Kirjastokaunottaren uusi tuleminen

Kansalliskirjasto on yksi Suomen hienoimmista rakennuksista. Peruskorjaus kiillotti vanhaa loistoa mutta toi myös uutta tietoa.

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehden numerossa Y/05/16.

Kansalliskirjaston julkisivu ei välttämättä kiinnitä ohikulkijan huomiota. Sisällä vierailija voi yllättyä: eteinen on kuin kondiittorin mokkaleivos. Varsinainen loisto odottaa kuitenkin kolmessa pääsalissa.

Autonominen Suomi nosti profiiliaan, kun Senaatintorin ympäristö muokattiin pääkaupungin arvolle sopivaksi. Kansalliskirjastosta, alun perin Keisarillisen Aleksanterin yliopiston kirjastosta, kuten muistakin Senaatintorin rakennuksista, tehtiin mahdollisimman edustavia. ”Pääkaupunkihanketta ei voi peruuttaa”, historian professori Matti Klinge on muotoillut.

Suunnitelmista vastasi superlahjakkuus, Carl Ludvig Engel (1778–1840). Saksalaisarkkitehti oli työskennellyt aiemmin Berliinissä ja Pietarissa, todellisissa metropoleissa.

— Wienin hovikirjasto toimi esikuvana monelle palatsikirjastolle, taidehistorian professori Ville Lukkarinen kertoo.

Klassisessa arkkitehtuurissa tärkeää on esikuvien tuntemus. Arkkitehti osoittaa oppineisuuttaan valitsemalla oikean rakennustyypin ja soveltamalla sitä.

— Arkkitehti on kuin tieteentekijä, joka voi tehdä omia kokeiluja tradition opittuaan. Siksi klassistinen arkkitehtuurijärjestelmä sopii hyvin yliopistomaailmaan, Lukkarinen arvioi.

Kirjastorakennus avattiin 1845. Tyylillisesti se edustaa palladiolaista uusklassismia. Pohjakaava on saanut innoituksensa Rooman kylpylöistä, joissa filosofoitiin kylpemisen lomassa.

VÄINÄMÖINEN JA APOLLO / Kirjaston Keskisalin kupoleja kannatteleviin pendentiivi-rakenteisiin on kuvattu myyttisiä lintuja. Kirjaston maalauskoristelua lisättiin 1800-luvun lopulla. Päätyjen puolipyöreitten lunettien grisaille-maalaukset ovat taidemaalari Severin Falkmanin käsialaa. Ne ilmentävät yliopiston eri tieteenaloja.

Rotundan, Gustaf Nyströmin suunnitteleman varastotilan, julkisivun art nouveau -tyyliset allegoriset naisfiguurit on muovaillut kuvanveistäjä Walter Runeberg.

Kansalliskirjastossa näkyykin kansallisen ja kansainvälisen kulttuuriperinnön, Väinämöisen ja Apollon jatkuva vuoropuhelu.

KIRJOJEN TÄHDEN / — Uusklassismin ja jugendin yhdistely on hieman epäpyhä liitto. Kokonaisuudesta näkyy Suomen sijoittuminen maailman kulttuurikartalle. Se ilmenee taideteoksissa, kokoelmissa ja arkkitehtuurissa, kirjaston historiaa tutkinut Rainer Knapas toteaa.

Paikan hengen luovat paitsi arkkitehtuuri ja käyttäjät, myös sen kokoelmat. Kansalliskirjastossa on vahva humanistis-yhteiskunnallinen leima.

— Kirjasto on yliopiston sydän. Kirjaston käyttäjillä on ollut vahvoja mielipiteitä siitä, mitä kirjallisuutta ja taidetta siellä pitäisi olla, Knapas kertoo.

— Nykyään Kansalliskirjastolla on kaksoisrooli yliopiston kirjastona ja kansallisena kirjastona, jonka tehtävä on palvella tutkimusta ja tallentaa kaikki Suomessa julkaistavat painotuotteet, ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm toteaa.

UV-VALOSSA / Kirjastoa on muokattu sen valmistumisesta lähtien. 1800-luvun lopulla väritys tummeni vastaamaan uusia kauneusihanteita. 

Radikaaleimmat uudistukset talossa tehtiin 1950-luvulla, kun arkkitehti Aarne Ervi modernisoi tilaa kattamalla lukusalien betonilattiat muovilevyillä. Myös Keskisalin lattia sai tuolloin lapinmarmoriksi nimitetyn uuden pinnan. Intensiivisin — ja monien mielestä tunkkaisin — sävytys tehtiin taloon samoin 1950-luvulla.

Nykyään kirjasto on yksi Suomen suojelluimpia rakennuksia, jossa ei voi tehdä mitään muutoksia ilman perusteltua syytä. Vuosina 2014–2016 tehtyä peruskorjausta edelsi kolmivuotinen selvitystyö. Rakennusta on koputeltu, avattu, raaputeltu ja kuvattu ultraviolettivalossa ennen toimenpiteisiin ryhtymistä. Remontti kesti kaksi vuotta.

— Tämän muutaman neliön kokoisen pinnan esiin raaputtamiseen kirurginveitsellä meni pari kuukautta, Kai Ekholm sanoo näyttäen katonrajassa olevaa värikimaraa.

KIVEÄ KUORIMASSA / Korjausrakentamisessa kirjastoa ei restauroitu tai rekonstruoitu eli palautettu täysin alkuperäiseen asuunsa, vaan sen ajallinen kerrostuneisuus ja historian vaiheet saivat jäädä näkyviin. Osa tilasta vastaa 1800-luvun alun, osa 1800-luvun lopun esteettistä makua. Rakennus onkin eräänlainen arkkitehtuurin museo.

Eniten tulkinnanvaraisia olivat eteistilan värisävyt. Kilpailutuksessakin neljä konservointiyritystä teki erilaisen ehdotuksen maalauskoristelusta.

Talo ei ole välttynyt brutaaleilta toimilta: Keskisalin pylväiden puisiin jalustoihin oli aiemmissa remonteissa upotettu pistorasiat sähköjohtoja varten. Ne on nyt vedetty umpeen, mutta tarkkasilmäinen voi yhä huomata jalustojen rengaskuviot.

Pohjaveden virtaus kirjaston alla aiheuttaa omat ongelmansa. Kerrotaan, että 1840-luvulla kirjahyllyissä ja kirjoissa kasvoi sieniä. Kosteuden haihtumista yritetään nyt edistää hengittävällä muurauslaastilla.

Koska tontilla ei saa räjäyttää mitään, kellariin louhittiin lisää tilaa sahaamalla ylimääräistä kivimassaa pois. Kuorimisella kellariin saatiin asianmukaiset säilytystilat. 

KATSEILTA KÄTKETTY / Ilmeisesti 1900-luvulla umpeen laitetut oviaukot on nyt avattu: kolmen salin välillä on esteetön näkyvyys. Kirjahyllyjen taakse jätettiin edelleen porraskäytäviä.

Kaikkea ei tehty identtisesti originaalien kanssa. Lehtereissä ja porraskaiteissa aiemmin käytetty afrikkalainen päärynäpuu korvattiin nyt samanväriseksi maalatulla koivulla.

Kirjastoon on tehty myös uudistuksia, joita ei päällepäin huomaa. Lukusalin pöytien alapinnat on päällystetty hälyääniä vaimentavalla kumilla. Tekniikkaa on lattian alla, seinissä ja kirjahyllyissä: etupaneelien taakse on koteloitu kilometreittäin johtoja ja putkia.

Rotundaan ei tässä korjauksessa juuri kajottu. Muutamia hyllyjä poistettiin, jotta niiden välissä mahtuu liikkumaan pyörätuolillakin.

YLLÄTYSMINTTU / Lukusalin kirjahyllyjen alta löytyi vanhaa puulattiaa, jonka alkuperäinen värisävy oli säilynyt. Siitä saatiin värimalli uudelle lattialle, joka on tanskalaista tammiparkettia.

Kirjaston kupolissa todettiin monia halkeamia. Kupoliin injektoitiin 6 000 litraa täyteainetta, ja se ympäröitiin metallipannalla.

Lisää salapoliisintyötä oli luvassa, kun Eteläsalin oviaukkoja avattiin: kirjahyllyjen takaa paljastui fragmentteja aiemmasta seinämaalista. Jäänteiden perusteella seinien alkuperäisenä värinä 1830–40-luvuilla oli mintunvihreä.

— Vastaavia pastellivärejä on lähinnä Pietarin empire-rakennuksissa, Ville Lukkarinen toteaa.

Eniten kunnostuksessa mietitytti julkisivun keltavalkoinen rytmitys.

— Seinät ovat keltaisia ja pylväät ja palkistot valkoisia. Mutta se mikä oli yksittäisen seinäkentän, kannattelevan konsolin tai reunalistan väri, ei ollut ollenkaan itsestään selvää.

Kirjastokaunotar on nyt entistäkin viehkeämpi.

— Elähdyttävän kokemuksen voi kokea Eteläsalin ikkunan äärellä iltapäiväauringossa, ensimmäisen galleriatason lukupaikalla istuessaan ja katsellessaan. Tilasta välittyy tieteen pyhyys, Rainer Knapas kuvailee. 

Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa ja rakastu tieteeseen.

Lähteet:

Rainer Knapas: Tiedon valtakunnassa. SKS, 2012.
Kati Winterhalter: Kansalliskirjasto. Huomioita ajasta, pinnasta ja tilasta. Kansalliskirjasto, 2016.

Lue lisää aiheesta: Opetus ja opiskelu