Kaikkiin Helsingin yliopiston uusiin tutkintoihin on linjattu sisältyväksi työelämäorientaatiota ja urasuunnittelua. Muissa Suomen yliopistoissa näin selkeää päätöstä ei ole. Tavoitteena on alusta saakka tukea opiskelijoiden ratkaisuja ja orientoitumista tulevaisuuteen. Apua tarjoaa uusi verkkopalvelu Urapolulla.fi.

Urapolulla.fi-sivuston ovat tuottaneet yhteistyössä Helsingin yliopiston urapalvelut ja Jyväskylän yliopiston ohjausalan koulutus- ja tutkimusyksikkö. Hanketta johtaa Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut HY+, ja se on toteutettu Euroopan sosiaalirahaston tuella.

– Kentällä ei välttämättä aina tiedetä, mitä se urasuunnittelu on. Tiedeyliopistossa on hyvä ymmärtää, että uraohjauksenkin lähtökohdat perustuvat tieteelliseen tutkimukseen, kertoo uraohjauksen asiantuntija Leena Itkonen Helsingin yliopiston urapalveluista.

"Tiedeyliopistossa on hyvä ymmärtää, että uraohjauksenkin lähtökohdat perustuvat tieteelliseen tutkimukseen".

Työelämätieto hyötykäyttöön

Sivuston rinnalla ja taustana toimii jo 2013 julkaistu palvelu Töissä.fi. Siellä opiskelija voi tutkia oman pääaineensa uravaihtoehtoja, selvittää millaisilla opinnoilla voi valmistua toiveammattiinsa ja lukea alumnien kertomuksia työnsä arjesta. Vastaajia on jo lähes 20 000.

– Töissä.fi:hin on koottu tieto, ja Urapolulla.fi hyödyntää tätä tietoa kyselyiden ja tehtävien avulla, Leena Itkonen tiivistää.

– Toisena ohjenuorana Urapolulla-palvelun rakentamisessa on ollut tämän päivän uraohjausteoriat.

Töissä.fi-palvelu on saanut kiittävää palautetta. Sekä opiskelijat että lukiolaiset ovat ottaneet sen tarpeellisena vastaan. Myös visuaalista toteutusta on kehuttu.

– Työelämätietoa on kerätty aiemminkin, mutta vasta nyt tietoja on tuotu uudella tavalla näkyviin yhdistämällä ne valtakunnalliseksi dataksi, kertoo HY+:n kehittämispäällikkö Merja Ukkola.

Yliopistot ovat tehneet arvokasta työtä. Tiedot ovat peräisin korkeakoulujen urapalveluverkosto Aarresaaren uraseurantakyselyistä, joita on tehty jo 2000-luvun alkupuolelta. Mukana niissä ovat kaikki Suomen yliopistot. Töissä.fi-palvelussa tietoa on neljältä viimeiseltä keräysvuodelta, ja palvelu päivittyy koko ajan.

Tukea valintojen tekemiseen

– Päätös opinnoista on aina myös omaa tulevaisuutta luotaava urapäätös, Leena Itkonen toteaa.

Opintoihin hakeutuessaan ja opiskeluvalintoja tehdessään nuori ei välttämättä näe vielä työelämään saakka, mutta kaikki valinnat suuntaavat tulevaisuutta. Uusissa koulutusohjelmissa valinnan paikkoja on enemmän kuin aikaisemmin: kandiohjelmasta avautuu useita jatkovaihtoehtoja, monet poikkitieteellisiä. Siksi urasuunnittelu on tärkeää sekä opiskelijalle että hänen opintojaan ohjaaville tahoille.

– Opiskelijalla voi usein olla kapea näkemys siitä, mihin hän voi tutkinnollaan suuntautua, Merja Ukkola kertoo.

–Töissä.fi:n pääviesti onkin, että korkeakoulututkinnon suorittaneet voivat toimia työelämässä hyvin monenlaisissa tehtävissä.

Urasuunnittelu on tärkeää sekä opiskelijalle että hänen opintojaan ohjaaville tahoille.

Sivustot ovat avoimia kaikille, eikä rekisteröitymistä edellytetä. Näin hyötymään pääsevät opiskelijoiden lisäksi myös esim. lukiolaiset, TE-toimistojen asiakkaat ja uranvaihtajat.

Yhteisöllinen työkalu

Urapolulla.fi-sivusto auttaa vaikeiden ja laajojenkin urasuunnitteluaiheiden käsittelyä pilkkomalla ne teemakokonaisuuksiksi, joita voi suorittaa yksi kerrallaan. Opiskelija voi pohtia esimerkiksi arvojaan, itseluottamustaan ja verkostojaan. Koko urapolkua ei tarvitse käydä läpi kerralla, vaan vastaukset voi tallentaa ja palata jatkamaan myöhemmin.

Opiskelija voi tutustua palveluun itsenäisesti, mutta ryhmätilanne on Leena Itkosen mukaan erinomainen tapa tarkastella omia kiinnostuksenkohteita, osaamista ja toiveita. Muiden kautta peilaaminen tekee erilaisten uravalintoihin liittyvien teemojen käsittelystä helpompaa.

– Ääneen puhuminen normalisoi asioita. Tulee ymmärrys siitä, ettei olekaan ajatuksineen yksin, Itkonen toteaa.

Teemoihin tutustumisen voi aloittaa videoilta, joissa hiljattain työelämään siirtyneet alumnit kertovat urastaan. He ovat kertoneet tarinansa omin sanoin ja sanoittaneet itse taitonsa, joita työssään tarvitsevat.

– On helpompaa ensin tarkastella teemaa jonkun toisen elämässä ja vasta sitten siirtää fokus omiin valintoihin.

Alumni, kerro urastasi!

Merja Ukkola kutsuu Helsingin yliopiston alumneja osallistumaan tiedon kartuttamiseen jakamalla omia uratarinoitaan. Se käy helposti yksinkertaisella lomakkeella.

– Opiskelijoita kiinnostavat erityisesti kuvaukset tyypillisestä työpäivästä sekä alumnien vinkit urasuunnitteluun ja työelämään.

"Opiskelijoita kiinnostavat erityisesti kuvaukset tyypillisestä työpäivästä".

Uratarinoita on tallennettu töissä.fi-palveluun jo yli 600. Niiden takana on halu auttaa nykyopiskelijaa ja jakaa kokemuksia, joskus pilke silmäkulmassa. Tieto luo optimismia: urapolun pää häämöttää ja näyttää toiveikkaalta.

 

Lue lisää aiheesta: Opetus ja opiskelu yliopistossa