Avoin yliopisto on keski-ikäinen uudistuja
Helsingin yliopiston Avoin yliopisto täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi se haluaa antaa opiskelijoilleen ja suurelle yleisölle lahjoja, joista ensimmäinen on Studia Generalia -tilaisuus "Sivistys-Suomi ja diginatiaiset" torstaina 23.3.

Avoin yliopisto (@HYAvoin) ei ole koskaan ollut elitistinen instituutio, eikä se sellaiseksi halua. Sen juuret ovat 1970-luvulla virinneissä ajatuksissa koulutuksellisesta tasa-arvosta, myös aikuisille. Tavoitteena oli mahdollistaa pääsy korkeakouluopintoihin ja itsensä sivistämiseen myös niille, joiden koulutie oli silloisen koulutusjärjestelmän vuoksi jäänyt kesken. Avoimen tulevaisuus näyttäytyy valoisana myös tänä päivänä sivistyksen ja koulutuspääoman kartuttajana. Avoimessa yliopistossa voi opiskella Helsingin yliopiston tutkintovaatimusten mukaisia opintoja pohjakoulutuksesta riippumatta.

Koulutuksessa mietittävä, mitä tavoitellaan

Avoimen yliopiston johtajan Jaakko Kurhilan mielestä termi digitalisaatio on useissa tapauksissa vain sumuverho koulutuksen uudistamiselle. 

– Kaikki eivät opi samalla tavalla, ja maailma muuttuu. Tekniikka ei ole mörkö, vaan se voi tuoda helpotusta monelle oppijalle, Kurhila sanoo. – Täytyy tuottaa sellaista koulutusta, joka auttaa työllistymään.Yliopiston pitäisi avautua entistä enemmän yhteiskuntaan.

Koulutustarjonnassa on mietittävä tarkkaan mitä tavoitellaan.  Avoimen yliopiston koulutus ottaa tänä vuonna uusia askeleita yhdessä Helsingin yliopiston koulutusuudistusten kanssa. Myös Avoimen yliopiston opintotarjonta uudistuu ensi syksystä lähtien, ja monia pedagogisia ratkaisuja suunnitellaan paraikaa yhdessä uusien koulutusohjelmien kanssa.

Jatkuvan oppimisen yhteisö

Koulutuskentällä on paljon toimijoita, mutta yliopistot eivät ole kuolemassa - eivät edes näivettymässä. Ne eivät kilpaile, vaan tekevät itsensä tarpeellisiksi. Erityisesti Avoimella yliopistolla on leveä ovi ja avoin ikkuna kaikille niille, jotka haluavat kartuttaa tietojaan.

– Yhteiskunnasta on noussut jatkuva kouluttautumisen tarve. Moni miettii omaa alaansa tai haluaa lisää valmiuksia työelämään. Avoin yliopisto on erinomainen ratkaisu näihin tilanteisiin, Kurhila toteaa.

Kun Avoin yliopisto oli aiemmin perinteinen aikuiskouluttaja, on suurin opiskelijaryhmä tällä hetkellä alle 24-vuotiaat. Esimerkiksi Helsingin yliopiston viime syksyn fukseista 25 %:lla oli opintoja Avoimesta yliopistosta. Suosituimmat oppiaineet ovat erityispedagogiikka, psykologia ja yleinen kasvatustiede. Tietojenkäsittelytieteen suosio on myös noussut kohisten.

Avoimessa yliopistossa on töissä kokeneita ammattilaisia, ja siellä on jo pitkään tehty oikeita pedagogisia ratkaisuja. Se on myös varsin kustannustehokas ja innovatiivinen.

– Avoimella yliopistolla on hyvä brändi. Opettajat ja muu henkilökunta ovat huippuja. Avoimella yliopistolla ei ole mitään hävittävää, ainoastaan saavutettavaa, sanoo Kurhila.

40-vuotias jakaa lahjoja

Avoimen yliopiston torstain 23.3. Studia Generalia-luento Sivistys-Suomi ja diginatiaiset on ensimmäinen Avoimen jakamasta 40 lahjasta. Muita lahjoja annetaan eri yhteyksissä pitkin vuotta.  

Kurhila puhuu luennossaan aiheesta Digiloikkia tulevaisuuteen. Mitä ne ovat?

– Paljon on kohkattu digitalisaatiosta, mutta todellisuudessa ihmisen toimintakulttuuri on muuttunut, ja se puolestaan luo illuusion digitalisaation ylivoimaisuudesta ja väistämättömyydestä. Kyse on kuitenkin vain teknologiasta ja sen roolista, Kurhila kertoo.

– Tärkeintä on tietää, mitä oppiminen on. Se on välillä jäänyt muun kohkaamisen alle. Illuusio muutoksesta on sitkeä. Opetus voi tuntua vanhanaikaiselta, vaikka se ei sitä ole. Tämänhetkiset opetusteknologiafirmat keksivät uudestaan sen mitä oli jo 1970-luvulla.

Lisätietoja:

Jaakko Kurhila, puh. 050 415 1703, s-posti jaakko.kurhila@helsinki.fi

Avoin yliopisto 40 vuotta

Avoin yliopisto Twitterissä ja Facebookissa.