Selvitys: Helsingin yliopisto on Suomen kiinnostavimpia työnantajia

Helsingin yliopisto on voittanut kilpailun Suomen kiinnostavimmista työnantajista valtakunnallisessa selvityksessä.

Selvityksessä Helsingin yliopisto nousi kärkisijalle kategoriassa Humanities ja nosti sijoitustaan merkittävästi myös kategoriassa Business.

Työn merkityksellisyys houkuttelee asiantuntijoita

Helsingin yliopisto on pääkaupunkiseudun ja Suomen mittakaavassa suuri työnantaja. Yliopistossa tehdään opetus- ja tutkimustyön mahdollistamiseksi myös paljon asiantuntijatyötä tukipalveluissa. Selvitys mittaa Helsingin yliopiston houkuttelevuutta erityisesti tukipalvelutehtävien osalta.

Erityisesti Helsingin yliopiston tukipalveluihin rekrytoidut asiantuntijat ovat kertoneet, että mahdollisuus tehdä merkityksellistä työtä on houkutellut heidät yliopistolle. He ovat kertoneet, että yliopistolla jokainen pääsee osaltaan parantamaan maailmaa ja työskentelemään huippututkimuksen ja kestävän kehityksen parissa.

Työn merkityksellisyyden ja tieteen tukemisen ohella asiantuntijoita on houkutellut myös ketterä ja kokeileva työn tekemisen kulttuuri. Organisaation tekemiä panostuksia henkilöstön osaamisen tukemiseen on kiitelty. Myös ison organisaation tuoma turva, kuten kilpailukykyiset lomat ja pysyvä työsuhde on nähty kilpailuvaltteina.

Moni uutena Helsingin yliopistoon rekrytoitu asiantuntija kertookin voivansa suositella yliopistoa työnantajana oman alansa osaajalle.

Lue lisää työskentelystä Helsingin yliopistossa

Näin sijoituksemme nousi

Helsingin yliopisto voitti selvityksessä kategorian Humanities (ei sijoitusta 2018). Lisäksi nousimme sijalle 52 kategoriassa Business (ei ollenkaan sijoitusta vuonna 2018).

Joka vuosi Suomen ammattilaiset äänestävät kuka heidän unelmatyönantajansa on Suomen suurimmassa työnantajatutkimuksessa. Tutkimuksen toteuttaa Universum.