Rapurutto on eurooppalaisten rapulajien vakavin tautiongelma, joka on tehnyt kotoperäisistä rapulajeista uhanalaisia lähes kaikkialla Euroopassa. Rapuruton aiheuttaa leväsieni Aphanomyces astaci, joka elää rihmastona ravun kuoressa. Sieni siirtyy isäntäeläimestä toiseen siimallisten uimaitiöiden välityksellä. Taudille herkkien rapulajien edustajat kuolevat yleensä tartuntaan parissa viikossa.
Suomeen rapurutto levisi 1893, ja siitä lähtien se on tuhonnut merkittävän osan Suomen alkuperäisen rapulajin, jokiravun, kannoista. Tuhoutuneita kantoja korvaamaan tuotiin Pohjois-Amerikasta täplärapuja, jotka eivät olleet herkkiä taudille. Ne kuitenkin kantoivat taudinaiheuttajaa kuoressaan ja tartuttivat sitä edelleen jokirapuihin.
Helsingin yliopistossa väittelevä Satu Viljamaa-Dirks on tutkinut Suomessa vuosina 1996–2006 todettujen rapuruttotapausten genotyyppejä.
– Täplä- ja jokirapujen kantamat rapurutot eroavat perimältään toisistaan. Täplärapujen kantama rapurutto on genotyyppiä Ps1, kun taas alunperin Suomeen tullut rapuruton genotyyppi on As. Täplärapujen esiintymisalueen läheisyydessä Etelä-Suomessa jokiravuilla esiintyi tutkimuksessa yleensä Ps1-tyypin aiheuttamia tartuntoja. Muualla Suomessa As-tyypin rapurutto oli yleisempi, Viljamaa-Dirks toteaa.
Rapuruton Ps1-tyyppi aiheutti aina rapukuolemia, kun taas As-tyyppiä löytyi usein myös heikoista jokirapukannoista. Pienessä eteläsuomalaisessa järvessä todettiin myös rapukuoleman jälkeen heikkoon rapukantaan piileväksi jäänyt As-tyypin rapuruttotartunta.
Kokeissa Ps1-rapuruttokantojen välillä ei ollut merkittäviä eroja taudinaiheutuskyvyssä tai kasvunopeudessa. Eri As-kantojen ominaisuudet voivat sitä vastoin poiketa toisistaan paljonkin.
– On mahdollista, että pohjoisamerikkalaisilla rapulajeilla esiintyy useita lajinomaisia rapuruttotyyppejä, joiden ominaisuudet voivat poiketa toisistaan. Esimerkiksi Eurooppaan tuotu amerikkalainen kääpiörapu, Orconectes limosus, osoittautui aiemmin kuvaamattoman rapuruttotyypin Or kantajaksi. As-tyypin rapuruton alkuperäistä isäntälajia ei tunneta.
Tutkimus osoitti, että rapuruttotapaukset on varmistettava laboratoriotutkimuksella, jossa määritetään myös rapuruton tyyppi. Jokirapukantojen hoidossa on otettava huomioon piilevän rapuruton mahdollisuus. Siksi istutussuunnitelmiin täytyy aina sisällyttää sekä istukkaiden että vastaanottavan vesistön rapuruttotilanteen tutkiminen.
____________
ELL Satu Viljamaa-Dirks väittelee eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa 18.11.2016 kello 12 aiheesta "Epidemiology of crayfish plague". Väitöstilaisuus järjestetään Helsingin yliopiston päärakennuksen (Unioninkatu 34), auditoriossa XII.
Väittelijän yhteystiedot: Satu Viljamaa-Dirks, satu.viljamaa-dirks@evira.fi