Yliopisto visioi tulevaisuutta, jossa tiede ja oppiminen kuuluvat kaikille

Kaikille avoimia maisteriopintoja ja MOOC-verkkokursseja, uusia monitieteisiä teemakokonaisuuksia, lasten osallistavaa tiedekasvatusta ja lukiolaisten tutustumiskursseja yliopisto-opintoihin. Tätä kaikkea ja paljon muuta Helsingin yliopisto haluaa tarjota vauvasta vanhukseen.

Jatkuva oppiminen on päivän sana nykymaailmassa. Suoritettu tutkinto ei useinkaan enää riitä koko työuran ajaksi, vaan tietoja ja taitoja on päivitettävä. Alanvaihdoistakin on tullut yhä tavallisempaa. Suomalaisten mielestä elinikäinen oppiminen lukeutuu perusoikeuksiin ja laaja yleissivistys on arvo sinänsä. Työikäisten osallistuminen aikuis- ja täydennyskoulutukseen on Suomessa varsin yleistä. Aikuiskoulutukseen osallistuvat ahkerasti nimenomaan korkeakoulutetut. Kansallinen haasteemme on, miten saisimme eri väestöryhmät tasaisesti opin äärelle.

Helsingin yliopiston uudessa strategian ytimesssä on, että tiede ja oppiminen kuuluvat kaikille. Oppimisen mahdollisuuksia tulee tarjota eri ikäisille ja erilaisista taustoista tuleville, ja tähän Helsingin yliopisto tahtoo panostaa. 

Julkistamme 8.9. vision yliopiston roolista jatkuvan oppimisen edistäjänä yhteiskunnassa. Tule mukaan keskustelemaan aiheesta kanssamme!

Lue lisää jatkuvasta oppimisesta: