Selvitys: Helsingin yliopisto on yksi Suomen parhaista työpaikoista

Helsingin yliopisto on sijoittunut hyvin Suomen parhaimmasta työnantajista tehdyssä listauksessa.

Valtakunnallisessa selvityksessä Helsingin yliopisto nousi kärkisijalle kategoriassa Humanities ja nosti sijoitustaan merkittävästi myös kategoriassa Business.

Työn merkityksellisyys houkuttelee asiantuntijoita

Helsingin yliopisto on pääkaupunkiseudun ja Suomen mittakaavassa suuri työnantaja. Yliopistossa tehdään opetus- ja tutkimustyön mahdollistamiseksi myös paljon asiantuntijatyötä tukipalveluissa. Selvitys mittaa Helsingin yliopiston houkuttelevuutta erityisesti tukipalvelutehtävien osalta.

Erityisesti Helsingin yliopiston tukipalveluihin rekrytoidut asiantuntijat kertovat, että mahdollisuus tehdä merkityksellistä työtä on houkutellut heidät yliopistolle. Heidän mukaansa yliopistolla jokainen pääsee osaltaan parantamaan maailmaa ja työskentelemään huippututkimuksen ja kestävän kehityksen parissa.

Työn merkityksellisyyden ja tieteen tukemisen ohella asiantuntijoita houkuttelee myös ketterä ja kokeileva työn tekemisen kulttuuri. Organisaation tekemiä panostuksia henkilöstön osaamisen tukemiseen on kiitelty. Myös ison organisaation tuoma turva, kuten kilpailukykyiset lomat ja pysyvä työsuhde nähdään kilpailuvaltteina. Työntekijät kertovat myös, että Helsingin yliopisto on perheystävällinen työpaikka.

Moni uutena Helsingin yliopistoon rekrytoitu asiantuntija kertookin voivansa suositella yliopistoa työnantajana oman alansa osaajalle.

Lue lisää työskentelystä Helsingin yliopistossa

Näin sijoituksemme nousi

Opiskelijatutkimus

Helsingin yliopisto voitti vuonna 2020 toteutetussa selvityksessä parhaan humanistisen alan työnantajan tittelin. Nousimme myös Business-kategorian sadan parhaan työnantajan listalle ensimmäistä kertaa.

Ammattilaistutkimus

Helsingin yliopisto voitti vuonna 2019 toteutetussa selvityksessä kategorian Humanities (ei sijoitusta 2018). Lisäksi nousimme sijalle 52 kategoriassa Business (ei ollenkaan sijoitusta vuonna 2018).

Joka vuosi Suomen ammattilaiset ja opiskelijat äänestävät kuka heidän unelmatyönantajansa on Suomen suurimmassa työnantajatutkimuksessa. Tutkimuksen toteuttaa Universum.