Valtionpalkintoja yliopistolaisille

25.9.2013
Puoli tusinaa yliopiston tutkijaa pokkasi opetusministeriltä tiedonjulkistamispalkinnon.

Opetusministeri luovutti eilen 24.9. vuoden 2013 tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot virikkeellisestä, merkittävästä työstä tieteellisessä, taiteellisessa tai teknologisessa tiedonvälityksessä. 15 000 eurolla muistettujen joukosta löytyy puoli tusinaa yliopistolaista.

Monitieteisesti romaneista

Suomen ja Skandinavian historian dosentti Panu Pulman toimittama teos Suomen romanien historia palkittiin uraauurtavasta monitieteisyydestä. Palkitsijat luonnehtivat otetta kansainvälisestikin ainutlaatuiseksi.

Palkittuun tekijäryhmään kuuluu yliopistonlehtorina työskentelevän Pulman lisäksi myös muita Helsingin yliopiston tutkijoita: yhteiskuntahistorioitsija Miika Tervonen, antropologi, dosentti emerita Anna Maria Viljanen sekä Firenzessä tällä hetkellä työskentelevä Tuula Rekola, joka aloitti romaneja koskevan väitöstyönsä Suomen ja Pohjoismaiden historian oppiaineessa.

Pohjolaan 1500-luvulla saapuneiden romanien vaiheikas menneisyys on tähän asti ollut tutkimuksen sokea piste, palkitsijat toteavat. Niinpä populaarikulttuurin stereotypioilla ja viranomaisten kannoilla on ollut romanikäsityksiimme hyvin vahva vaikutus. Palkitussa teoksessa kuuluvat kulttuuria ulkopuolelta analysoivien tutkijoiden äänen rinnalla romanikansan jäsenten omat tulkinnat asemastaan.

Naapurikulttuurin ABC

Kunniaa sai myös Venäjän kielen ja kirjallisuuden professori Arto Mustajoki teoksestaan Kevyt kosketus venäjän kieleen, joka on palkitsijoiden mukaan kaikkea muuta kuin kevyt: painavaa vaikka helppolukuista tekstiä naapurikulttuurista.

Monesti palkittu Lappalainen

Kolmas eilen palkittu yliopistolainen teos on tarkka ja julma kuvaus 1600-luvun nälkävuosista Suomessa. Historioitsija Mirkka Lappalainen on niittänyt jo edellisillä teoksillaan kunniaa kirjallisesta tyylistään. Hänen aiempia töitään on palkittu muun muassa Lauri Jäntin palkinnolla, vuoden tiedekirjana sekä yliopiston omalla väitöskirjapalkinnolla.

Nyt valtionpalkinnon saanutta Jumalan vihan ruoska. Suuri nälänhätä Suomessa 1695–1697 -teosta palkintoraati kehuu myös menneen ja nykyhetken yhteen nivomisesta. Kirjoittaja kytkee menneisyyden nälänhädät taitavasti tämän päivän nälänhätiin.

Lue lisää aiheesta: Opetus ja opiskelu