Ei tarvitse ryhtyä rocktähdeksi tai pyhäkoulunopettajaksi päästäkseen työssään kitaranvarteen. Tämän tietää dosentti Niklas Granö, joka tekee päivätyötä Jorvin sairaalan psykologina.
Granön säveltämä doom-tyylinen rock on kaikunut helsinkiläisissä koululuokissa. Musiikki on saanut julkikuvastaan tarkat yläasteikäiset puhumaan siitä, kun masentaa tai ahdistaa, tai kun koulunkäynti ei maistu ja kavereita on vaikea saada.
Kouluvierailut olivat osa nyt jo päättynyttä JERI-hanketta, jonka päämääränä on ollut helpottaa nuorten psykiatrisen avun saantia. Samalla tietoa mielenterveyden ongelmista on tuotu kouluihin, nuorten keskuuteen.
— Eivät työtä varten sävelletyt biisit ole mitään musiikillisia teoksia, vaan lähinnä pedagogisia kokeiluja. Kappaleiden tyylistä tuli nuorilta vaihtelevaa palautetta, mutta tehtävänsä ne täyttivät: yläasteikäiset saatiin puhumaan vilkkaasti mielenterveydestä, Granö toteaa tyytyväisenä.
Kokeilua tai ei, kitara on kuitenkin kulkenut Niklas Granön matkassa 14-vuotiaasta asti, kun pikkusiskon joululahjaksi saama akustinen kitara päätyi veljen näppeihin ja jäi sille tielle.
ISÄN TAPAAN | Intohimo psykologiaan on kodin peruja. Niklas Granön isä opiskeli 1960–70-luvulla psykologiaa Helsingin yliopistossa, toimi psykologian opettajana ja sittemmin kansanopiston rehtorina. Niklas-poika leikki pienenä palikkasarjalla, joka oli tarkoitettu lasten kognitiivisten toimintojen tutkimiseen. Samaa tarkoitusta palveli sekuntikello, jolla isä ja poika mittasivat autojen kierrosaikoja mikroautoradalla käydessään. Perheeseen kuuluivat myös äiti, kaksi pikkusiskoa ja pikkuveli.
Isä innosti esikoistaan musiikin pariin.
— Hän oli soitellut nuorena kitaraa rautalankabändeissä ja osasi neuvoa minua alkuun.
Granö ei tullut koskaan menneeksi musiikkiopiston tunneille. Välillä teoreettisen musiikkikoulutuksen puute harmittaa.
— Toisaalta kun kyse on harrastuksesta, niin siihen mieluusti suhtautuu vähän vapaammin. Olen ajatellut vapauttaa itseni pakosta hankkia teoreettista oppia soittamiseen. Ainakin toistaiseksi
RASKAAT RYHMÄT | Granö on edelleen mukana opiskeluaikojen viimeisessä kokoonpanossa Graydancessa, joka julkaisee piakkoin toisen pitkäsoittonsa. Sen lisäksi hän soittelee muusikkoveljensä kanssa raskaampaa ja hitaampaa doom-metallia. Kaksikon EP valmistuu tämän vuoden aikana.
Granön bändien tyyli on vaihdellut post-grungesta metallimusiikkiin.
— Pääosin aika rokahtavaa tavaraa on tehty, ja aina on soitettu omaa musiikkia, Granö luonnehtii.
Nuorten psykooseja ehkäisevä hanke innosti psykologin säveltäjänhommiin. Koululaisten mielikuvaharjoituksiin ja ryhmäkeskusteluihin tarvittiin virikkeitä. Granön työpari, toimintaterapeutti Jukka Anto on myös musiikkimiehiä, niinpä he päättivät kokeilla yhdessä ”psykoedukatiivista biisintekoa”. Näin syntyivät metallikappaleet Yöllä, Yksin ja Taas Rullaa.
— Koko työyhteisö osallistui projektiin vaikkapa taustoja laulamalla. Jossain vaiheessa kutsumanimemme olikin Rock Psykiatria, Granö kertoo.
UNTA, RUOKAA, SEURAA | Granö pääsi 2000-luvun alussa harjoittelijaksi Jorvin sairaalan suljetulle akuuttiosastolle P3. Nuorten psykoositapaukset tulivat tutuiksi.
Granö havaitsi pian, etteivät nuoret suistuneet psykoosiin yhtäkkisesti. Sairastumisten taustat olivat suunnilleen samat: nuorten suhteet perheeseen ja kavereihin heikentyivät, harrastukset eivät sujuneet ja koulu meni huonosti. Ajatukset eivät pysyneet koossa, ja varsinkin abstrakti ajattelu tuotti ongelmia.
Apu oireisiin oli jäänyt saamatta, koska ne olivat aluksi lieviä eivätkä riittävästi erottuneet murrosiän tavallisesta kuohunnasta.
— Psykoosin puhkeamiseen voi alkuvaiheessa vaikuttaa paljon. Tärkeää olisi saada elämäntavat kuntoon: nukkua, syödä ja liikkua sekä olla kavereiden kanssa. Stressiä pitäisi myös vähentää.
Psykologiassa on perinteisesti ajateltu, että psykoosiin johtaa biologinen taipumus, jonka stressitilanne laukaisee. Granö näkee asian toisin.
— Psykoosioireet ovat jatkumo, jolla me kaikki ihmiset liikumme eri suuntiin.
Kuka tahansa voi kokea psykoosin kaltaisia tiloja äärimmäisen väsyneenä — tai vaikka ryypättyään viikkokaupalla.
LEIRI JA KOULU | Nuorten kanssa työskentely oli Niklas Granölle tuttua jo vanhastaan. Hän oli opiskellut nuoriso-ohjaajaksi Kanneljärven opistossa Lohjalla heti lukion jälkeen 1990-luvun lopulla. Granö veti lukuisia leirejä ja työskenteli erityisopettajien sijaisena jo sangen nuorena.
— Taustasta on ollut iso hyöty psykologin ja tutkijan hommissa.
Lukioaikainen psykologianopettaja antoi nuorille mahdollisuuden lähestyä oppiainetta monesta kulmasta.
— Luokassa testattiin, miten näköaisti voi tietyissä tilanteissa jujuttaa ihmistä näkemään todellisuuden toisenlaisena kuin se on. Myös hypnoosi ja persoonallisuuden kehitys kiinnostivat minua jo kouluiässä, Granö muistelee.
Psykologian opinnot veivät kantaespoolaisen muutamaksi vuodeksi Kehä III:n ulkopuolelle. Granö valmistui kolmessa vuodessa psykologian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 2001. Tehokkaalle opiskelijalle jäi opinahjostaan perinnöksi vahva kiinnostus kliiniseen työhön. Kipinä tuli perheterapian kehittämiseen perehtyneeltä professori Jaakko Seikkulalta.
Gradua tehdessään Granö huomasi pitävänsä tutkimisesta. Hän hakeutui jatko-opintoihin Helsinkiin professori Mika Kivimäen ohjaukseen. Vuonna 2008 valmistunut väitöskirja käsitteli impulsiivisuuden yhteyttä keski-ikäisten työssäkäyvien miesten terveyskäyttäytymiseen.
Väitöksen jälkeen Granön työpöydällä on aina ollut jokin tutkimusprojekti joko mietinnässä tai toteutuksessa.
— Usein vapaa-aika on kulunut tutkimuksentekoon.
Kolmen kouluikäisen lapsen isä hoitaa päivätyönsä lisäksi terveyskeskuspsykologin toimea Siuntiossa.
AVUN AJOITUS | Nuoret saavat nykyään entistä parempaa hoitoa psykooseihin, kiitos lääkkeiden ja terapiamenetelmien. Apu tulee silti usein turhan myöhään.
— Merkittävä osa nuorten psykiatrisesta sairaalahoidosta olisi vältettävissä, jos psykoosien riskioireet osattaisiin tunnistaa ja niihin tarjottaisiin apua ajoissa kouluterveydenhuollossa ja terveyskeskuksissa.
Psykologi voi vähentää, muttei poistaa kärsimystä. Ammattitaitoon kuuluu sietää sitä, että potilaiden tilanteet voivat olla erittäin vaikeita.
— Psykologin ammatti edellyttää kykyä olla läsnä potilaan sietämättömältä tuntuvan ahdistuksen kanssa. Kerta kerralta on lähdettävä tutkimaan pieniä asioita, joita on mahdollista tehdä.
Yhteistyö potilaan kanssa ja pienet paranemisen askeleet auttavat Granötä jaksamaan.
— On tunnettava omat rajansa. Optimismi merkitsee minulle samaa kuin tilanteiden realistinen tutkiminen.
Nuorten kanssa työskentely on kuitenkin valtaosin palkitsevaa.
— Paraneminen on usein nopeampaa kuin aikuisilla. Useimmat nuorista potilaista pääsevät elämään normaalia elämää, opiskelemaan ja tekemään työtä, Granö toteaa.
EI SAARNAA VAAN TYÖTÄ | Granön ja muiden JERI-hankkeeseen osallistuneiden ansiosta Jorvin sairaalan nuorisopsykiatriaa on viilattu uuteen, aiempaa toimivampaan suuntaan. Vakavien psykoosien määrä on pienentynyt.
— Kun nuoret saavat apua suoraan kouluterveydenhuollon välityksellä ja ilman pitkiä läheteketjuja, sairastumisen riskiin liittyvä oireilu vähenee radikaalisti. Nuorten toimintakyky ja elämänlaatu paranevat. Masennus ja ahdistus vähenevät, samoin psykoosiriskioireet.
Granö toivoo, että muuallakin Suomessa innostuttaisiin malleista, joissa nuori saisi mielenterveyspalveluja läheltä ja nopeasti.
— Inhimillisen avun ohella rahaa todennäköisesti säästyisi, kun palvelut saisi yhdeltä luukulta.
Granö ei tunne itseään psykologian saarnamieheksi, vaikka hänellä onkin hoitotyöllä ja tutkimuksella punnittuja näkemyksiä.
— En halua käyttää sanaa kutsumus omalla kohdallani. Haluan vain kehittää hoitojärjestelmää niin, että mielenterveyspotilaiden elämä olisi helpompaa tulevaisuudessa.
VIRHEITÄ PELKÄÄMÄTTÄ | Kun Granön työpäivä Jorvissa päättyy, hän huristaa kohti Siuntiota ja viisihenkisen perheen omakotitaloa. Pihassa isäntää tervetuliaishaukkuu kaksi koiraa. Kolmen kouluikäisen lapsen urheilu- ja musiikkiharrastukset pitävät isää taajaan tien päällä. Kuskaamista riittää lähes joka arki-illalle.
— Silloin, kun perheellä on yhteinen rauhallinen hetki, käymme kävelyllä koirien kanssa. Joskus puuhaamme jotain hyvin arkista, laitamme vaikka ruokaa yhdessä.
Psykologian tohtorin tutkinto ei tee kenestäkään oppinutta kotikasvattajaa, Granö hymähtää. Isänä hän tekee virheitä siinä missä muutkin.
— En usko, että edes kannattaisi olla psykologin roolissa omassa perheessä. Koulutuksesta voi joskus ehkä olla apua jonkin tilanteen ymmärtämisessä, mutta harvoin teoriat tulevat edes mieleen kotona.
Kun rumba rauhoittuu perheessä, Granö ehtii soittamaan kitaraa tai kuuntelemaan musiikkia kotisohvalla.
METSÄ JA SÄVELET | Loma-aikoina Granö rentoutuu metsällä. Appivanhempien mökillä Tammisaaressa linnustetaan ahkerasti. Hirvijahtiin hän lähtee muutaman kerran kaudessa appiukon kanssa. Saalis ei ole pääasia, mutta jos sitä tulee, omatunto pysyy puhtaana.
— Jos joskus saan saalista, niin se on eettistä luomulähilihaa.
Niklas Granö vietti jo lapsena paljon aikaa Espoonkartanon metsissä leikkien, luontoa tarkkaillen ja joella kalastellen. Luonto merkitsee rauhoittumista ja vastapainoa ihmiskeskeiselle työlle.
— Metsässä saa olla rauhassa itsensä kanssa ja keskityttyä vain ympärillä oleviin asioihin.
Samoja tuntemuksia Granö saa musiikista.
— Musiikin kautta voin käsitellä ihmissuhteisiin tai itseeni liittyviä asioita, myös raskaita ja synkkiä tunteita.
Eikö tiivis musiikkiharrastus koskaan rasita perheenisää, joka tekee kahta vaativaa psykologin työtä ja lisäksi vielä tutkimusta?
— Paremminkin voisi kysyä, miten jaksaisin työtä, jos ei olisi mahdollisuutta istahtaa sohvalle kitaran kanssa tai kuunnella kuulokkeilta lempimusiikkia. Musiikki puhdistaa mieltä.