Yliopisto luo sivistystä ja syvyyttä

5.10.2016
​​​​​​​Eveliina Talvitielle yliopisto opetti uteliaisuutta, kriittisyyttä ja kykyä hahmottaa laajoja kokonaisuuksia.

Kirjailija ja viestintäammattilainen Eveliina Talvitien mielestä yliopiston on tärkeää näkyä ja kuulua. Siksi tutkijoille pitäisi tarjota välineitä osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Potentiaalia löytyy, se täytyy vain saada käyttöön.

Omassa työssään Talvitie on pistänyt toimeksi. Hän koordinoi Tasa-arvovaje -hanketta, jossa tutkijat tuovat tasa-arvotietoa talouskeskusteluun.

– Joskus yliopistossa tehtävän tutkimuksen pitkäjänteisyys ja vuorovaikutuksen hektisyys ovat rytmihäiriössä keskenään, hän sanoo. Sen ratkaisemiseen tarvitaan paitsi resursseja, myös uutta asennetta.

Yliopistossa tehtävä pitkäjänteinen tutkimus on Talvitien mielestä tarpeellinen vastavoima nykyajan hektiselle informaatiotulvalle. Tutkimus tuo kulloinkin esillä olevaan keskusteluun syvyyttä.

– Asioiden äärelle pysähtymistä ja niiden syvällistä ja monialaista tarkastelua tarvitaan. Nykyään on trendikkäämpää puhua tehokkuudesta kuin sivistyksestä, mutta ilman sivistystä kokonaiskuva yhteiskunnan tilasta ja päätösten seurauksista hämärtyy, hän sanoo.

Lahjoittamalla tieteelle rakennat Suomen tulevaisuutta.

Lue lisää aiheesta: Opetus ja opiskelu