Lapsuudenystävien, tuttujen paikkojen ja kotimaan ajatellaan kuuluvan tavalliseen elämään, jota määrittää usein myös tietynlainen pysyvyys ja ennustettavuus: "Yläasteelle menen tuohon kouluun ja sitten lukioon tuonne". 25.8. Helsingin yliopistossa väittelevä Saija Benjamin haastatteli tutkimuksessaan nuoria, joille tällaiset tavalliselta kuulostavat suunnitelmat ovat mahdottomia.
Vanhempien ulkomaankomennukset määrittävät nuorten kotimaan
Vanhempien työkomennusten vuoksi nuorten kotimaa vaihtuu muutaman vuoden välein ja samalla vaihtuvat koti, koulu ja ystäväpiiri, usein harrastuksetkin.
– Kun arki on sidottu vanhempien työnantajan päätöksiin, elämää ei voi suunnitella kovin pitkälle eteenpäin, Benjamin toteaa.
Siinä missä kansainvälistymisen tuomat edut ovat yleensä keskustelujen keskiössä, lasten omakohtaiset kokemukset muuttamisesta jäävät usein varjoon. Koska kansainvälinen työperäinen liikkuvuus on kasvussa, Benjamin halusi tutkia, millaisia vaikutuksia toistuvalla muuttamisella on lapsuuteen, ja perehtyä erityisesti lasten muuttamiseen liittyviin sosioemotionaalisiin näkökohtiin.
Millainen on lapsuus muuttojen keskellä?
Monikulttuurisen kasvatuksen kentälle sijoittuvassa väitöstutkimuksessa tarkastellaan kahdeksan 13-17–vuotiaan nuoren omakohtaisia kokemuksia siitä, millaista on lapsuus, kun perhe muuttaa useamman kerran maasta toiseen vanhempien työn vuoksi. Muuttojen säännöllisyyden, ja tutkittavien nuorten vanhempien ”monikulttuurisen” taustan vuoksi nuorilla ei ollut kotimaata sanan perinteisessä merkityksessä, vaan heidän lapsuutensa koostui eripituisista jaksoista eri maissa ympäri maailman. Syvähaastatteluissa nuoret kertoivat elämästään valitsemiensa henkilökohtaisten valokuvien ja elämänjana-tyyppisen työkalun avulla.
Väliaikaisuuden tunteesta identiteetin kehittymiseen
Nuorten kertomukset kietoutuivat neljän pääteeman ympärille. Ensimmäinen teema liittyy nuorten arkielämää värittäviin väliaikaisuuden, epätietoisuuden, ja luopumisen tunteisiin, mutta toisaalta myös ylpeyteen ja iloon kansainvälisestä, kokemusrikkaasta elämästä. Toinen teema yhdistyy erilaisiin selviytymisstrategioihin, joita nuoret olivat kehittäneet muuttojen myötä osin tiedostamattaan, ja joiden avulla he pyrkivät jälleen rakentamaan arkielämänsä ja sosiaalisen verkostonsa jokaisen muuton yhteydessä. Kolmas teema käsittelee nuorten kehittyvää identiteettiä, joka perustuu paitsi maailmankansalaisuuden idealle, myös pitkälti toiseuden ja erilaisuuden kokemuksille suhteessa ei-liikkuvaan enemmistöön.
– Nuorten polveilevien elämänpolkujen vuoksi esimerkiksi kysymykset ”mistä olet kotoisin” tai ”missä kotisi on” eivät ole näille nuorille lainkaan yksiselitteisiä, Benjamin sanoo.
Koska maisemat ja ihmissuhteet vaihtuvat nuorten ympärillä, neljäs keskeinen teema kytkeytyykin siihen, mihin he tuntevat kuuluvansa. Oma, itselle merkityksellinen paikka tai ryhmä ei yleensä liittynyt nuoren kansallisuuteen, tai synnyin- tai asuinmaahan, vaan rakentui lapsuuden aikana luotujen mielikuvien, muistojen, tulevaisuuden haaveiden, ja erityisesti suvussa kulkevien tarinoiden varaan.
– Ydinperheen muodostaman kivijalan lisäksi tutkituilla nuorilla oli tyypillisesti jokin toinen pysyvä asia elämässään, joka siirtyi mukana paikasta toiseen. Tällainen oma juttu, ”ankkuri”, saattoi olla esimerkiksi tietyn jalkapalloseuran fanitus, jokin ikioma harrastus tai vaikkapa vuosittainen vierailu suvun kesämökille, Benjamin kertoo.
Ankkurina voi toimia oikeastaan mikä tahansa asia, joka tarjoaa nuorelle pysyvyyttä, turvaa ja jatkumoa kaikkien muiden asioiden muuttuessa.
– On erittäin tärkeää, että lasta tuetaan turva-ankkurinsa säilyttämisessä elämäntilanteiden vaihtuessa.
Kouluvalinnat tärkeitä
Koska valtiosta toiseen muuttavat nuoret käyvät tavallisesti kansainvälisiä kouluja, Benjamin halusi lisäksi tarkastella näiden koulujen roolia nuorten identiteetin ja maailmankuvan kehittymisessä. Tutkimus painottaakin kansainvälisten koulujen merkitystä tietynlaisen maailmankuvan ja arvomaailman välittämisessä oppilaille opetussuunnitelmien ja käytänteiden välityksellä. Koulujen maailmanlaajuinen verkosto on merkityksellinen liikkuvalle oppilasainekselle sen tarjoaman samankaltaisen eetoksen ja akateemisen jatkumon vuoksi. Erityisesti koulujen arvo korostuu paikkana, jossa uuden tulokkaan on mahdollista tuntea olonsa tutuksi ja ”paikalliseksi” ja jossa lasten monisyiset elämänpolut ja taustat koetaan normaaleiksi. Benjamin painottaakin kouluvalinnan tärkeyttä lasten sopeutumisen ja hyvinvoinnin kannalta muuttovalmisteluja tehtäessä.
Benjamin arvioi, että tutkimustulokset voivat olla arvokkaita henkilöille, jotka toimivat kansainvälistymisen tai globaalin muuttoliikkeen parissa sekä vanhemmille, jotka luovat kansainvälistä uraa tai harkitsevat sellaista. Suurelle yleisölle tulokset laajentavat ymmärrystä siihen, millaista on elää jatkuvassa kansainvälisessä liikkeessä maailmassa, jossa globalisoitumisesta huolimatta yksilö edelleen pitkälti määritellään kansalaisuuteen ja pysyvyyteen nojaavien normien perusteella.
Kasvatustieteen maisteri Saija Benjamin on syntynyt Suomessa ja valmistunut luokanopettajaksi Helsingin yliopistosta. Kokemukset 12 vuodesta ulkomailla ja seitsemästä valtoiden välisestä muutosta inspiroivat Benjaminia väitöskirjatutkimuksen tekemiseen.