1990-luvun lopulta Helsingin yliopistosta jäi mieleeni tiedekunnan uusille opiskelijoille pidetty tervetuliaispuhe. Professori korosti, että yliopisto ei ole koulu. Hän halusi opiskelijoiden näkevän professorit tutkijoina ja asiantuntijoina, ei pedagogeina.
Standfordin yliopiston emeritusprofessori Lee Shulman sanoo tarinaa traagiseksi.
‒ Miten professori ei ymmärtänyt, että yliopisto on nimenomaan oppilaitos? Toivottavasti hän on sittemmin huomannut virheensä.
Shulmanin näkemys ei tule tyhjästä. Hän on tehnyt pitkän päivätyön yliopisto-opetuksen kehittäjänä. Opetukseen suhtaudutaan hänen mukaansa ylimalkaisesti — yhä edelleen.
– Annapa kun kerron tarinan. Kun tsaari vielä hallitsi Suomen suuriruhtinaskuntaa, pimeässä torpassa ukko pohti, että voisi olla tsaariakin rikkaampi, jos pääsisi tämän paikalle. ”Kuinka ihmeessä?” ihmetteli eukko. ”Tsaarina olisit tasan yhtä rikas kuin tsaari nytkin.” ”Niin niin, mutta voisin opettaa vähän siinä sivussa”, ukko haaveili.
Yli vuosisata myöhemmin moni näkee opetuksen edelleen muun työn päälle tulevana lisävelvollisuutena, ei oikeana työnä, Shulman harmittelee.
Ryhmäkoko ei ratkaise eikä maksu motivoi
Opetuksen kehittäminen voi tuntua kovalta vaatimukselta, kun suuret leikkaukset uhkaavat yliopistoja. Shulmanin mukaan hyvää opetusta ei kuitenkaan voi suoraan palauttaa resursseihin.
– Opettajan huolella valmistelema massaluento voi olla oppimisen kannalta paljon parempi kuin vastentahtoisesti vedetyt pienryhmät, Shulman vertaa.
– Myös ison salin opetus voi olla innostavaa.
Lukukausimaksuihin opiskelumotivaation nostajana Shulman ei usko.
– En ole kuullut yhdestäkään tutkimuksesta, jossa tätä olisi onnistuttu todistamaan. Ajatus kai on, että maksava opiskelija tekisi kovemmin työtä, mutta yleensähän maksajia ovat opiskelijan vanhemmat.
Vaikutteet kulkevat kuin taiteessa
Mikä Shulmanista on opettajassa tärkeintä?
– Paikalle saapuminen! Eikö Woody Allenkin sanonut, että menestyksestä 95 prosenttia on vain paikalla olemista.
Vähän vakavammin hän nostaa kuitenkin esiin kaksi asiaa.
‒ Opettajien tulisi tuntea oman alansa lisäksi myös sosiaalisen vuorovaikutuksen teorioita ja käytäntöjä. Hyvä opettaja seuraa aikaansa.
Toinen kivijalka on omaan yhteisöön tukeutuminen.
– Opettaminen on usein yksinäistä. Olisi kuitenkin tärkeää kuunnella kollegoja ja keskustella siitä, millaiset opetusmenetelmät ovat osoittautuneet toimiviksi. Toisilta voi saada ideoita ja vaikutteita ihan niin kuin tutkimuksessa tai taiteessa.
Helsingin yliopistolle Lee Shulmanin toi Opettajien akatemian, Yliopistopedagogiikan tutkimus- ja kehittämiskeskus YTYn ja pedagogisten yliopistonlehtorien verkoston seminaari Cultivating The Scholarship of Teaching in Academia. Hän luennoi tiistaina 2.6 päärakennuksen juhlasalissa järjestettävän seminaarin pääpuhujana.
Seminaari on yleisölle avoin, eikä rekisteröitymislomakkeen täyttäminen ole välttämätöntä.