Esineiden internet on seuraava teknologinen murros

Aikoinaan puhelin ja digitaalinen tietoliikenne mullistivat ihmisten välisen kommunikaation. Nyt myös esineet ovat yhdistymässä internetiin.

Tietojenkäsittelytieteen professori Sasu Tarkoman mukaan elämme uuden teknologisen murroksen ensiaskelia.

– Esineiden internet tulee muuttamaan radikaalisti tapaamme toimia, työskennellä ja elää. Muutos on vasta alussa, mutta jo nyt se koskettaa meitä ja yhteiskuntaa monella tavalla.

Tarkoma toimii akateemisena koordinaattorina Internet of Things -tutkimusohjelmassa, joka tutkii esineiden internetiä ja kehittää sen pohjalta liiketoimintamalleja. Esineiden internetillä tarkoitetaan järjestelmää, jossa laitteet kommunikoivat keskenään internetin välityksellä.

– Erilaisten älylaitteiden avulla voidaan jo seurata esimerkiksi ihmisten liikkumista, energian kulutusta ja terveydentilaa.

Esineiden internet uudistaa ja tehostaa teollista prosessia avaten uusia mahdollisuuksia korkean teknologian tuotteiden tekemiseen ja niiden tuomiseen kaikkien ulottuville. Teollisessa tuotannossa internetiin kytketyt laitteet raportoivat tilasta, ympäristöstä sekä sijainnista ja mahdollistavat tuotantoketjun optimoinnin.

Tarkoman mukaan esineiden internet leviää vähitellen koko infrastruktuuriin. Kiinassa on rakennettu jo kokonaisia älykaupunkeja, joissa laitteet seuraavat liikennevälineitä, jätehuoltoa ja saastetilannetta. Älykaupungissa roskapöntöt kertovat, milloin ne tulee tyhjentää, ja älylaite neuvoo, mihin aikaan on lähdettävä bussipysäkille, jotta ehtii ajoissa määränpäähän.

Kohti älykkäämpää tulevaisuutta

Kotien, työpaikkojen ja tehtaiden kytkeytyessä verkkoon on varauduttava kehityksen mahdollisiin seurauksiin.

– Tietosuoja ja tietoturva ovat keskeisiä vaatimuksia näille järjestelmille. On mietittävä, minne kerätty tieto menee, kuka sitä kerää ja mihin sitä käytetään.

Vaikka yhteiskunta teknologistuu, ei muutos tapahdu yhdessä yössä. Laitteiden keräämällä tiedolla on miljardien markkina-arvo, mutta vielä kaikkea tietoa ei osata hyödyntää.

– Eri valmistajilla ja sovellusalueilla on ratkaisunsa, jotka eivät toimi keskenään. Päämääränämme onkin rakentaa siltoja eri alueiden välille, jotta verkkoa päästäisiin hyödyntämään kokonaisvaltaisemmin.

Helsingin yliopistolla tehdään maalis–huhtikuussa 2015 matkoja erilaisiin maailmankuviin yhdessä tutkijoiden ja muiden asiantuntijoiden kanssa. Tutustu Uusi maailmankuva -tiedeteeman ohjelmaan ja osallistu keskusteluun (#maailmankuva).

Uusi maailmankuva 16.3.-12.4.2015

Tiedekulma

Lue lisää aiheesta: Talous & yhteiskunta