Tiede ymmärrettäväksi videolla – katso tiedevideokurssin sato 

Kumpulan tiedevideokurssilla valmistui tasokkaita teoksia, joiden hyödyntämisestä myös Yle on kiinnostunut. Tieteentekijöille on tarjolla ammattimaista video-opetusta myös tulevaisuudessa.

– Mitä sä oikeestaan teet työkses jatko-opiskelijana? kyselivät Markus Juvosen tuttavat ja sukulaiset usein. Kysymys oli niin osuva, että Juvonen päätti Francesca Scarabelin kanssa vastata siihen videon muodossa. Videolle tallentui paitsi vankkaa tietoa tieteenalasta myös tieteentekemisen jokapäiväisiä haasteita.

– Äitini totesi videon nähtyään, että hän viimein ymmärtää, millaista työni jatko-opiskelijana on, Juvonen kertoo.

Toukokuussa Juvosen ja Scarabelin video sai mainetta ja kunniaa How to make a science video? -kurssin loppugaalassa, kun Yle Tieteen asiantuntijat valitsivat sen kurssin parhaaksi. Videon juju oli yleläisten mukaan sen kaksitasoisuus: faktat ja videon kuvamaailma kertovat eri tarinaa. Lisäksi he kiittivät videon tarkkaa suunnittelua ja hyvää kuvausta. Katso itse alta, millaista on tohtoriopiskelijan todellinen elämä! 

Valmistelu säästää aikaa myöhemmin

Videot ovat viime vuosina nostaneet suosiotaan viestintämuotona, ja erityisesti nuoremmille ikäluokille ne ovat tehokas tapa viestiä esimerkiksi tieteestä. Tämä innosti teollisuusmatematiikan professori Samuli Siltasen ideoimaan tiedevideokurssia tohtori- ja opettajaopiskelijoille yhdessä tiedekasvatuksen johtaja Maija Akselan kanssa. 

– Nykynuoriso hakee viihteensä ja tietonsa netistä, ei niinkään kirjoista. Siksi myös tieteestä kannattaa kertoa verkossa, ja video on viihdyttävä ja ilmaisuvoimainen esitysmuoto. Mutta vain hyvin tehtynä. Tylsän ja ylipitkän videon äärellä miettii vain sitä, miten pääsisi karkuun, sanoo Siltanen.

Hyvän videon reseptiä oli kurssilaisille opastamassa yliopisto-opettajien lisäksi tv-taustaisia kouluttajia. Sekä Scarabelille että jo aiemmin kuvanneelle Juvoselle tarttui kurssilta paljon uutta oppia videoiden tekemisestä. 

Hyvän videon reseptiä oli kurssilaisille opastamassa yliopisto-opettajien lisäksi tv-taustaisia kouluttajia.

Kurssi tarjosi myös tauon omasta tutkimuksesta. Lepoa se ei Scarabelin mukaan silti ollut.

– Videon työstäminen vei aikaa työviikon verran. Erityisesti valmisteluun käytimme reilusti aikaa, sillä se nopeutti kuvauksia, eikä avustajien aikaa tuhraantunut kuvauksissa. 

Juvosen ja Scarabelin videossa on myös näyteltyjä osuuksia, joten he pääsivät harjoittelemaan myös ohjaamista. Se osoittautui ehkä projektin haastavimmaksi osuudeksi.

– Kävin kuvaamassa kahvitaukoa ja pyysin kaikkia olemaan normaalisti. Kaikki kuitenkin jähmettyivät heti kun kamera alkoi käydä. Aloinkin kantaa kameraa aina mukanani, että saisimme hyvää materiaalia videota varten, Juvonen kertoo.

Jatkoa luvassa

Kaikkiaan kurssilla syntyi kuusi erilaista tiedevideota. Videot on julkaistu matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan YouTube-kanavalla

Myös Yle Tiede tahtoo jatkaa yhteistyötä ja on kiinnostunut jatkojalostamaan kurssilla tehtyjä videoita edelleen. 

Tiedevideokurssi jää tuskin ainoaksi laatuaan, sillä sekä järjestäjät että osallistujat olivat kurssiin todella tyytyväisiä. Myös Yle Tiede tahtoo jatkaa yhteistyötä ja on kiinnostunut jatkojalostamaan kurssilla tehtyjä videoita edelleen. 

– Ilahduin siitä, miten monitulkintaisia lyhytelokuvia nuoret tieteilijät tekivät. Vaikka olin alun perinkin luottavainen tekijöihin, lopputulos yllätti korkealla laadullaan, Siltanen toteaa.

Teksti: Tiina Palomäki
Kuva: Susan Heikkinen