Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehden numerossa Y/05/16.
Saapuminen Linnahallin terminaaliin tuo mieleen Tallinnan-reissut parinkymmenen vuoden takaa. Passintarkastusta ei enää ole, mutta muuten satama on ennallaan, hieman elämää nähnyt. Hallin rappusissa lasinsirut raksahtelevat kenkien alla.
25 vuoden itsenäisyyden aikana Vanhankaupungin yleisilme on kuitenkin todella paljon siistiytynyt ja kaupungin autokantakin on kuin kuin Helsingissä. Eikä Viru-hotelli ole enää Tallinnan korkein rakennus: Vanhankaupungin takana nousee lasinhohtoisia pilvenpiirtäjiä.
Turisti ei välttämättä näe pilvenpiirtäjien taakse. Tarton yliopiston taloustieteen professori Urmas Varblane tuhahtaa ajatukselle, että Virolla menisi nyt hyvin.
— Ei mene. Meneillään on murroskausi.
Viime vuonna Viron talous kasvoi 1,1 prosenttia. Se on edelleen enemmän kuin Suomen talouskasvu (0,5 prosenttia), mutta vähän maalle, joka on kahdeksankertaistanut elintasonsa 1990-luvun alusta.
Synkkiä pilviä?
Syitä kasvun tyssäämiseen on Varblanen mukaan viisi. Öljyn maailmanmarkkinahinta on romahduttanut Viron tuottaman palavakiven kysynnän (1).
Energiaomavaraisuudesta ei ole etua, sillä Viro on liittynyt pohjoismaiseen sähkömarkkinaan, jossa se ei pysty kilpailemaan Norjan vesivoiman kanssa. Niinpä sähkö on nyt tuontitavaraa (2).
Ukrainan kriisistä seuranneet talouspakotteet pysäyttivät Viron viennin Venäjälle (3). Erityisen ankarasti Venäjän-kaupan taantuma iski Viron maitotalouteen aiemmin erittäin kilpailukyiseen maitotalouteen. Venäjän talouden heikennyttyä Viron satamista katosi transit-liikenne (4).
Sen sijaan venäläisten matkailijoiden kato ei ole iskenyt palvelualaan niin pahasti kuin pelättiin. Vaikka venäläisturistien määrä tippui 2015 kolmanneksella vuoden 2014 luvusta, turistien kokonaismäärä kasvoi. Latviasta ja muualta Euroopasta matkustetaan Viroon yhä taajempaan. Suomalaisten osuus Viron turisteista on noin puolet.
Väki viihtyy muualla
Varblanen mukaan Viron pahin ongelma on kuitenkin työvoimapula (5). Kukaan ei perusta Viroon uutta tuotantoa, koska tekijöitä ei ole.
Haastattelija kohottaa kulmiaan. Ehkä professori tarkoittaa tietotekniikkaosaajia, joita Viron presidenttikin on houkutellut maahan lupailemalla melkein Suomen ansiotasoa?
— Ei, kyse on kaikenlaisesta työvoimasta. Meillä on liikaa ihmisiä vanhassa teollisuudessa, jonka tuottavuus on huonoa. Ja liian moni on lähtenyt maasta.
Yli 100 000 virolaisen arvioidaan asuvan ulkomailla. Se on iso lovi 1 320 000 asukkaan maassa. Vuonna 2015 Suomessa asui yli 48 000 virolaista. Keikkatyöläisiä arvioitiin olevan lisäksi kerrallaan Suomessa noin 25 000.
Hyvä sijainti avittaa
Miten tehdastyö voi kannattaa Virossa? Maan palkkataso on tietenkin alhaisempi kuin Suomessa. Virossa työvoiman keskikustannus on 10–11 euroa tunnissa, kun Suomessa se on yli tuplasti kovempi. Silti Viro on kaukana Bangladeshin tai Kiinan matalasta palkkatasosta.
Varblane selittää tehdastuotantoa maan sijainnilla, luotettavuudella ja ketteryydellä. Hän mainitsee ruotsalaissyntyisen virolaisen liikemiehen Peter Huntin yrityksen, joka valmistaa sänkyjä Pärnussa.
— Kyse on nopeudesta. Sängyt tilataan yksi kerrallaan. Valmis sänky saadaan vaikkapa pariisilaiselle ostajalle muutamassa päivässä.
Vaikka professori lukee taloudelle madonlukuja, optimismi paistaa silti sanojen takaa.
— Ongelmamme ovat voitettavissa. Jos emme saa myytyä palavaakiveä energiantuotantoon, voimme jalostaa siitä jotain muuta, Varblane ideoi.
Ei luopumisen tuskaa
Virossa minimieläke on vain 400 euroa kuussa, ja lain mukaan lapset vastaavat eläkkeellä olevien vanhempiensa toimeentulosta. Tasavero erottelee tehokkaasti rikkaita köyhistä.
Varblanen mukaan sosiaalisessa tasavertaisuudessa olisikin paljon parannettavaa. Minimieläkettä korotettiin juuri. Hän itse lisäisi verotukseen ainakin pientä progressiota.
Suomeen verrattuna Viron asenneilmapiiri on kuitenkin toisenlainen. Suureen synkkyyteen ei ole syytä keskivaikeiden huolten vuoksi.
— Koska olemme olleet lähtökohtaisesti köyhempiä, emme ole joutuneet luopumaan samalla tavalla kuin suomalaiset tämänhetkisessä taantumassa, Varblane tulkitsee.
Talous ei kuitenkaan ole tällä hetkellä virolaisten ykköspuheenaihe, kiitos maaliskuussa Tallinnaan saapuneen seitsemän ihmisen. He ovat turvapaikanhaikoita, jotka siirrettiin EU:n taakanjaon mukaisesti Kreikasta Viroon.
Kohdellaanko niitä paremmin?
Suomesta seurattuna Viron turvapaikkakeskustelu voi kuulostaa oudolta, sillä esimerkiksi viime vuonna Virosta haki turvapaikkaa noin 200 ihmistä. Lukua voi verrata Suomeen tulleisiin turvapaikanhakijoihin, 32 000 — tai Ruotsin vastaavaan lukuun, 163 000.
Pakolaiskeskustelu noudattaa hyvin pitkälle Suomesta tuttuja kaavoja. On syntynyt maahanmuuttokriittisiä verkkomedioita, ja katurauhaa turvaamaan julistautunut Soldiers of Odin -ryhmittymä on aloittanut partioinnin myös Viron kaupungeissa. Syksyllä 2015 Vaon vastaanottokeskuksen seinä sytytettiin palamaan.
— Ääriradikaaleja pakolaisten vastustajia on vähän, mutta on varsin yleistä ihmetellä, kohdellaanko tulijoita paremmin kuin omia kansalaisia, kertoo Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin tutkija Sigrid Kaasik-Krogerus.
EU-suhde muutoksessa?
Vuonna 2004 alkanut jäsenyys Euroopan unionissa on nauttinut Virossa suurta suosiota. Viimeisimmässä gallupissa tyytyväisyys oli tosin tippunut 78 prosenttiin, mutta silti se oli korkea.
Tutkija Kaasik-Krogerus odottaa seuraavia mittauksia kiinnostuneena.
— Virossa pelätään, että EU pakottaa ottamaan enemmän turvapaikanhakijoita kuin maa haluaisi. Tämä on luonut myös kuilua kansalaisten ja poliitikkojen välille. Ovatko he meidän vai Brysselin puolella, kysellään.
Kaasik–Krogeruksen mukaan nyt on tärkeää seurata, miten keskustelu vaikuttaa Viron ja EU:n suhteisiin. Virolle identifioituminen Eurooppaan on aina ollut tärkeää. Virolaiset näkevät itsensä mieluummin pohjoismaana kuin osana Baltiaa tai entistä neuvostoblokkia.
Kapinallinen pronssipatsas
Patsas on komea näin lähietäisyydeltä. Pronssisoturi on kuitenkin ongelmallinen taideteos. Sen alkuperäinen tarkoitus oli kunnioittaa Tallinnan saksalaisilta 1944 vapauttaneen puna-armeijan sotilaita. Moni virolainen näki sen miehityksen symbolina.
Kun muistomerkki siirrettiin keskustasta sotilashautausmaalle vuonna 2007, Tallinnassa alkoivat mellakat, joissa yksi henkilö kuoli ja satoja vangittiin.
Patsaan yhteys noin 340 000 hengen venäläisvähemmistöön on selvä. Sotilashautausmaan kivien nimet ovat venäläisiä. Patsaan juurelle asetetuissa seppeleissä on tekstejä kyrillisin kirjaimin.
Voisi kuvitella, että turvapaikanhakijavastaisuus olisi nostattanut vanhaa närää myös maan venäläisvähemmistöä kohtaan. Näin ei kuitenkaan ole käynyt.
— Ukrainan kriisin puhjettua on pikemminkin vahvistunut tunne siitä, että maassa asuvat venäläiset ovat lojaaleja Virolle, Kaasik-Krogerus kertoo.
Pronssisoturimellakoista on jo yhdeksän vuotta. Niiden jälkeen virolaisten ja venäläistaustaisten asukkaiden suhteet ovat pysyneet rauhallisina. Tärkeä syy on taloudellinen. Ei tarvitse kuin astella Narvasta rajan yli Ivangorodiin, kun huomaa elintasoeron. Siksi myös venäläisvähemmistö on nykyisellään mieluusti osa Viroa.
Kyyninen idänsuhde
Lämpimät välit eivät kuitenkaan ulotu itänaapuriin. Viron ja Venäjän viralliset suhteet ovat tällä haavaa varsin hyiset.
— Jos mietitään Viron turvallisuusuhkia, niin kyllähän Venäjä on niistä keskeisin. Virossa ajatellaan, että Venäjältä voi odottaa mitä tahansa, toteaa Ulkopoliittisen instituutin tutkija Kristi Raik.
Tämä näkyy myös asenteissa. Politiikantutkija Iivi-Anna Masso kertoo katsoneensa tavalliseen tapaansa sekä Suomen että Viron uutiset, kun Venäjän vastapakotteista ilmoitettiin.
— Suomessa surkuteltiin taloudellisia tappioita ja pyydettiin lisää tukia. Virossa ministeri totesi yksikantaan, että tilanne on tämä ja kaikki Venäjän kanssa kauppaa tehneet tiesivät riskit.
Myöskään Viron jäsenyyttä Natossa ei juuri kyseenalaisteta: sitä pidettään välttämättömyytenä.
Suhtautuminen Venäjään tuntuu suomalaisesta jopa kyyniseltä. Kun venäläiset kaappasivat Viron suojelupoliisin agentin rajan taakse vangiksi, asiasta ei noussut niin suurta skandaalia kuin olisi voinut odottaa.
Vuoden keskeisiä keskustelunaiheita virolaismediassa ovat sen sijaan olleet sukupuolineutraali parisuhdelaki sekä kiista siitä, pitäisikö Tallinnan miehitysmuseo nimetä uudelleen.
DJ Presidentti
Jono Kaiku-klubin ulkopuolella Helsingin Kalliossa etenee hitaasti. Sataa kaatamalla, mutta jonottajat jaksavat odottaa. Keikalla ei kuitenkaan ole indie-piirien tähti vaan Viron presidentti Toomas Ilves. Hän soittaa klubilla suosikkikappaleitaan.
Rusettiin, kauluspaitaan ja nahkatakkiin pukeutunut presidentti osaa ottaa yleisönsä. Hän alkaa kappaletta esitellessään muistella ystäväänsä, mutta lopettaa lauseen, sillä ”minua on varoitettu käyttämässä Suomessa N-sanaa”.
— Tai voin minä sen sanoa: ystäväni työskentelee Natossa.
Sen poliittisemmaksi ilta ei kuitenkaan kehity.
Presidentti hipsteriklubilla on imagotyötä. Sellainen sopii maalle, joka pyrkii irti Neuvostoliitto-taustastaan ja sovittautuu edelläkävijän rooliin.
E-puhetta
Virossa voi äänestää sähköisesti ja monet palvelut toimivat verkossa. Ohjelmointialasta toivotaan Virolle suurta menestystarinaa. Viestintäpalvelu Skype rakennettiin siellä.
Päättäjille on ollut tärkeää varmistaa, ettei lainsäädäntö rajoita ideoita. Virossa toimiikin paitsi Über myös oma kilpailija Taxify.
Kannattaa silti muistaa perspektiiviharha. Suomalaisista 94 prosenttia käyttää internetiä, virolaisista 84 prosenttia.
— Joskus e-puhe vähän hymyilyttää. Ollaan niin eturintamassa — samalla kun Tallinnan kadut ovat täynnä reikiä, Iivi-Anna Masso hymähtää.
Sähköiset viranomaispalvelut toimivat joka tapauksessa Virossa paljon Suomea joustavammin. Suomella ei ole aikoihin ollut varaa omahyväiseen isoveliasenteeseen.
Ehkä kyse ei ole vain siitä, miten asiat ovat, vaan siitä, miltä ne näyttävät. Vaikka Viro ei olisikaan ohittanut Suomea, joskus voi vaikuttaa siltä. Ja mielikuvat ratkaisevat.
Viisut ja filmit
Tallinnan laulujuhlat, väkevästi latautunut tapahtuma, on pitänyt pintansa myös itsenäisyyden aikana, kertoo kulttuurineuvos Anu Kippasto Viron suurlähetystöstä.
— Laulujuhlilla kannattaa käydä ainakin kerran elämässä Kun 100 000 ihmistä laulaa yhdessä, kokemus on vaikuttava.
Merkittäviä musiikkitapahtumia ovat myös keväinen Tallinn Music Week sekä Jazzkaar. Heinäkuinen Viljandi Folk Music Festival on niin ikään suosittu. Saarenmaan oopperapäivät kutsuvat Kuressaaren linnanpuiston maisemiin.
Musiikki kuuluu Viron arkeen ja juhlaan.
— Aamutelevisiossa on joka päivä jokin musiikkinumero. Uudet kyvyt pääsevät helposti esiin.
Myös elokuva on myötätuulessa. Sotakuvaus 1944 sai paljon myönteistä huomiota. Georgian sodasta kertonut Mandariinit pääsi Oscar-ehdolle. Yksi oli ylitse muiden: lastenelokuva Soppalinnan salaseura sai Virossa yli 90 000 katsojaa.
Mandariinit oli virolais-georgialainen elokuvatuotanto, ja Soppalinna perustuu Virossa asuvan suomalaiskirjailija Mika Keräsen ideaan. Myös Klaus Härön Miekkailija koetaan "omaksi" näyttelijöiden ja miljöön vuoksi.
Makupaloja kirjallisuudesta saa Viro-instituutin Nippernaati-antologiasta, jossa on tuoreita suomennoksia virolaisilta nykykirjailijoita. Lapsille voi suosittaa humoristi Andrus Kivirähkin kirjaa Koiranne alkaa kohta kukkia (Otava).
Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa Yliopisto-lehti ja rakastu tieteeseen.