Vaiti ja papereita pläräillen

13.10.2014
ALKULUVUT (9/2013) | Muistatte varmasti graduseminaarin ongelman? Suunsa avaa kolme henkilöä: seminaarin ohjaaja, graduntekijä ja opponentti. Muut ovat hiljaa.

Asetelma on tuttu myös graduseminaarien ja gradunohjaustapaamisten vuorovaikutuksesta väitelleelle Kimmo Svinhufvudille.

— Keskustelun puute ei ole vain meidän suomalaisten taakka, vaan universaali ilmiö, Svinhufvud sanoo.

Vuorovaikutuksen ongel­mien lähde on seminaaritilanteen muodollisuus. Käytännöt muotoutuivat 1800-luvun Saksassa, eikä kehitystä ole juuri tapahtunut. Svinhufvud toivoisikin seminaarien vetäjiltä rohkeutta rikkoa perinteitä.

— Esimerkiksi pienryhmäkeskustelut seminaarin aluksi antaisivat tilaa niille, joilla ei ole selkeitä rooleja. Nykyisten oppimiskäsitysten valossa on outoa, että niin moni on vaiti. Osallistuminen tukisi heidän oppimistaan.

Toinen ohjaustilanteiden tyypillinen piirre on tekstipapereiden iso rooli. Niitä selaillaan ja järjestellään, ja palautettakin annetaan niiden mukaisessa järjestyksessä. Svinhufvud suosittaa lempeää dokumenteista irrottautumista.

— Hyödyllisempi voisi olla temaattisesti jäsennelty palaute. Ensin käsiteltäisiin isot rakenteelliset kysymykset, sitten muotoseikat ja lopuksi sisältö.

Konkreettisen tekstin työntäminen huomion keskiöstä voisi olla muutenkin eduksi opinnäytetyölle ja oppimiselle. Opiskelijat uskaltautuisivat ohjaajan puheille silloinkin, kun ohjausta todella tarvittaisiin: kun tekstiä ei ole syntynyt.

Lue lisää aiheesta: Opetus ja opiskelu