomalaisten 2011 vaalivoiton ympärille. Väitöstutkimuksen tulokset tukevat johtopäätöstä, jonka mukaan populistinen mobilisaatio rakentui kansallismielisille kertomuksille, joissa solidaarisuus ja sosiaaliturvan ansaitseminen ovat tarkasti rajattu priorisoimaan ”meidän suomalaisten enemmistöä.”

Nämä ulossulkevat, hyvinvointinationalistiset rajavedot perustellaan esittämällä maahanmuuttopolitiikka suomalaisen hyvinvointivaltion kohtalonkysymyksenä. Populistit pääsivät säännönmukaisesti osallistumaan julkiseen keskusteluun kertomalla idealisoitua historiaa kansalliseen yhtenäiskulttuuriin perustuvasta, vahvasta hyvinvointivaltiosta ja tarjoamalla maahanmuuttajavähemmistöä ja maahanmuuttopolitiikkaa hyvinvointivaltion globaalien haasteiden syntipukiksi.

Populistien julkisen keskustelun strategia kulminoitui maahanmuuttokeskustelun henkilökohtaistamiseen ja tunnepohjaiseen käsittelyyn. Tämä strategia tuotti uhriutuvaan itseymmärrykseen perustuvaa kollektiivista identiteettiä, jossa populistien poliittiset vastustajat ja julkiset kriitikot asemoitiin mielikuvituksellisiin viholliskategorioihin, kuten mediaa ja politiikkaa kontrolloiviin eliitteihin, vastuuttomiin Vihreisiin Khmereihin ja ihan ulalla oleviin kukkahattutäteihin.

Valtiotieteiden maisteri Niko Pyrhönen väittelee valtiotieteellisessä tiedekunnassa sosiologian alaan kuuluvasta aiheesta The True Colors of Finnish Welfare Nationalism. Väitöstilaisuus järjestetään 16.10. klo 12 Helsingin yliopiston Pienessä juhlasalissa (Fabianinkatu 33).

Väitöstiivistelmä on luettavissa osoitteessa: URN:ISBN:978-952-10-8837-7

 

 

Lue lisää aiheesta: Talous & yhteiskunta