Nyt saa hakea! Yhteishaku käynnistyi tänään

Yliopisto kokosi koulutustarjontansa yhdelle verkkosivulle. Runsas tarjonta hahmottuu jatkossa selkeämmin, kun kandidaatinopinnot uudistuvat.

Yliopistolta ei puutu vaihtoehtoja. Kokeillaanpa kaiken Helsingin yliopiston koulutustarjonnan yhteen kokoavaa uutta verkkosivua ja -hakua. Jos vaikka ”kemia” kiinnostaa, hakusanalla löytyy 39 eri koulutusohjelmaa neljästä tiedekunnasta: kemianopettajan koulutusta, ympäristötieteitä ja farmasiaa − varsinaisten luonnontieteellisten kemianopintojen lisäksi.

Runsaus voi tuntua opintojaan suunnittelevan näkökulmasta suorastaan ylitsepursuavalta. Helpotusta tuo kuitenkin havainto, että tuloksessa ovat mukana sekä kandiopinnot että opinnoissaan jo edenneiden maisteriopinnot. Aloittavalle mahdollisia hakukohteita on noin puolet koko tarjonnasta.

Kohti laajempia kandiohjelmia

Tulevina vuosina runsaudenpula vielä helpottuu. Kyse ei ole siitä, että koulutustarjontaa alettaisiin kaventaa, vaan siitä, että kandiohjelmat kootaan sisällöltään laajemmiksi paketeiksi. Kun uudistus on astunut voimaan, koulutusohjelmaan hyväksytyt voivat poimia mieleisensä pääaineen eri vaihtoehdoista hiukan myöhemmin, opinnot aloitettuaan.

Helsingin yliopiston opintoasioista vastaava vararehtori Keijo Hämäläinen kuvailee uudistusta oman tiedekuntansa oppialojen eli luonnontieteiden kautta.

­‒ Esimerkiksi kemia, fysiikka ja matematiikka voitaisiin yhdistää opiskelijoille yhdeksi hakukohteeksi. Näin ehdottaa alaamme arvioinut valtakunnallinen työryhmä. Johdantokursseilta opiskelijat voisivat jatkaa sinne, mikä tuntuu kiinnostavalta.

Maisteritasolla ohjelmat säilyisivät vastakin erillisinä ja niihin haettaisiin erikseen.

Joillakin oppialoilla kehitys kohti uudenlaisia hakuja on jo alkanut. Metsätieteissä luovuttiin tänä vuonna erillisistä kanditason ohjelmista, ja kaikki 85 opiskelupaikkaa nivottiin yhdeksi hakuvaihtoehdoksi.

Hakusanat hakusessa

Tällä hetkellä hakupalvelu toimii parhaiten kun tietää mille oppialalle haluaa. Haku ”oikeustiede” rajaa tulokseksi neljä oikeustieteellisen tiedekunnan tutkintoa ja ruotsin kielen kääntämisen maisteriohjelman.

Sen sijaan haku ”ohjelmointi” ei tuota osumia. Täytyisi tietää, että kyse on tietojenkäsittelytieteestä.

Yksi palvelun rakentajista, palvelupäällikkö Rebekka Nylund tietää kehitystarpeet.

− Meidän täytyy miettiä esimerkiksi juuri hakusanoja vielä.

Palvelun arkkitehtuuri ei ole yliopiston oma, vaan se mukailee Opintopolku-palvelua, joka kokoavaa koulutustarjontaa yhteen koko maassa, kansanopistoista aikuiskoulutukseen.

Hae opiskelijaksi -neuvontasivusto

Tietoa Helsingin yliopiston edellisvuotisista hakijamääristä

Koulutustarjonta-hakusivu

Tuubitutkinto vai sydämen valinta? -video

Lue lisää aiheesta: Opetus ja opiskelu