Lahjoituksia lääketieteen ja farmasian alalle

30.6.2016
Helsingin yliopisto on saanut 1,25 miljoonaa euroa lahjoituksia lääketieteen ja farmasian alalle. Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu lahjoittaa 750 000 euroa ja lääkintöneuvos Sakari Alhopuro 500 000 euroa.

– Haluamme vahvistaa lääketieteellistä tutkimusta ja avata esimerkiksi mahdollisuuksia uusien soluterapioiden hyödyntämiselle. Veripalvelu on perinteisesti ollut itsekin aktiivinen tutkimus- ja kehittämistoiminnassa, toteaa Veripalvelun johtaja Martti Syrjälä.

Lääkintöneuvos Sakari Alhopuro toivoo voivansa lahjoituksensa avulla vahvistaa muun muassa lääkärien taloustietämystä osana lääketieteen koulutusta ja tutkimusta.

– Jokainen lääkäri tekee työssään merkittäviä taloudellisia päätöksiä ilman, että on välttämättä saanut asiaan koulutusta. Tulevaisuudessa on pakko saada aikaan vähemmällä rahalla nykyistä enemmän ja parempia palveluita, Alhopuro kiteyttää.

Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dekaanin Risto Renkosen mukaan uudet lahjoitukset vahvistavat lääketieteen tutkimusta ja koulutusta.

– Puolet Suomessa tehtävästä lääketieteellisestä tutkimuksesta tehdään tiedekunnassamme, joten tänne tehdyllä lahjoituksella on sitä kautta vaikutus kaikkiin suomalaisiin. Tutkimus tähtää sairauksien yhä aikaisempaan tunnistamiseen ja parempaan potilashoitoon, Renkonen sanoo.

Helsingin yliopiston 375-juhlavuoden Helsinki Insight 375 -varainhankintakampanjaa johtaa kansleri Thomas Wilhelmsson. Tavoitteena on kerätä lahjoituksia yhteensä 25 miljoonaa euroa vuoden 2016 loppuun mennessä.

Teksti: Heidi Lehmuskumpu, HY 
Kuvat: Tuija Sivonen ja Heidi Lehmuskumpu
29.1.2015

Lue lisää aiheesta: Opetus ja opiskelu