Persoonallisuus määrittää ystävyyssuhteita

Helsingin yliopiston ja Väestöliiton yhteisessä tutkimuksessa perehdyttiin ystävyyssuhteiden muodostumiseen ja sen psykologiaan.

Social Psychology and Personality Science -lehdessä julkaistun artikkelin The Company you keep: Personality and Friendship Charasteristics kirjoittajina ovat tutkijatohtori Michael Laakasuo ja apulaisprofessori Markus Jokela Helsingin yliopistosta sekä tutkimusprofessori Anna Rotkirch ja tohtoriopiskelija Venla Berg Väestöliitosta.

Michael Laakasuon mukaan tutkimuskirjallisuudessa on suuri aukko ystävyyden tutkimisessa. Aiemmin on tutkittu paljonkin ihmisten välisiä suhteita ja niiden psykologiaa, kuten perheitä ja aviopuolisoita, mutta ystävyyssuhteita vähemmän. Ystävyyssuhteet ovat kuitenkin tärkeitä sosiaalisen rakenteen määrittäjiä.

Tutkimusryhmä tutkii persoonallisuuden yhteyttä ystävyyteen tilastollisin menetelmin sosiologisesta ja sosiaalipsykologisesta näkökulmasta. Tutkimuksen tulokset perustuvat brittiläiseen aineistoon, josta Markus Jokelalla oli saatavilla suurehko datatiedosto, 12 098 henkilöä. Heiltä jokaiselta kysyttiin tietoja kolmesta läheisestä ystävästä. Analysoitavia ystäviä oli yhteensä siis yli 36 000.

Ovatko kaverit samanlaisia?

Tutkijat analysoivat viittä erilaista ihmisen persoonallisuuspiirrettä ja selvittivät niiden suhdetta ystäviin. Piirteet ovat avoimuus, ulospäinsuuntautuneisuus, tunnollisuus, sovinnollisuus ja emotionaalinen tasapaino. Persoonallisuuspiirteet avoimuus ja ulospäin suuntautuneisuus ovat, päinvastoin kuin usein oletetaan, eri piirteitä.  

Tuloksista ilmeni selvästi, että persoonallisuudeltaan avoin, aikuinen ihminen solmi moninaisempia ystävyyssuhteita, esimerkiksi etnisyydeltään ja sukupuoleltaan erilaisten ihmisten kanssa. Hänen ystävänsä saattoivat asua toisella puolella maapalloa eikä hän tavannut heitä usein.  

Internet mahdollistaa uudet ystävyyssuhteet.

Tulokset kertoivat myös, että persoonaltaan ulospäinsuuntautunut solmi ystävyyssuhteita kaltaistensa kanssa. He harrastivat samoja asioita ja asuivat lähellä. Tunnollisten ihmisten ystävät olivat todennäköisemmin sukulaisia. Työttömiä ystäviä heillä oli harvoin.

– Tutkimus on tehty aikuisilla ihmisillä, joilla ystävysten samankaltaisuudet liittyvät sosioekonomiseen asemaan ja sosiaalisiin asenteisiin, Jokela sanoo.

Pienet lapset solmivat ystävyyssuhteita samanikäisten ja samaa sukupuolta olevien kanssa, nuorilla ystävyyssuhteiden solmimiseen vaikuttavat paljon harrastukset.

Vaikka tutkimus on tehty Isossa-Britanniassa, tutkijat olettavat tulosten olevan samankaltaisia muissakin länsimaissa.