Teatteritieteen projektikurssilla syntyi näyttely Mannerheimin esittämisestä

Tammikuun lopussa avautui Mannerheim-museossa näyttely ”Marski elää – Näkökulmia fiktiiviseen Mannerheimiin”. Näyttelyn avajaisissa tyytyväisyyttä hehkuivat niin professori Hanna Korsberg ja viisi teatteritieteen maisteriopiskelijaa kuin museon intendentti, historioitsija Kristina Rankikin. Näyttely on Mannerheimin esittämiseen teatterissa ja elokuvissa perehtyneen projektikurssin ”Fiktiivinen Mannerheim” konkreettinen tulos.

– Mannerheim on suurmies ja historiallinen henkilö, jota on esitetty kaikkein eniten suomalaisessa teatterissa. Tiettävästi ensimmäinen näytelmä oli Ilmari Turjan ”Päämaja” 1960-luvulla, mutta Mannerheimiä on esitetty lukuisia kertoja sen jälkeen ja esitetään edelleenkin. Hän on hahmona herkullinen, ja häntä ovatkin esittäneet monet taitavat näyttelijät, kertoo professori Korsberg.

Hän ja Kristina Ranki saivat idean kurssista, ja Mannerheim-museo tilasi opiskelijoilta näyttelyn toteuttamisen. Museokin heittäytyi uuteen, sillä aikaisemmin näyttelyt on aina toteutettu museon omin voimin.

Opiskelijat valitsivat kukin yhden teatteri- tai elokuvaproduktion johon perehtyivät. He tekivät perustutkimusta eli haastattelivat näyttelijöitä, ohjaajia ja puvustajia sekä kaivelivat arkistoja sekä hankkivat näyttelyä varten erilaista näytelmiin ja elokuviin liittyvää esineistöä, kuten mustaa Mannerheimia esittävän barbien YLE:n varastoista. Koska tulokset esiteltiin näyttelyn muodossa eikä tekstinä, kuten yleensä yliopistokursseilla, he joutuivat aivan uudella tavalla pohtimaan tuloksiensa esittämistä.

– Mutta ei näyttelyn tekeminen eroa kovinkaan paljon tekstin tuottamisesta. Samalla tavalla joudutaan tekemään valintoja ja rajaamaan aihetta. Materiaalia on aina enemmän kuin mitä voidaan tuoda esiin. Näyttelyssä rajat asettaa näyttelytila ja vitriinien koko. Kummassakin esittämistavassa pitää miettiä, miten herätetään yleisön kiinnostus, sanoo kurssin toinen vetäjä, Kristina Ranki.

Konkreettisia työelämätaitoja

Opiskelijat ja ohjaajat ovat tavanneet enimmäkseen museon tiloissa Kaivopuistossa. Opiskelijoista on ollut mukavaa päästä muualle, pois yliopistorakennuksista. Teoriaopintojen ohessa näyttelytila on tullut tutuksi, ja tapaamisilla on voitu miettiä, miten ja mitä tutkimustuloksia näyttelyssä voi esittää ja mitä ei.

– Kurssi on ollut todella työläs, mutta olemme oppineet valtavasti. Varmaan vasta jälkeenpäin ymmärrämme, mitä kaikkea. Olemme joutuneet selvittämään asioita itsenäisesti, esimerkiksi tekijänoikeusasiat ovat vaatinet todella paljon työtä. Myös sähköpostitaidot hioutuivat projektin aikana – opimme millaisella sähköpostilla kannattaa lähestyä haastateltavia, jos haluaa saada toivotunlaisen vastauksen, kertovat Sofia Valli ja Suvimarja Halmetoja.

– Historiallisen henkilön ja suurmiehen esittämistä käsittelevän teorian esittäminen yleistajuisena näyttelytekstinä vaati todella paljon miettimistä ja pohdintaa. Yliopistolla kun ei yleensä kiinnitetä huomiota teoreettisen tekstin pituuteen, mutta nyt tekstin oli oltava sekä kiinnostava että lyhyt, luonnehtii oppimiskokemustaan Topi Vainikainen.

Aluksi opiskelijoilla oli omat tutkimuskohteensa, jokin näytelmä tai elokuva, mutta loppujen lopuksi he tulivat tehneeksi lähes kaiken yhdessä. Joten myös ryhmätyötaidot kehittyivät. Käytössä on ollut Facebook-ryhmä ja muitakin ryhmätyöalustoja, joita on käytetty tiiviisti koko projektin ajan.

Teatteritieteen maisteriopiskelijat ovat saaneet käyttöönsä humanistisen tiedekunnan iPad-kokeilun kautta tablettitietokoneet, joilla he muun muassa tekivät näyttelyn videohaastattelut. Ryhmästä löytyi myös videoeditoinnin osaaja, joten näyttelyn videotkin ovat kokonaan omaa tuotantoa.

Mikä tekee Mannerheimin?

Viikkoa ennen näyttelyn avajaisia vitriinit olivat vielä tyhjiä, ja opiskelijoita tuntui hiukan hirvittävän edessä oleva näyttelyn rakentaminen. Ratkottavina oli monenlaisia käytännön kysymyksiä vitriinitekstien fontista oppaiden seisomapaikkoihin opastuksien aikana. Mannerheimin lempiparfyyminkin hankkimista näyttelyrekvisiitaksi pohdittiin vielä. Parfyymia valmistetaan vielä, mutta sitä ei saa Suomesta. Opiskelijoiden ja museon voimavarat eivät kuitenkaan venyneet siihen, että parfyymia oltaisiin lähdetty noutamaan Pariisista.

Syksyn tapaamisissa ryhmä oli pohtinut, mikä tekee Mannerheimin. Mitä näyttelijällä pitää vähintään olla, että hän on uskottava Mannerheim? Näyttelijä Carl-Kristian Rundman kertoo haastatteluvideolla, että saappaat tekivät hänestä Mannerheimin. Ryhmän mielestä ne olivat kuitenkin viikset. Viiksiä näyttelyvieraat pääsevätkin kokeilemaan itse. Riittävätkö irtoviikset Mannerheimiksi muuntumiseen vai tarvitaanko lisäksi koppalakki tai herrasmiehen lierihattu?

Lue lisää aiheesta: Opetus ja opiskelu