Oikeustieteen opiskelija Otava Pihalle tuplamenestystä kansainvälisessä tutkielmakilpailussa

Otava Piha on saanut tutkielmatöistään kunniamaininnat Undergraduate Awards -kisassa, joka on maailman suurin akateeminen kilpailu. Kansainväliseen kilpailuun osallistuminen rohkaisee opiskelijaa julkaisemaan tekstejään.

Ollessaan opiskelijavaihdossa Australiassa oikeustieteen opiskelija Otava Piha osallistui ihmisoikeuksia käsittelevälle kurssille, jolla syntyi Euroopan pakolaiskriisiä tarkasteleva oikeusteoreettinen teksti.

– Olin kaukana Australiassa ja tuli sellainen olo, että haluan ottaa jotain kantaa Euroopan tilanteeseen, sanoo Piha.

Esseessä ovat vastakkain pakolainen, joka on menettänyt kaikki oikeuksia tuottavat ominaisuutensa kuten kansalaisuuden sekä vastapuolella suvereenit valtiot, jotka haluavat puolustaa itseään ja käyttää ylintä päätösvaltaa.

– Kun toisiaan vastaan asettuvat ihmisoikeudet ja suvereenit valtiot, niin tulin siihen tulokseen, että oikeudellisesti valtiot ovat vahvempia, toteaa Piha.

Piha päätyi lähettämään Australiassa syntyneen tekstin sekä oikeusnotaarin lopputyönsä kansainväliseen The Undergraduate Awards -kilpailuun, jossa huomioidaan erinomaiset ja innovatiiviset kandidaattitasoiset suoritukset 25  kategoriassa.  Kisaan osallistumisen kimmokkeena Pihalla oli halu vaikuttaa ja saada tekstistään palautetta.

"Kun toisiaan vastaan asettuvat ihmisoikeudet ja suvereenit valtiot, niin tulin siihen tulokseen, että oikeudellisesti valtiot ovat vahvempia."

Pihasta tuli kilpailun tuplamenestyjä: paikka kilpailun Highly commended -listalla irtosi sekä pakolaiskriisiä käsittelevästä että uusiutuvaan sähköön ja valtion tukiin liittyvän lainsäädännön tilaa EU-maissa analysoivasta notaarintutkielmasta.

Kansainvälisyys rohkaisee julkaisemiseen

Otava Pihan mielestä Undergraduate Awards -kisaan kannattaa osallistua, sillä sieltä saa kansainvälisen mielipiteen omaan tekstiinsä.

– Sain opettajalta hyvät arviot esseestäni ja rohkaisua sen julkaisemiseen, mutta halusin siihen myös toisen mielipiteen ja vahvistuksen. Suomessa kanditason töitä ei arvosteta samalla tavalla kun maailmalla, sillä kaikki lähtevät opinnoissaan tekemään maisterintutkintoa. Undergraduate Awards -kisassa huomaa, että myös kandivaiheen työt voivat olla tasokkaita ja arvokkaita, Piha sanoo.

Kunniamainintaa Piha arvostaa juuri kansainvälisyyden vuoksi. Hänestä Suomen yhteydet ulkomaailmaan ovat tärkeät, jottei ajatella, että eristyneenä Suomessa pyöritetään vain omaa juridiikkaa.

Juristi voi muuttaa maailmaa

Piha suorittaa oikeustieteellisessä maisteriopintojaan tähtäimessä valmistuminen lähitulevaisuudessa. Häntä kiinnostaa erityisesti ympäristö- ja ihmisoikeudet mutta myös rikosoikeus ja oikeusprosessit. Seuraavan vuoden suunnitelmana on kirjoittaa maisterintutkielma, jonka aiheena on transsukupuolisten lisääntymiskyvyttömyysvaatimus ja sen perustuslainmukaisuus.

– Ajatus oikeustieteen opinnoista syntyi aikoinaan, kun olin lukenut Nelson Mandelan omaelämäkerran. Mandela oli juristi ja totesin siinä lukiessani, että tämä on myös ammatti, jossa voi muuttaa maailmaa, perustelee Piha uravalintaansa.

Helsingin yliopiston oikeustieteen opetuksessa on Pihan mielestä paljon hyvää, mutta pitkiä massaluentoja hän pitää huonoina. Koulutusuudistuksen myötä niitä on vähennetty.

"Ajatus oikeustieteen opinnoista syntyi aikoinaan, kun olin lukenut Nelson Mandelan omaelämäkerran." 

Pienryhmiä, niissä käytäviä keskusteluja ja opiskelijoiden välistä palautteen antoa hän pitää erittäin tärkeinä. Muun muassa rikosoikeuden opinnoissa käytetty erilainen formaatti oli hänestä todella hedelmällinen.

– Suoritin lisäksi islamilaisen oikeuden seminaarin, jossa oli mukana opiskelijoita myös yhteiskuntatieteistä. Siellä syntyi todella mielenkiintoisia keskusteluja. Kun on mukana muiden tieteenalojen opiskelijoita, seuraa siitä jännittävää dynamiikkaa, Piha kertoo.

– Se on monesti kiinni yksittäisistä opettajista, jotka pystyvät uudistamaan käytäntöjä, hän arvelee.

Lue myös

Voit­to ja kun­nia­mai­nin­ta Hel­sin­gin yli­opis­toon Un­der­gra­dua­te Award­sis­sa (22.9.2016)

Oikeustieteen koulutusohjelmat Helsingin yliopistossa

Lue lisää aiheesta: Opetus ja opiskelu